Kahdeksas luku: Plaisir D'Amour

A/N Yökerhoidea syntyi katsoessani True Bloodia ja rakas puolisoni päätyi myös tarinaan mukaan ;)

________________________________


Kahdeksas luku: Plaisir D'Amour*

Tuntia myöhemmin astelimme portaita alas kohti takkahuonetta, jossa Vivienne ja mahdollisesti myös John Jacob Astor odottivat meitä. Olin hermostunut, sillä J.J. Astor oli mies, jota en ollut tavannut kuin joulutanssiaisissa pitämässä puhetta. Nathaniel puristi kättäni rauhoittavasti, katsoin häneen kiitollisena hymyillen kun astuimme takkahuoneen ovista sisään.

”Nathaniel, mukavaa kun liityitte seuraamme.” Matala, kolkko ääni sanoi ja samassa edessäni seisoi miltei kaksimetrinen viiksekäs, hieman harmaantunut mies, jonka läpitunkevat silmät tarkastelivat minua herkeämättä.
”J.J., Dianne, Laura...” Nathaniel vastasi ja nyökkäsi jokaiselle huoneessa olevalle.
”Tämä on varmaankin Bryce...” Sointuva naisääni sanoi ja minun pituiseni punahiuksinen nainen asteli luokseni hymyillen. Hänen hymynsä ei kuitenkaan ulottunut silmiin asti ja hänen silmänsä olivat pistävän violetit.
”He-hei...” Sanoin heikolla äänellä naisen vangitessa katseeni omiinsa. Hänen teräväpiirteiset kasvonsa ja voimakkaasti rajatut silmänsä tekivät hänestä pelottavan näköisen, hän tuijotti minua laskelmoivasti. Tunsin kuinka Nathaniel laski kätensä vyötäisilleni ja seisoi takanani niin, että selkäni kosketti häntä.
”Laura... Tässä on Bryce. Hän on... minun.” Hän sanoi hiljaa ja tuijotti naista, joka samassa päästi katseeni irti ja naulitsi nyt silmänsä Nathanieliin.
”Hmmm... Niin kuulin... mielenkiintoista...” Laura sanoi teennäisen pehmeästi hypistellen mietteliäästi kaulassaan roikkuvaa suurta pronssista amulettia, jossa kiemurainen pensas muuttui päistään käärmeeksi.
”Laura!” Joku sanoi äkkiä käskevällä äänellä. Samassa huoneeseen tuulahti raikas viileä tuuli ja Lauran vieressä kädet hänen olkapäillään seisoi valkohiuksinen arvokkaan näköinen mies punaisessa samettiasussaan. ”Suonet anteeksi Bryce, Laura on joskus hieman... tungetteleva.” Hän sanoi herttaisesti hymyillen.
”Victor, sinäkin paikalla...” Nathaniel sanoi hiljaa vanhallle vampyyrille ja veti minut kiinni itseensä.
”Tulin tapaamaan kunniavierastamme, kun kuulin hänen olevan täällä. Kaunis nainen tämä sinun Brycesi, kaunis tosiaan.” Victoriksi kutsuttu vampyyri jatkoi tuijottaen minua pistävästi. Äkkiä joku rykäisi ja ruskeahiuksinen siro nainen asteli eteenpäin kauniisti hymyillen.
”Minäkin haluaisin tavata vieraamme ja itseasiassa ajattelin ehdottaa, että lähtisimme illalla ulos.” Nainen sanoi ja hymyili minulle lämpimästi.
”Dianne, loistava ajatus.” Victor sanoi hymyillen hieman tuolle sirolle naiselle, jonka tarkoituksena oli selvästi viedä keskustelu pois minusta. Katsoin häntä kiitollisena ja hän iski minulle silmää.
”Puhuiko joku ulos lähtemisestä? Plaisiriin siis tänään? Ihanaa!” Vivienne hihkaisi astuessaan ovista. Lauraksi kutsuttu nainen katsoi häneen myrkyllinen ilme hoikilla kasvoillaan.
”Ah, lähtekää te nuoret viettämään iltaa, me menemme... hoitamaan asioita.” Victor sanoi ja katsoi merkitsevästi Lauraan ja J.J:hin. Samassa tuo kolmikko oli kadonnut huoneesta.
”Anteeksi tuo äskeinen, Victor osaa tehdä tilanteista kammottavia ja Laura osaa olla todella ämmä.” Dianneksi kutsuttu nainen puuskahti.
”Dianne...” Vivienne sähähti varoittavasti, mutta tämä vain hymyili ja kohautti olkiaan.

Nathaniel kuiskutti korvaani rauhoittavasti ja tunsin oloni hieman rauhallisemmaksi nyt kun nuo kaksi pelottavaa vampyyria ja tuo punatukkainen myrkyllinen nainen olivat poissa.
”Brycella on varmaan nälkä, menemme etsimään hänelle syötävää.” Nathaniel sanoi äkkiä ja lähti johdattamaan minua käytävää pitkin suureen halliin.
”Oh anteeksi, unohdin! Kuolevaisten tosiaan pitää syödä, tuletko sinäkin Vivienne?” Dianne huudahti iloisesti ja kipaisi edeltämme ruokasaliin.
”Olen pahoillani, että täällä on hieman kummallista porukkaa, toivottavasti et pelästynyt Victoria ja Lauraa...” Nathaniel mumisi korvaani pahoittelevasti.
”Victor tosiaan on pelottava ja Laura.... Kuka hän oikein on? En haluaisi olla hänen kanssaan enempää tekemisissä kuin on pakko. Ja J.J... Onneksi sinä teit kanssani sen haastattelun, hänkin on hieman...pelottava.” Tunnustin hiljaa.
”Victor on vanha.... vanhempi kuin kukaan talossa ja Laura taasen... No hänellä on uskomuksensa ja epäluulonsa ja hän elää vain niille ja Victorille.”
”Ovatko he... Tai siis...” Kysyin häkeltyen hieman.
”Ovat, Laura on Victorin rakastajatar, vaikka kukaan ei koskaan sitä ääneen sanokaan...” Nathaniel vastasi ja ohjasi minut pöytään istumaan. Olin hieman pyörällä päästäni, mutta en halunnut muistella kummallista tapaamistani Nathanielin luojan ja hänen luojansa kanssa.

Pidin kuitenkin Diannesta ja Viviennestäkin, vaikka hänen suhtautumisensa Nathanieliin saikin minussa aikaiseksi mustasukkaisuuden aaltoja. Juttelimme niitä näitä ja kerroin Diannelle elämästäni Chapel Hillissä samalla kun haarukoin fetasalaattia suuhuni. Dianne puolestaan valotti minulle Victorin saloja; Victor oli erään Schwarzwaldissa sijaitsevan kapusiiniluostarin perustajajäseniä ja johti siellä jonkinlaista veljeskuntaa. Laura puolestaan oli uskoutunut veljeskunnan palvelukseen heidän papittarenaan. Laura, kuten Viviennekin oli noita. Selkäpiitäni karmi, kun ajattelin tuota violettisilmäistä naista, jonka katse oli jäädyttänyt sisimpääni aivan kuin joku olisi viiltänyt minua pakastetulla veitsellä. Onnekseni Laura, Victor ja J.J:kin olivat lähteneet saarelta mantereelle luostariin eivätkä olleet tulossa takaisin ainakaan minun paikallaoloni aikana. Syötyäni Nathaniel johdatti minut takaisin huoneeseeni ja istuutui sängylle vetäen minut syliinsä. Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja tunsin kuinka jännitykseni katosi. Hänen sylissään oli helppo unohtaa ikävät asiat.

”Penni ajatuksistasi.” Nathaniel mumisi hiuksiini. Naurahdin hiljaa, sillä tuo oli ollut minun repliikkini jouluna.
”Yritän olla ajattelematta mitään.” Vastasin rehellisesti ja huokasin.
”Tiedän... Unohda tuo kohtaaminen ja keskity pitämään hauskaa.” Hän sanoi suudellen päälakeani.
”Hyvä idea.” Sanoin ja nousin hänen sylistään. Hän katsoi minua hetken kysyvästi, mutta hymyili sitten. Menin laukulleni ja kaivoin jouluna yllätykseksi ostamani mekon esiin.
”Mietin vain, olisiko tämä sopiva asu iltarientoihimme... Mihin olimmekaan menossa? Pl...jotain?” Kysyin ja nostin mekon Nathanielin kasvojen eteen. Hän nielaisi ja virnisti sitten.
”Plaisir D'Amouriin... Se on... Diannen mielipaikka. Tuo asu ylläsi joudun pitämään varani tänään.” Hän vastasi ja katsoi minua silmät halusta palaen.
”Taidan alkaa valmistautumaan sitten.” Sanoin nauraen ja vilahdin kympyhuoneeseen.

Hetken kuluttua ovelle koputettiin. Nathaniel avasi oven ja Dianne sekä Vivienne hetkeä myöhemmin astuivat sisään.

”Hei Nath, onko Bryce valmis?” Dianne kysyi Nathanielilta.
”Olen, ihan hetki vain!” Huikkasin kylpyhuoneen ovenraosta. Samassa ovi aukesi ja Dianne puikahti sisään. Tuijotin häntä silmät sepposen selällään. Tuo suloinen ja vangitseva nainen oli muuttunut viekottelevaksi vampiksi; hänellä oli yllään punainen lyhyttäkin lyhyempi pvc-mekko ja mustat korkeakorkoiset reisisaappaat. Hän näytti mallilta.
”Oh, Bryce tuo mekko! Se on tyrmäävä!” Hän huoahti syvään uurretulle lyhyelle samettimekolleni ja siveli hiuksiani.”Jätä hiuksesi auki.” Hän jatkoi ja hymyili minulle peilin kautta.
”Kiitos, jos verrataan sinuun, olen aika tavallisen ja tylsän näköinen.” Totesin laimeasti.
”Hah, et suinkaan! Tuo mekko imartelee jokaista kurviasi... Luulenpa, että Nathanielilla on täysi työ pitää sinut itsellään.” Hän nauroi ja iski silmää. ”Toin sinulle nämä, luulen, että ne sopivat.” Hän jatkoi ojentaen minulle kahta pvc-nyörisaapasta, joiden korko oli ainakin 10 senttimetriä.
”Oh... Kiitos! Ihanat!” Huudahdin ja istuuduin ammeen reunalle laittamaan ihanuuksi jalkaani.
”Bryce, Dianne, tulkaa jo, tahdon nähdä!” Viviennen kärsimätön ääni kuului huoneesta. Kuulin Nathanielin naurahtavan.

Astuessamme ulos kylpyhuoneesta Nathanielin silmät levisivät. Hän nielaisi ja hymyili sitten silmät loistaen. Tavoitin hänen silmänsä ja havaitsin niissä tuon palavan katseen, joka sai sisälläni kytevän liekin roihahtamaan. Samassa hän seisoikin takanani kädet lantiollani.

”Mmm... Jos jäädäänkin tänne...” Hän mumisi korvaani näykkien sen lehteä.
”Ehditte myöhemminkin! Mennään!” Dianne sanoi kovaan ääneen ja nauroi. Huokasin pettyneenä, mutta Nathaniel iski minulle silmää ja johdatti minut Diannen perässä ulos huoneesta.

Vivienne oli pukeutunut lyhyisiin mustiin nahkashortseihin ja violettiin pvc-toppiin. Hänellä oli jalassaan samanlaiset mustat saappaat kuin Diannella. Molemmat käänsivät katseita astuessamme punaista mattoa pitkin kohti mustaa suurta ovea ja pitkää jonoa, joka kiemurteli punaisen katoksen alta kadulle. Nathaniel käveli käsi hartioillani näyttäen jumalaiselta kuten tavallista. Mustat farkut ja musta hihaton istuivat hänen päälleen täydellisesti tuoden esiin hänen kiinteät lihaksensa. Musta nahkatakki täydensi lookin ja me kaikki näytimme varmasti noiden jonottavien ihmisten silmissä yliluonnollisilta, jopa minä vaaleine ihoineni ja punaisine hiuksineni. Huomasin kuinka Dianne ei johdattunut meitä jonoon, vaan käveli sen ohi hymyillen ovella seisovalle järkälemäiselle kaljulle miehelle.

”Neiti Delacroix, neiti Gualare.... ah ja herra Astor.... ja hänen tyrmäävä seuralaisensa.” Hän sanoi tervehtien meitä jokaista ja päästi meidät jonon ohi sisään.
”Olette vip-asiakkaita?” Kysyin suhahtaen Nathanielilta, joka vain nauroi.
”Jep, Jerry tuntee meidät; J.J. On rahoittanut Plaisirsin remontin ja osan sen toimintaa. Hänen yrityksensä sponsoroi paikkaa ja Victorin tuntevat täällä kaikki.” Hän selitti ja suuteli päälakeani. ”Tarkoitin sitä mitä sanoin sinulle lähtiessämme, näytät...syötävän hyvältä.” Hän jatkoi mumisten korvaani.
”Jos et kummiskaan söisi minua, voisit olla aika surullinen sen tehtyäsi.” Vastasin virnistäen.
”Hah, niin... väärä sanavalinta.” Hän naurahti ja johdatti meidät narikkaan, jossa meitä tervehdittiin jälleen tuttavallisesti.

Astuttuamme peremmälle hämyiseen luolamaiseen yökerhoon, ymmärsin miksi Dianne piti paikasta; Se oli sisustettu vampyyrimaisesti mustapunaiseksi ja penkit oli päällystetty leopardikuvioisella karvalla. Joka puolella oli mustakehyksisiä peilejä ja soihtuja, joissa leimusi kalpea liekki. Ihmiset, jos he kaikki olivat ihmisiä, olivat pukeutuneet kuten seuralaiseni; tummiin ja usein nahkaan tai pvc:hen. Sävähdin ajatusta, kun muistin kuinka Nathaniel kertoi minulle J.J:stä, joka oli taannoin teurastanut muutaman gootin. Toivottavasti ei täällä, ajattelin itsekseni ja nielaisin. Nathaniel tunsi jännittymiseni ja käänsi minut itseensä päin katsoen minua kulmat kurtistuen.

”Kaikki hyvin?” Hän kysyi huolestuneena.
”On. Minä vain ajattelin J.J:tä ja hänen... historiaansa.” Vastasin ja suutelin hänen leukaansa.
”Ah, parempi että ET ajattele sitä.” Hän vastasi ja rutisti minut itseään vasten.
”Haetaan juomista, Dianne ja Vivienne katosivat tanssilattialle.” Sanoin viimein ja karistin kammottavat mielikuvat mielestäni.
”Mitä saisi olla?” Nathaniel kysyi ja johdatti minut baaritiskille.
”Hmmm.... Bloody Mary.” Sanoin ja iskin hänelle silmää.
”Hyvä valinta. ”Hän vastasi ja ojensi baarimikolle kultaisen luottokorttinsa.

Äkkiä musiikki lakkasi ja ihmiset kääntyivät katsomaan luolan takaosaan. En huomannut soittimia enkä siellä seisovia hahmoja ennenkuin valonheitin kohdistui heihin. Siellä seisoi kolmihenkinen bändi, joista jok'ikinen oli pukeutunut mustiin vaatteisiin. Yksi heistä oli silmiin pistävän hoikka ja hänen pitkät kiharat ruskeat hiuksensa kehystivät hänen miltei valkoisia kasvojaan. Hän astui eteenpäin ja sanoi mikrofoniin:

”Iltaa. Olemme saapuneet Tsekeistä soittamaan teille sulosäveliä... haudan tuolta puolen.” Hänen äänensä oli syvä ja siinä oli lievä itäeurooppalainen korostus.
”Kuka tuo on?” Kysyin Nathanielilta. Näin Viviennen seisovan lähellä lavaa ja laulajan sipaisevan hänen kasvojaan.
”Tuo on Michael Karnstejn... Vampyyri, Viviennen kihlattu.” Hän vastasi tavallisesti, aivan kuin tilanteessa ei olisi mitään outoa.
”Vampyyri?” Kysyin kauhun hiipiessä hiljaa paikalle.
”Niin. Hän on tämän bändin sielu... nuo kaksi muuta ovat Sebastian ja Samuel.” Hän vastasi huitaisten lavan suuntaan ja rutisti minua hellästi. ”He eivät ole uhka, mutta en suosittele menemään Michaelin lähelle, hänen... katseensa on hypnoottinen ja hän osaa vangita kuolevaisten mielet niin, että he eivät ehdi tajuamaan mikä heihin iski...siis tiedäthän...” Hän jatkoi ja tajusi sitten puhuneensa hieman liikaa. Jäykistyin kauhusta, mutta päätin etten antaisi Nathanielin huomata sitä. Hän kuitenkin huomasi mielenkuohuni ja käänsi minut itseensä. Hän lukitsi kasvoni käsiensä väliin ja suuteli minua vaativasti, kuin suostutellen. Tunsin rentoutuvani liekin leimahtaessa sisälläni jälleen iloiseen roihuun.
”Minähän lupasin ettei sinulle tapahdu mitään pahaa. Minä lupasin, luota minuun.” Hän sanoi hiljaa silittäen kasvojani.
”Niin lupasit... Mutta...” Minä vastasin takellellen.
”Tiedän, älä ajattele sitä. Michaelilla ei ole silmää kellekään muulle kuin Viviennelle, usko pois. Joskus on kätevää olla noita.” Hän vastasi nauraen saaden minutkin hymyilemään hieman. Samassa Vivienne kirmasikin luoksemme ja tarttui käteeni vetäen minut mukanaan.
”Tule tapaamaan Michael!” Hän huudahti ja veti minua vaativasti tungoksen halki lavaa kohti. Katsoin hädissäni taakseni etsien Nathanielia katseellani.
”Minä... Missä Nathaniel on? Mihin hän jäi?!” Huudahdin paniikionomaisesti.
”Rauhoitu, hän tulee kyllä perässä.” Vivienne sanoi rauhoittavasti ja talutti minut tuon pelottavan vampyyrin eteen. Huomasin silmäkulmastani, kuinka Dianne siirtyi viereeni ja puristi minua hellästi olkapäästä.
”Hmmm.... Mitäs meillä on tässä? Astorin lemmikki?” Michael kysyi tummalla äänellään ja käänsi katseensa minuun. Hätkähdin hänen katsettaan: hänen silmänsä olivat pistävän turkoosinvihreät.
”Tässä on Bryce, Nathanielin tyttöystävä.” Vivienne esitteli ja Michael tarttui käteeni ja suuteli kämmenselkääni.
”Erittäin hauska tavata...Bryce.” Hän sanoi ja tuijotti minua jäisillä silmillään.
”Rakas, älä viitsi peloitella häntä. Hänellä on tarpeeksi tottumista meihin muihinkin.” Vivienne sanoi moittivasti ja samassa tuo jääsilmäinen vampyyri sinkosikin katseensa kihlattuunsa.
”Anteeksi. Hän on... viehättävä. Tosin minulla ei ole ikävä kyllä ole silmää kuin noitiin.” Hän sanoi pahoittelevasti ja hymyili henkeäsalpaavasti Viviennelle. Vivienne tirskahti ja silitti Michaelin poskea. Samassa tunsin kuinka Nathaniel seisoi takanani ja veti minua poispäin lavasta.
”Mennään! Nyt.” Hän kuiskasi korvaani ja vei minut narikalle.
”Tuo... oli...pelottavaa...” Kuiskasin takaisin Nathanielin johdattaessa minut ulos yökerhosta. Ulkona pysähdyin kadulle ja hengitin raikasta ulkoilmaa sisälleni. Nathaniel seisoi vierelläni tarkkaillen minua hiljaa.
”Vien sinut huomenna lentokentälle... Lähdetään kotiin täältä.” Hän sanoi hiljaa.
”Ei. Ei minun takiani, jos sinulla on jotain asioita...” Vastasin tuijottaen tien toisella puolella hehkuvaa katuvaloa.
”EI. En halua, että järkytyt enempää...” Hän intti.
”Nathaniel, olen saanut kestää yhtä ja toista kanssasi tämän yliluonnolisen kanssa. Luulenpa ettei mikään enää voisi järkyttää minua. Jäädään, vastahan minä tutustuin ystäviisi.” Vastasin kääntyen häneen päin. Katuvalon himmeässä valossa hänen silmänsä olivat mustat ja katseessa surua.
”Voi rakas, anteeksi että joudut läpikäymään tällaista. Olisi ehkä parempi jos minä...” Hän aloitti katsoen ylitseni.
”EI! Lopeta! Minä selviän kyllä. Rakastan sinua ja niin kauan kun sinä rakastat minua, kaikki on hyvin.” Vastasin ja tartuin hänen kasvoihinsa. Suutelin häntä tiukasti ja hän kietoi kätensä ympärilleni.
”Mennään katsomaan vaikka joku elokuva.” Hän sanoi hiljaa ja minä nyökkäsin.

Tilasimme taksin takaisin Astorien kartanolle ja Nathaniel kantoi minut yläkertaan huoneeseeni. Hän istui sängylle ja piteli minua sylissään kuin lasta. Nojasin hänen viileää rintaansa vasten ja nautin hänen läheisyydestään. Hän silitti selkääni ja piirteli kuvioita kylkeeni sormellaan. Nousin kuitenkin hetken kuluttua ylös hänen sylistään ja kiskoin samettimekkoni päältäni. Samassa Nathanielin kädet olivat ympärilläni ja hän veti minut takaisin sängylle ja vangitsi minut syleilyynsä huokasin helpotuksesta ja läheisyydestä ja hän rutisti minua hellästi.

”Älä ikinä päästä irti.” Kuiskasin hiljaa ja hän naurahti.
”En. Tosin sinun pitää syödä ja nukkua välillä.” Hän sanoi ja virnisti.
”Kunpa ei... voisin jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi.” Sanoin haaveillen. Samassa Nathaniel jäykistyi.
”Sinä...et ole tosissasi.” Hän sanoi leukaperät kiristyen.
”En... Voi ei, ei en minä ole valmis olemaan kuolematon...vielä.” Kiiruhdin vastaamaan ja hän rentoutui.
”Minä en sinusta sellaista tee. Tässä ei ole mitään hienoa. Olla kylmä ja kuollut ja vältellä kaikkea mikä voisi paljastaa todellisen luontomme.” Hän sanoi ajatuksiinsa vajonneena.
”Se elokuva?” Sanoin äkkiä saadakseni ajatuksemme muualle.
”Ah... hetki.” Hän sanoi ja kaivoi yöpöydän laatikkoa. Samassa lipaston päällinen aukesi ja esiin nousi 32 tuumainen taulutelevisio.
”Kätevää.” Sanoin kulmaani nostaen ja riisuin rintaliivini sujahtaen Chapel Hill Bluesin t-paitaan ja sinisiin trikooshortseihin. Nathaniel avasi lipaston kaapin ja tutki dvd-valikoimaa.
”Mitä haluaisit katsoa? Kauhua vai romantiikkaa?” Hän kysyi.
”Hmmm... sekä että?” Vastasin ja hän nauroi.
”Kadotettujen kuningatar... vampyyreja, selkeästi illan teema.” Hän päätti ja hymyilin hänelle hyväksyvästi. Käperryin hänen kylmään kainaloonsa ja syvennyimme elokuvaan.

Tunsin kuinka vatsani kurni ja Nathaniel katsoi minuun kysyvästi. Hän soitti sisäpuhelimella keittiöön ja tilasi minulle iltapalaksi tonnikalavoileipiä ja teetä. Elokuva vei ajatukseni pois siitä oikeasta kauhusta, jossa tunnuin eläväni sillä hetkellä. Nathanielin hajamieliset hivelyt selässäni saivat minut uniseksi ja ennenkuin huomasinkaan, olin vajonnut uneen.

*Joy of love

Seitsemäs luku: Sattumus ja seuraus

Seitsemäs luku: Sattumus ja seuraus

Joululoma oli puolessa ja uusi lukukausi häämötti jo horisontissa. Olimme päättäneet Susanin kanssa pistäytyä Bear Rockissa illallisella heti kun hän saapuisi takaisin kampukselle. Selailin sängylläni hajamielisesti opintopastani ja ajatukseni kiisivät jo alkavassa lukukaudessa. Nathaniel oli saanut soiton ”isältään” ja lähtenyt kaupungista muutamaksi päiväksi. Tunsin oloni tyhjäksi enkä osannut keskittyä juuri mihinkään hänen poissaollessaan. Pahinta oli se ettei kukaan ystävistäni ollut palannut vielä kampukselle joululomaltaan. En ollut koskaan varsinaisesti kärsinyt yksinäisyydestä, mutta Nathanielin ilmestyessä elämääni tuntui kuin osa minusta olisi poissa. Samassa puhelimeni pärähti soimaan.

”Niin?” Vastasin tuntemattomalle soittajalle.
”Hei, halusin vain kuulla äänesi...” Pehmeä tumma ääni kähisi korvaani
”Nathaniel... Hei, missä olet?” Henkäisin puhelimeen
”Schwarzwaldissa... J.J. Halusi minut tänne, Victorilla oli jokin asia...” Hän vastasi epämääräisesti. Ja jatkoi sitten: ”Ajattelin, tai J.J. Pikemminkin ajatteli, että jos tahtoisit tulla tänne viikoksi. Ensimmäinen luentohan on vasta viikon päästä? Minulla on ikävä sinua kaunokainen.”
”Oh, tuota... Niin siis minulla ei taida olla varaa matkustaa Saksaan juuri nyt...” Vastasin hämmentyneenä.
”Itseasiassa jätin lentolippusi Draculan väliin...” Nathaniel sanoi hiljaa.
”Missä välissä sinä sen ehdit hankkimaan ja mistä sinä edes... ah vampyyrijuttuja.. hetki.” Papatin puhelimeen ja kaivoin Draculani laukusta. Kirjan välissä oli lentoliput seuraavaksi aamuksi ensimmäiseen luokkaan.
”No?” Kärsimätön ääni keskeytti ihmettelyni.
”Ensimmäinen luokka? Huomenna?!!” Huudahdin luuriin.
”Niin, lento on pitkä ja vaihtoja on kaksi, joten ajattelin sinun haluavan matkustaa mukavasti...” Nathaniel selitti.
”Hmm... siis tottakai minä tulen, mutta vaadin saada hyvittää liput jotenkin.” Henkäisin innoissani.
”Hmmm.... Emmeköhän jotain keksi tämän velan takaisinmaksuun...” Nathaniel vastasi pehmeästi kehräävällä äänellä.
”Koitahan käyttäytyä, olen vielä täällä ja lentomatkassa on liikaa kestämistä, jos sinä taiot päähäni fantasioita.” Naurahdin ja huokasin syvään.
”Tulemme hakemaan sinut kentältä. Nähdään pian aarteeni. Rakastan sinua.” Hän kehräsi edelleen vastustamattoman samettisella äänellään.
”Pian. Minäkin rakastan ja ikävöin sinua!” Sanoin hiljaa.
”Minun pitää mennä. Kauniita unia, nuku hyvin.” Hän sanoi lopulta.
”Uneksi sinä siellä sen aikaa, kohta näemme. Heihei rakas.” Henkäisin puhelimeen ja sitten puhelu katkesi.

Ryntäsin kaapilleni ja tempaisin matkalaukkuni esiin. Mietin kuumeisesti mitä pakkaisin mukaan ja millaista Schwarzwaldissa olisi ja samalla olin kauhuissani, sillä tapaisin J.J Astorin sekä mahdollisesti muista vampyyreja. En ollut lainkaan varma kuinka he suhtautuisivat minuun, sillä olinhan kuitenkin vain ihminen.

Nukuin yöni huonosti ja aamulla olin kuoleman väsynyt raahautuessani laukkuineni taksista ulos Raleighin lentokentällä Durhamissa. Etsin ensitöikseni käsiini kahvilan ja ostin tuplalatten ja croissantin. En kuitenkaan saanut croissantia kurkustani alas ja kahvikin tuntui kuplivan vatsassani epämukavasti. Olin aivan varma, että saisin hyperventilaatiokohtauksen lentokoneessa sisälläni vellovan paniikin kasvaessa. Samassa taskussani makaava puhelin värähti viestin merkiksi. Kaivoin sen taskustani tärisevin käsin; viesti oli Nathanielilta:

”Huomenta, ajattelin sinua koko yön. ;) Olet kaiketi hermostuneempi kuin minä, mutta halusin vain sanoa; älä pelkää, lupaan ettei sinulle tapahdu mitään pahaa... Ei vaan vannon ettei sinulle tapahdu mitään pahaa. Rakastan sinua enkelini, mukavaa lentomatkaa, nähdään pian!”

Hymyilin itsekseni ja vastasin viestiin:

”Huomenta ihana! Nukuin tuskin silmäystäkään ja lattekin maistuu pahalle.... Minäkin ajattelen sinua, onneksi lentomatkalla voi nukkua. Älä huoli, selviän ehkä hengissä perille. Kaikki on taas hyvin kun pääsen luoksesi. Ikuisesti sinun, B.”

Kaiuttimista kuuluva rätisevä naisääni keskeytti lemmekkään viestinvaihtomme ja katkaisin huokaisten puhelimestani virrat; se olisi menoa nyt. Lentokone oli täynnä häliseviä ihmisiä ja tunsin oloni tukahdetuksi ahtautuessani turistiluokan läpi koneen perälle ensimmäistä luokkaa kohti. Lysähdin penkkiini ja kiinnitin vyöni enkä huomannut lentoemäntää, joka jakoi päivän lehtiä tuijottaessani pienestä ikkunasta ulos. Vihasin lentämistä, vaikkakin ensimmäisessä luokassa matkustaminen teki siitä hieman siedettävämpää. Lento sujui yllättävänkin nopeasti ja havahduin vaihdon jälkeen ensimmäisen kerran kun kapteeni ilmoitti meidän laskeutuvan Zürichiin. Sydämeni takoi villisti ajatellessani Nathanielia ja J.J:tä, joka mahdollisesti olisi myös minua vastassa. Matelin ihmisjoukon mukana laukkuhihnaa kohti hakemaan laukkuani, joka onneksi saapui ensimmäisten joukossa. Lähdin kiiruhtamaan kohti saapumisaulaa etsien katseellani Nathanielia. En kuitenkaan nähnyt häntä missään ja tuskastuneena kaivoin tärisevin käsin puhelimeni esille. Samassa tunsin viileän tuulahduksen takanani ja tunsin käsien kiertyvän ympärilleni vetäen minut sivuun.

”Hmmm, näytät eksyneeltä.” Pehmeääkin pehmeämpi ääni mutisi korvaani viileiden huulien hapuillessa kaulaani.
”Olet siinä. En huomannut tuloasi.” Sanoin huokaisten ja käännyin ääntä kohti. Samassa tuijotinkin Nathanielin syvän ruskeisiin silmiin ja raollaan oleviin huuliin, jotka olivat kaartuneet vienoon hymyyn.
”Mmm, olen... nyt ja aina. Et usko kuinka piinaavaa oli olla erossa sinusta.” Hän kähisi ja painoi viileät huulet ahnaasti omiini. Kiedoin käteni hänen kaulaansa ja upotin sormeni hänen hiuksiinsa.
”Rakas...” Mumisin suudelmien lomasta ja painauduin lähemmäs. Aivan liian pian hän irroittautui minusta ja naurahti pettyneelle ilmeelleni.
”Jatketaan myöhemmin, meitä odotetaan.” Hän sanoi katsoen edelleen syvälle silmiini. Olin kuin sulaa vahaa hänen syleilyssään. Minun, tuo täydellinen olento oli minun. Hymyilin hänelle ja tartuin hänen kylmään käteensä kun hän heilautti laukkuni olalleen ja lähti johdattamaan minua kohti terminaalin uloskäyntiä.

Istuimme mukavasti takapenkillä toisiimme nojaten suuressa hopeanharmaassa Mercedes Benzin off roaderissa kuskin ajaessa vähintään 140 kilometriä tunnissa kohti määränpäätämme; Lindaun saarta. Kaivauduin Nathanielin kainaloon ja painoin pääni hänen olkaansa vasten. Hän siveli poskeani ja kiersi kätensä ympärilleni.

”Sinä tulet pitämään Lindausta.” Hän kähisi korvaani ja hiveli huulillaan hiuksiani. Kohotin katsettani ja hymyilin. Tunsin oloni turvalliseksi, kokonaiseksi Nathanielin pidellessä minua lähellään.
”Mmm... Tiedätkö, olen riippuvainen sinusta. En halua olla ikinä erossa sinusta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Nathaniel, ethän koskaan jätä minua?” Henkäisin hänen laskiessaan katseensa kasvoihini.
”Olen olemassa niin kauan kun haluat, ikuisesti. Bryce olet valo elämässäni, saat minusta esiin inhimillisyyteni ja pidän siitä, siitä mitä on jäljellä.” Hän vastasi vakavana katsoen minua syvälle silmiin.
”Minulle olet inhimillinen ja olemassa.” Vastasin hiljaa ja hyväilin hänen kasvojaan. Hän sulki silmänsä ja nojautui kämmentäni vasten hymyillen nautinnollisesti. Hän suuteli kämmentäni ja veti minut yhä lähemmäs itseään.
”Rakastan sinua senkin hupsu ihmistyttö.” Hän kuiskasi hiuksiini ja rutisti minua hellästi. Hymyilin itsekseni ja suljin silmäni, oli liian mukavaa olla.

Säpsähdin hereille auton hidastaessa ja pysähtyessä sitten kokonaan. Katselin hetken pöllähtäneenä ympärilleni, kunnes tavoitin Nathanielin tummat ja kirkkaana tuikkivat silmät.

”Tervetuloa Lindauhun.” Hän sanoi ja nosti minut pystyyn.
”Olemme jo perillä? Taisin nukahtaa...” Ihmettelin hänen jo avatessa Mersun ovia.
”Olemme, nukuit aika tovin, hyvä niin, sillä tuskinpa annan sinun nukkua illalla.” Hän vastasi ja hymyili sitten häikäisevästi.
”Mmmmm, mitä ikinä sinulla onkaan mielessäsi Astor, voit olla varma, että olen mukana.” Vastasin nauraen ja annoin hänen vetää itseni ulos autosta hänen syliinsä.
”Kuulostaa lupaukselta.” Hän kähisi korvaani hamuten huulillaan leukaani ja edelleen kaulaani. Huokaisin mielihyvästä ja suljin silmäni.
”Krhm!” Kuului sointuva naisääni takaamme ja Nathaniel kääntyi äkisti.
”Vivienne!” Nathaniel huudahti hymyillen ja koppasi vaalean kauniin naisen syleilyyynsä.
”Hei, pitkästä aikaa senkin vampyyrinrotjake, et kertonut oleskelevasi täällä!” Vivienneksi kutsuttu nainen sanoi nauraen Nathanielin pyörittäessä häntä ilmassa.
”Oh, niin haluan sinun tapaavan jonkun! Tässä on Bryce, elämäni, rakkaani, nainen joka vei sydämeni, jos sellaista olisi.” Nathaniel selitti katsoen nyt minuun silmät palaen.
”Nathaniel... Oi ihanaa!” Vivienne huudahti vuorostaan ja ryntäsi halaamaan minua. Yllätyksekseni tuo halaus oli lämmin eikä ollenkaan viileän kivinen kuten olisi voinut olettaa Viviennen hennosta ja kalpean kauniista olemuksesta.
”Oh, hei vaan.” Sain sanotuksi hämmentyneenä Viviennen yllättävästä ryntäyksestä.
”Oi anteeksi! On vaan niin hienoa ettei Nathanielin tarvitse olla yksin. Olet enemmän kuin tervetullut Bryce Shelley!” Hän huudahti heleällä äänellä. Hän mainitsi sukunimeni vaikkei Nathaniel ollut sanonut sitä minut esitellessään. Tuijotin häntä suu auki kauhuissani.
”Oh, anteeksi... Minä...Uhm...” Sain kakaistua ja koottua itseni.
”Ei se mitään, minä näen asioita etukäteen, joten tiedän sinusta yhtä ja toista.” Vivienne selitti hymyillen katsoen sitten rakastavasti Nathanieliin.
”Olet siis...” Sokelsin hämmentyneenä yrittäen tehdä selkoa äsken kokemalleni.
”Noita, niin minä vain ennustan tulevaa ja näen mennyttä... Lisäksi osaan muutaman muun hyödyllisen tempun.” Hän vastasi selittäen aivan kuin hänen kykynsä olisivat normaalia arkipäivän toimintaa. ”Nathaniel ei ole vissiin kertonut sinulle esineiden hallinnasta ja mielen pyyhkimisestä, hyi sinua rakkaani?” Hän jatkoi ja katsoi silmät loistaen Nathanieliin.
”Öh, EI?!” Katsahdin Nathanieliin nyt äkäisenä.
”Ei se ole mitään... mainitsemisen arvoista..Rauhoitu, en koskaan käyttäisi temppuja sinuun. Voin siirtää esineitä noin kahdenkymmenen metrin päähän itsestäni ja pyyhkiä ikäviä muistoja mielestä. Kätevää joskus, jos on kiperä paikka.” Hän vastasi tarttuen hartioihini.
”Kätevää... erittäin kätevää...” Mumisin itsekseni ja tuijotin Vivienneä. ” Tiedätkö, vie minut huoneeseeni tai jonnekin mihin majoitun. Tarvitsen hetken yksin.” Sanoin äkkiä ja lähdin kävelemään kohti valkoisena hohtavan valtavan kartanon sisäänkäyntiä.
”Bryce, sanoinhan jo että...” Nathaniel henkäisi ilmestyessään eteeni.
”Ei! Anna olla Nathaniel... Tarvitsen aikaa...miettiä.” Sanoin tukahtuneesti purren hammasta. Mieleni olisi tehnyt kirkua.

En tiedä mitä ajattelin, mutta Nathanielin kyvyt saivat ihoni kananlihalle ja Viviennen läsnäolo sai minut hyppimään seinälle. En edes tiennyt millainen historia hänellä ja rakastamallani miehellä oli, enkä ollut varma halusinko edes kuulla siitä. Nathaniel huokasi ja väisti tieltäni. Hän avasi minulle oven ja johdatti minut suuren hallin halki portaita pitkin yläkertaan. Hiljaisuuden vallitessa astuin sisälle avaraan korkeaan huoneeseen, jota hallitsi tummaa puuta oleva pylvässänky. Käännähdin Nathanieliin päin ja nin hänen katseestaan paistavan epävarmuuden ja tuskan. En sanonut mitään vaan kävelin hiljaa ovelle sulkeakseni sen. Hän ymmärsi vinkin ja katosi käytävälle. Läimäisin oven kiinni ja rojahdin sängylle. Ajatukseni velloivat Viviennen ympärillä palaten aina Nathanieliin. Näin mielessäni Viviennen kietoutuneena Nathanielin ympärille ja sen, kuinka Nathaniel manipuloi mieltäni ja nauroi hiljaa itsekseni hauraudelleni ja typeryydelleni, nauroi ihmisyydelleni. Tunsin oloni loukatuksi ja typeräksi ja ennenkaikkea vääräksi. En voisi koskaan olla Nathanielille tasavertainen kumppani, en eläisi ikuisesti, en omannut kykyjä enkä mitään muutakaan miksi hän jäisi kanssani. Olin vain yksi manipuloitava suupala muiden joukossa. Puristin käteni nyrkkiin ja taistelin kyyneliä vastaan, en itkisi miehen vuoksi, en edes vaikka hän olisikin jotain jumalaista ja käsittämättömän ihanaa. Piinavat ajatukseni keskeytyivät oven narahdukseen. Pomppasin pystyyn sähähtäen sisään astuvalle vampyyrille:

”Eikö vampyyrien pitänyt tulla sisään vain kutsuttaessa?!”
”Bryce, älä viitsi...” Hän sanoi hiljaa sulkien oven perässään.
”AI EN VIITSI? EN VIITSI KUN SINÄ PIMITÄT MINULTA OLENNAISIA ASIOITA ITSESTÄSI JA JOKU YLILUONNOLLINEN NAIKKONEN LUO SINUUN LEMMEKKÄITÄ KATSEITA?! JA MINUN PITÄISI NIELLÄ KAIKKI JA LUOTTAA, OLENHAN KILTTI IHMINEN JA KILTTI TYTTÖYSTÄVÄ?!” Huusin itkun puristaessa kurkkuani.
”Ei Vivi...” Nathaniel aloitti, mutta keskeytin hänet.
”EI MITÄ NATHANIEL? EI MITÄ?! ELÄMÄNI ON VEITSENTERÄLLÄ KANSSASI JOKA MINUUTTI JA SITTEN TUOT MINUT TÄNNE, PAIKKAAN JOKA VILISEE NOITIA JA VAMPYYREJA JA TIES MITÄ MUUTA JA SITTEN MINUN PITÄISI COOLISTI SULATTAA KAIKKI?! HEMMETTI SOIKOON NATHANIEL ASTOR, OLEN EHKÄ MUKAUTUVA MUTTA ET VOI OLETTAA MINUN NIELEVÄN KAIKKEA TUOSTA NOIN VAAN!” Jatkoin karjuen kyynelten valuessa silmistäni.
”HEMMETTI SOIKOON BRYCE, KUUNTELE NYT EDES HETKI ENNENKUIN KERROT MINULLE KUINKA KURJA OLEN!” Nathaniel karjaisi astuen askeleen minua kohti.

Hän ei ollut koskaan aiemmin korottanut ääntään minulle. Peräännyin muutaman askeleen ja tuiskahdin selälleni sängylle. Samassa Nathaniel oli päälläni ja kahlitsi minut paikalleen, tuijotin hänen mustia silmiään nieleskellen ja tunsin raivoni muuttuvan hiljalleen kauhuksi.

”Nyt kuuntelet ennenkuin menetän malttini.” Hän sanoi tukahtuneesti. ”Viviennella ja minulla on pitkä historia yhdessä, hän oli joskus rakastunut minuun, mutta en koskaan voinut antaa vastakaikua hänen tunteisiinsa. Hän välittää minusta yhä, mutta on onnellinen puolestani. Hän ei ole uhka sinulle Bryce. Hän ei ole kuin sinä, hän ei merkitse minulle muuta kuin ystävää. Ja en kertonut kyvyistäni sinulle siksi, koska en ole ajatellut käyttää niitä sinun läsnäollessasi, saat kestää jo tarpeeksi salaillessasi taustaani ja kestäessäsi sitä mitä olen.” Hän jatkoi ääni pehmeämpänä. Hänen silmänsä olivat jälleen sulaa ruskeaa ja hänen tuoksunsa täytti tajuntani.
”Hemmetti soikoon, älä sotke päätäni enempää... ” Ähkäisin kääntäen pääni sivuun.
”Bryce, lopeta. Etkö sinä ymmärrä? Olet minulle elinehto, olet olemassaoloni syy ja ainoa mitä tarvitsen, ainoa jota haluan... Rakastan sinua enkä halua satuttaa sinua.” Hän jatkoi ja lukitsi kasvoni käsiensä väliin.
”Hmph, en ole muuta kuin yksi hyvännäköinen ruoka-annos sinunlaisellesi.” Puhisin, mutta tunsin kuinka kiukkuni mureni ja tilalle astui epätoivo ja polttava halu suudella häntä ja unohtaa kaikki muu.
”Ei. Minä en koskaan tekisi niin. Himoni sinua kohtaan kumpuaa jostain muualta.” Hän vastasi syvän samettisella äänellään ja kumartui kiinni kasvoihini. Hän hiveli huulillaan poskeani ja eteni siitä leukaan. Henkäisin ja purin huultani.
”Minä... En... Äh... Olet ilkeä... Tämä on väärin... Minä...” Sopersin, mutta en voinut vastustella enää hänen painaessa huulensa omiini.
”Sinä mitä? Mikä on niin väärin?” Hän mumisi suudellessaan huuliani ja pyörittäen kieltään kaulaani pitkin alas solisluille.
”Tämä... sinä... m-m-m-a-nipuloit minua...” Huohotin hänen jatkaessa kielellään pyörittelyä rintojeni väliin.
”Hmmm... voisi kai tätä siksi kutsua.” Hän sanoi nostaen päänsä. Tuijotin hänen silmiinsä ja hymyileviin huuliinsa.
”Voisi. En edes pysty olemaan sinulle raivoissani. En pidä siitä kuinka saat minut täysin valtaasi pelkällä henkäykselläsi.” Sanoin hymyillen itsekin.
”Et pidä? Haluatko että lopetan?” Hän kysyi vakavoituen.
”En. Minun täytyy vain opetella manipuloimaan sinua paremmin.” Sanoin virnistäen ja vedin hänet takaisin alas.
”Sinä et tiedäkään kuinka helposti saat minut suostumaan mihin vain.” Hän sanoi käheästi, kun suutelin hänen kaulaansa. Päätin maksaa potut pottuina ja suutelin hänen kaulaansa hitaasti sujauttaen käteni hänen paitansa alle. Kiepautin meidät nopeasti ympäri ja hän päätyi alleni hieman hämmentyneenä äkillisestä mielialanvaihdoksestani.
”Niin... Katsotaanpa tarvitsenko harjoittelua vai en... Nathaniel, lupaa ettet enää pimitä minulta mitään, mitään mikä liittyy sinuun ja sinun... olemiseesi. Lupaa ettet satuta minua ja jos päätät ettet halua minua, sano se.” Sanoin hiljaa nostaen hänen paitaansa ylös suudellen hänen viileitä lihaksiaan. Lukitsin hänen kätensä pään yläpuolelle ja siirryin näykkimään hänen huuliaan. Hän makasi hiljaa haltioituneena ja antoi minun vangita hänet alleen.
”Minä lupaan, kunhan vain et lopeta...” Hän huokasi hiljaa ja murahti mielihyvästä.
”Ai tätäkö?” Kysyin kiusoitellen sivellessäni sormellani hänen housujensa vyötärön yläreunaa.
”Hmmm.... tiedät hyvin mistä puhun... Nainen, olet vaarallinen.” Hän sanoi kehräävällä äänellään ja hymyili silmät ummessa.
”En puoliksikaan niin vaarallinen kuin sinä rakkaani.” Vastasin tyytyväisenä hymyillen avatessani hänen housujensa napin. Tunsin kuplivan riemun sisälläni; osat olivat vaihtuneet, hän oli se, joka huohotti kosketukseni alla.
”Totta, mutta silti...” Hän vastasi voihkaisten ääneen tuntiessaan käteni ja huuleni lantiollaan.
”Hmmm... meitä ei odoteta mihinkään, eihän?” Kysyin nousten pystyyn hänen päällään.
”Ei... ainakaan pariin tuntiin.” Hän vastasi ja kiepautti minut syleilyynsä.
”Sitten minulla on aikaa näyttää sinulle kuinka paljon ikävöin sinua.” Sanoin ja kiskaisin paidan yltäni.
”Mmm... kuulostaa lupaavalta...” Nathaniel kähisi korvaani ja valutti rintaliivieni olkaimet alas. Sitten hän suuteli olkaani ja puristi minut hellästi lähemmäs itseään. Kietouduin hänen ympärilleen ja suutelin hänen kaulaansa.
”Anteeksi tuo äskeinen... Minä vain...” Sanoin hiljaa haudaten kasvoni hänen rintaansa.
”Rakas, ymmärrän hyvin tunteesi ja olin typerä luullessani ettet huomaisi Viviennen liehittelevää käytöstä... Anna anteeksi minulle.” Hän sanoi nostaen leukani pystyyn, jotta sai katsekontaktin silmiini. Sitten hän suuteli minua pehmeästi ja jatkoi olkani hyväilyä. En huomannut lainkaan, kuinka rintaliivini putosivat lattialle ja housuni päätyivät niiden viereen. Olin jälleen huumaantunut Nathanielin läsnäolosta ja vaivuin onnellisena hänen kanssaan nauttimaan tuosta huumasta. Havahduin, kun oveen koputettiin. Nathaniel makasi raukeana selällään silmät ummessa eikä näyttänyt olevan kiinnostunut ovellamme seisovasta vieraasta.

”Käy sisään John Jacob jos sinulla on tärkeääkin asiaa, jos ei niin nähdään tunnin kuluttua.” Hän sanoi ovelle ja veti minut lähemmäs itseään. Makasin alastomana hänen kainalossaan käsi hänen rinnallaan ja vedin peittoa päälleni, jotten näyttäisi irstaalta Nathanielin ”isän” tullessa huoneeseen. Minulla ei ollut aikomustakaan nousta ylös tervehtimään, aioin olla täsmälleen niin mukavasti kuin nyt olin. Kuulin kuinka askeleet kuitenkin loittonivat oveltamme ja nostin päätäni katsoen kysyvästi Nathanieliin.
”Mistä sinä tiesit tulijan olevan J.J.?” Kysyin ihmeissäni.
”Voin aistia hänet. Hän on luonut minut, joten voimme kuulla toistemme ajatukset ja aistia toisemme esimerkiksi oven läpi.” Hän vastasi ja suuteli minua kevyesti. ”Tiedätkö, minun puolestani kaikki maailman vampyyrit saavat odottaa oven takana, jos kainalossani makaa tuollainen peto.” Hän jatkoi puraisten hellästi korvaani. En voinut olla virnistämättä, olin kuin olinkin onnistunut yllättämään hänet ja hän näytti täysin tyytyväiseltä tilaansa.
”Rakastan sinua vampyyrini.” Kuiskasin ja suutelin hänen kaulaansa.
”Minäkin sinua naispetoni.” Hän vastasi rutistaen minua hellästi. Hajamielisesti hän silitteli selkääni minun torkkuessani hänen kainalossaan.

Kuudes luku: Kissavahtina

A/N Warning: Romantiikannälkäisenä ja vampyyrifanina, tämä sisältää sitten siirappia ja... Niin, ja teini-iän ylittävää himoa. Enjoy!

__________________________

Kuudes luku: Kissavahtina

Pakkasin vaatteitani putkikassiini laskostaen ostamani yllätysvaatteet hellästi päälimmäiseksi. Odottelin Nathanielia, jonka olin saanut lähtemään mukaani ongelmitta. Susan oli lähtenyt joulun viettoon jo eilen ja John oli sanonut pistäytyvänsä aamupäivällä ennen lähtöään Floridaan. Samassa oveen koputettiin ja Johnin ääni huikkasi olohuoneesta:

”Bryce! Hauskaa lomaa!” Riensin olohuoneeseen ja halasin Johnia lämpimästi.
”Mukavaa lomaa myös sinulle.” Toivotin hymyillen.
”Harmi, että joudut menemään Durhamiin yksin.” John harmitteli kädet olkapäilläni. Samassa Nathaniel ilmestyi taaksemme kulmat kysyvästi kohollaan.
”Hei rakas!” Henkäisin ja irrottauduin Johnin otteesta.
”Hei.” Hän sanoi lyhyesti harppoen luokseni. Kiersin käteni hänen kaulaansa tuijottaen hänen suklaisiin silmiinsä.
”Oli ikävä.” Sanoin pehmeästi ja suutelin häntä kevyesti. Hänen ilmeensä pehmeni ja hän vastasi suudelmaani hieman omistavammin kuin oli tarkoitus.
”Mukava kuulla. Minullakin sinua.” Hän mumisi. Samassa muistin Johnin, joka seisoi hieman häkeltyneenä takanamme seinille katsellen.
”Oh, niin siis John tuli vain sanomaan heipat ja toivottamaan joululomaa.” Sanoin nopeasti ja vetäydyin hieman Nathanielin viileästä syleilystä. Nathanielin katse singahti Johniin.
”Evans, mukavaa lomaa.” Hän sanoi virallisen kuuloisena.
”Joo, sitä.” John sanoi ja hymyili jatkaen ”Minun pitää mennä, nähdään taas ensi vuonna Bryce... Nathaniel...” Hän nyökkäsi.
”Heihei John!” Hengähdin ja hymyilin hänelle. John nappasi takkinsa ja virnisti olkansa yli ja katosi ovesta.
”Mitä?” Nathaniel kysyi hieman ymmällään katsoessani häneen tiukasti.
”Mitä tuo oli olevinaan? John on ennenkin halannut minua ja tiedät ettei se ollut mitään sellaista!” Puuskahdin kiukustuneena. Nathanielin silmät tummuivat.
”Niin, anteeksi.” Hän tokaisi. Puuskahdin ärsyyntyneenä ja irtaannuin hänen otteestaan.
”Mennäänkö?” Kysyin sitten ja kaappasin laukkuni olalleni.
”Mennään...” Hän sanoi hieman pehmeämmin ja päästi minut edellä. Olin syvästi loukkaantunut Nathanielin reaktiosta ja mietin mielessäni saarnaa, jonka pitäisin hänelle päästessämme autoon.

Hymyilin lomantoivotuksia toivottaville opiskelutovereilleni ja huomasin Evelynin tuijottavan meitä ohi mennessämme.
”Bryce. Mukavaa lomaa.” Hän sai sanottua kiristyneiden hampaidensa lomasta. Nyökkäsin hänelle ja jatkoin kävelyäni. Nathaniel sen sijaan hymyili ja huomasin Evelynin asennon muuttuvan. Tekikö Nathaniel tuon minua ärsyttääkseen vai Evelynin kiusaksi?

”Kerro sinä mitä TUO sitten oli olevinaan?” Kysyin paukauttaessani Camarron oven kiinni.
”Mikä niin?” Nathaniel kysyi vilkaisten kasvojani.
”Ha, aivan kuin meillä olisi kisa kumpi saa toisen enemmän ärsyyntyneeksi. Voin sanoa, että voitit. Evelyn?” Sähähdin ja tuijotin ikkunasta ulos hampaitani kiristellen.
”Bryce...” Nathaniel aloitti sammuttaen auton moottorin.
”NOH?” Kysyin ärsyyntyneenä singoten katseeni häneen.
”Et uskokaan kuinka minä tunnen kun toinen koskettaa sinua. Joku elävä, joku...kaltaisesi...Mietin joka kerta, kuinka monta hyvää syytä sinulla olisi vaihtaa minut ihmiseen.” Hän sanoi hiljaa sipaisten poskeani.
”Argh... ei tätä. Minä en halua elävää enkä kuollutta, haluan sinut, ok? Et vastannut minulle miksi Evelyn sai sinulta vastakaikua keimailulleen?” Vastasin huokaisten.
”Oh, en ajatellut tuota. Itseasiassa hymyilin hänen reaktiolleen kun hän näki meidän tulevan yhdessä vastaan.” Nathaniel vastasi ja starttasi moottorin uudestaan.
”Hmph, Evelyn on kaunis ja hän tietää sen, mutta hänen sietämätön luonteensa tekee hänestä luotaantyöntävän. Hän on kuin Lumikin ilkeä äitipuoli!” Puuskahdin ja jatkoin: ”Tosiasiassa ulkoisesti hän näyttäisi täydelliseltä rinnallasi, vaikka pidänkin itsestäni sillä paikalla.”
”Se paikka on sinun... vain ja ainoastaan sinun.” Nathaniel sanoi hymyillen. Kiukkuni laantui ja tunsin itseni jälleen hieman typeräksi. Hän ajoi ulos kampukselta ja kääntyi kadulle.

Emme puhuneet enää loppumatkan aikana ja sain aikaa koota ajatuksiani ja tasata mieleni. Saapuessamme Durhamiin hetki myöhemmin olin jo unohtanut koko episodin.

Astuin tuon tutun puutalon ovesta sisään ja näin kuinka Albus vilahti olohuoneesta portaita pitkin yläkertaan. Saattaisi viedä hetken ennenkuin saisin sen samaan tilaan Nathanielin kanssa. Vein kassini entiseen huoneeseeni ja vaihdoin mukavammat housut jalkaani. Sitaisin hiukseni ponihännälle ja loikin takaisin alakertaan. Nathaniel hymyili minut nähdessään.

”Asetuit taloksi?” Hän kysyi hymyillen. Hänen silmänsä loistivat.
”Tämä on kuitenkin kotini...” Vastasin ohittaen hänen vihjailevat katseensa ja suunnistin jääkaapille. Hän seurasi perässäni ja tarttui minua vyötäisiltä kiskoen minut kiinni itseensä. Ähkäisin menettäessäni tasapainoni ja painautuessani häntä vasten.
”Pidän housuistasi.” Hän mumisi korvaani ja taputti takamustani.
”Käyttäydy!” puuskahdin nauraen ja kiepahdin ympäri. Kiedoin käteni hänen vyötäisilleen ja rutistin niin lujaa kuin jaksoin. Hän suukotti päätäni ja sanoi nauraen:
”Noin hyvältä näyttäessäsi unohdan käytöstavat.”
”Pah!” tuhahdin ja suukotin hänen leukaansa. Hän päästi minut takaisin jääkapille ja istuutui keittiön pöydän ääreen.

Äiti oli jättänyt minulle keittoa ja muutaman palan lihamureketta. Päätin tehdä murekkeesta leivänpäälliset ja nakkasin hieman kohmeiset leivät paahtimeen. Istuuduin leipineni häntä vastapäätä ja haukkasin ison palan murekkeella päällystettyä paahtoleipää. Syödessäni Nathaniel katseli ikkunasta ulos haaveileva ilme kasvoillaan. Ihailin jälleen hänen täydellistä profiiliaan, kuinka hänen marmoriset piirteensä saivat hänet näyttämään jumalalta. Syötyäni siirryimme olohuoneeseen ja sytytimme takan, tarkemmin sanottuna Nathaniel sytytti yhdellä salamannopealla liikkeellä minun tuijottaessa häntä suu auki. Hän vain hymyili ja veti minut mukanaan sohvalle. Äkkiä hän katsahti taaksemme ja näin kuinka Albus tassutteli varovaisesti luokseni pälyillen vieressäni istuvaa vampyyria epäluuloisena. Nathaniel tuijotti kissaa ja se siirtyi varovasti haistelemaan hänen housunsa lahjetta. Äkkiä se loikkasi käsinojalle Nathanielin viereen ja naukaisi. Katsoin sitä silmät selällään. Nathaniel vilkaisi minuun ja silitti Albuksen päätä hymyillen. Puistelin päätäni näille kahdelle pedolle, joiden välillä näkyi vallitsevan sanaton ymmärrys.

Juttelimme iltamyöhään ja Nathaniel kantoi minut yläkertaan kellon käydessä keskiyötä.
Hän laski minut varovasti alas ja pyyhkäisi hiussuortuvan kasvoiltani korvani taakse.

”Odota hetki.” Sanoin äkkiä iskien silmää ja työntäen hänet ulos huoneesta.

Hän katsoi minua ihmeissään muttei vastustellut. Kello kumahti kerran, oli yö ja joulukuun 25. päivä. Riisuuduin nopeasti ja selvitin hiukseni. Puin varovasti ohuet stay-upini jalkaani ja suljin läpinäkyvän alushepeneeni hakaset. Vetäisin jalkaani pienimmät mustat alushousuni, lähinnä muodon vuoksi ja sujahdin uuteen mekkooni. Sen avara, syvälle rintojen väliin ulottuva miehusta ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Katsahdin seinällä olevaan peiliin ja kohensin hieman kevyttä meikkiäni. Vedin syvään henkeä ja avasin huoneen oven varovasti. Nathaniel nojasi vastapäiseen seinään ja hänen silmänsä kiiluivat. Hän kohotti kulmaansa ja huokaisi mielissään; yllätykseni oli onnistunut täydellisesti. Astuin askeleen häntä kohti ja nappasin hänen vaalean puseronsa rinnuksesta kiinni vetäen häntä itseäni vasten.

”Hyvää joulua rakas.” Kuiskasin ja suutelin häntä intohimoisesti.
”Bryce…” Nathaniel kuiskasi käheästi suudellen kaulaani. Suljin silmäni huokaisten.
”Mmm…” En osannut kuin nauttia Nathanielin viileästä kosketuksesta.

Hänen kätensä vaelsivat pitkin selkääni ja sujahtivat samettisen mekkoni alle. Värähdin kylmästä, mutta en halunnut hänen lopettavan. Hän kantoi minut sängylle ja ujutti näppärästi mekkoni pääni yli ja murahti mielissään silmät laajeten nähdessään alusvaatetukseni. Läpinäkyvä korsettini stay-uppeineen oli tehnyt vaikutuksensa. Hän siveli kylkeäni ihastuksissaan ja liutti kättään pitkin ohuen sukan peittämää reittäni. Upotin sormeni hänen hiuksiinsa ja vedin häntä lähemmäs suudellen hänen kylmiä täydellisiä huuliaan. Hän nosti päätään ja katsoi minua huikaisevan ruskeilla silmillään ja hymyili.

”Rakastan sinua!” Parkaisin ja kohottauduin suutelemaan häntä ahnaasti.
”Mmm, minäkin sinua.” Hän kuiskasi ja suuteli kaulaani. Tiesin, että olin sillä hetkellä haavoittuva ja jos hänen itsehillintänsä pettäisi, olisin kuollut. En jaksanut välittää, kaikki oli liian täydellistä.

Hän avasi korsettini hakaset liu'ttaen kätensä paljaita rintojani pitkin. Sitten hän kiskoi sukkani hampaillaan pois urahtaen hiljaa. Sukat kärsivät hieman hänen terävien hampaidensa käsittelyssä, mutta en jaksanut välittää, sillä hänen kylmien huuliensa hively sisäreidelläni täytti tajuntani juuri sillä hetkellä. Sitten kuului repeävän kankaan ääni ja pikkuhousuni päätyivät riekaleina lattialle. Hänen huulensa ja kielensä etenivät hyväillen sisäreittäni pitkin ylöspäin, huohotin mielihyvästä tajuntani täyttyessä hänen kosketuksestaan, tuoksustaan ja halusta, joka roihusi nyt sisälläni hillitsemättömänä saaden minut värisemään kiihkosta. Kiskoin paidan hänen yltään ja piirtelin sormillani hänen selkänsä marmorinvalkoisten lihastensa rajoja. Hän urahti tyytyväisyydestä ja kiepautti minut päälleen. Istuin kahareisin hänen päällään ja hyväilin hänen täydellistä rintaansa; sileät kiinteät lihakset olivat kuin veistetyt, vastustamattoman täydelliset. Kukaan maailmassa ei voinut olla niin jumalaisen komea ja haluttava, kaikki hänessä oli täydellistä. Tiesin leikkiväni hengelläni joka kerta hänen läheisyydessään, mutten voinut itselleni mitään, Nathaniel oli saanut minut liekkeihin. Olin päättömästi rakastunut häneen, vampyyriin, kuolemattomaan. Hän potkaisi housut jalastaan ja suuteli minua jälleen.

Hitaasti hän työntyi sisääni ja voihkaisin mielihyvästä. Jok’ikinen kerta koin saman huuman hänen koskettaessa minua enkä voinut uskoa, kuinka rakastelu saattoi olla niin täydellistä. Yksikään aiemmista kokemuksistani ei ollut mitään verrattuna Nathanielin osaaviin käsiin, hänen täydelliseen vartaloonsa ja hänen ahnaisiin huuliinsa, jotka suutelivat viileinä rintojani ja kaulaani. Vajosimme syvälle huuman keinuntaan ja kadotimme ajantajun. Hän työntyi kerta toisensa jälkeen syvemmälle saaden minut parahatamaan mielihyvästä yhä uudelleen. Jälleen kerran hetki loppui liian aikaisin, vaikka tiesinkin meidän nauttineemme toisistamme muutaman tunnin. Makasin raukeana Nathanielin viileässä kainalossa ja silittelin hänen täydellisiä kasvojaan.

”Penni ajatuksistasi.” Sanoin hiljaa.
”Mmm, mietin vain meitä, sinua…” Hän vastasi ja suuteli päälakeani.
”Hyviä vai pahoja ajatuksia?” Kysyin varovasti ja sain hänet naurahtamaan.
”Molempia. Tosin tällä hetkellä hyvät voittavat.” Hän sanoi ja käänsi leukaani ylöspäin tuijottaen syvälle silmiini. Tuijotin takaisin ja suutelin häntä kevyesti. Hän huokasi ja hymyili raukeaa hymyä. Hän kääntyi puoleeni ja silitti olkapäätäni hajamielisesti.

Äkkiä hän nousi. Katsoin häntä kysyvänä.
”Odota tässä!” Hän sanoi siirtyen salamannopeasti alakertaan ja takaisin. Hänellä oli kädessään pieni vihreä samettinen pussi. Hän otti hellästi käteni omaansa ja käänsi kämmeneni avoimeksi suudellen sitä kevyesti. Sitten hän katsoi syvälle silmiini ja asetti samettipussin kämmenelleni, tuijotin häntä lumoutuneena.
”Hyvää joulua Bryce, rakkaani.” Hän kuiskasi samettisimmalla äänellään ja suuteli minua pitkään ja ahnaasti. Vastasin suudelmaan kyynelten pyrkiessä silmiini.
”Kiitos.” Henkäisin silmiäni räpytellen.
”Itketkö sinä?” Hän kysyi hämmentyneenä pyyhkäisten silmäkulmaani.
”Minä... olen niin onnellinen Nathaniel... Niin onnellinen...” Sain sanottua kyynelteni lomasta hymyillen.
”Minäkin olen onnellinen varsinkin juuri nyt.” Hän vastasi ja hymyili jumalaista hymyään. ”Avaa se.” Hän kehoitti ja auttoi minua näpertämään kämmenelläni lepäävän pussin auki. Ravistin pussia varovasti ja kämmenelleni liukui kaunis täydellisesti muotoiltu kristallinen lumihiutaleriipus ohuessa kultaisessa ketjussa. Riipus kimalteli yölampun valossa ja kristallisäikeet loivat seinälle heikon spektrin. Tuijotin korua sanattomana. Nathaniel otti korun kädestäni ja siirtyi taakseni kehottaen minua nostamaan hiuksiani, hän asetti korun kaulalleni ja suuteli kaulakuoppaani hellästi. Värähdin hänen viileitä huuliaan, en kylmästä vaan silkasta mielihyvästä.
”Se on kaunis.” Huokasin hymyillen.
”Jotain muistuttamaan minusta.” Hän sanoi virnistäen. Aivan niin, kylmä kivinen lumihiutale. Tirskahdin hänen ajatukselleen ja nousin ihailemaan korua peilistä. Yhtäkkiä Nathaniel veti minut takaisin sänkyyn ja suuteli paljaita olkapäitäni.

”En ole viettänyt joulua 40 vuoteen ja 98 vuoteen en ole tuntenut näin, eikä kukaan ole ikinä antanut minulle näin täydellistä joululahjaa.” Hän mumisi korvaani henkäillen kaulakuoppaani vasten ja suudellen kaulani kaarta käsiensä vaeltaessa selkääni pitkin lantiolleni ja sen kaarta alas. Hän kuljetti varovasti huuliaan kaulallani ja puraisi hellästi. En edes tajunnut, mitä hän teki ennen kuin hän vetäytyi kaulaltani. Hän katsoi minua yllättyneenä.
”Öhm, mitä?” Kysyin hätkähtäen.
”Et huomannut hampaitani kaulallasi?” Hän kysyi kulmiaan nostaen.
”Huomasin, mutta… Siis en ymmärrä mitä tarkoitat?” Vastasin ja käännyin häneen päin.
”Kaulallasi lipui pedon hampaat ja sinä et tajunnut mitään?” Hän kysyi nauraen.
”Sinun hampaasi.” Muistutin ja työnsin hänet selälleen makaamaan.
”Olen otettu sokeasta luottamuksestasi rakkaani, mutta toivoisin sinun muistavan, että olen silti saalistaja.” Hän vastasi kietoen käsivartensa ympärilleni.
”Toivottavasti et ole, sillä en kestäisi jos saalistaisit itsellesi toisen naisen.” Vastasin vakavana nojaten käsiini hänen kivisellä rinnallaan.
”Nyt minä voisin loukkaantua, mutta en kai voi kuin vakuuttaa sinulle kuinka en todellakaan aio päästää sinua luotani ikinä.” Hän murisi hellästi ja kiepautti minut alleen. Kikatin kuin pikkutyttö ja antauduin hänen hyökkäykselleen.

Aloimme siitä mihin olimme jääneet joululahjoinemme hetki sitten, liekki sisälläni roihusi jälleen hallitsemattomana. En voinut käsittää kuinka tuo kylmä ja kuolettavan vaarallinen jumalainen hirviö veti minua puoleensa kuin kärpäspaperi. Halusin häntä ja tarvitsin hänen läsnäoloaan niin kliseiseltä kuin se kuulostikin. Olin lukenut monet vampyyritarinat ja naureskellut itsekseni ihmisten heikkoudelle, mutta vasta nyt kokiessani tuon saman vetovoiman itse, tajusin, kuinka vastustamattomia olentoja he olivat, Nathaniel etenkin.

Aamun sarastaessa lojuimme sängyssä, minä torkkuen, Nathaniel ajatuksiinsa syventyneenä. Hänen silmänalusensa olivat tummat ja piirtelin niiden rajoja sormellani. Tiesin, että hänellä oli nälkä. Samassa muistin myös erään, joka saattaisi haluta aamuateriansa. Nousin istumaan Nathanielin singotessa katseensa oitis minuun. Venyttelin tahallani hitaasti hänen katseensa alla ja hän puisteli päätään nauraen hipaisten kylkeäni. Nousin ylös vaivautumatta vetämään päälleni muuta kuin Nathanielin lattialla lojuvan paidan ja hipsin alakertaan. Albus istui olohuoneen ikkunalla ja katseli ulos häntä heiluen. Kutsuin sitä hiljaa ja laiskasti se loikkasi alas ikkunalta ja tassutteli luokseni. Annostelin kissanruokapurkista puolet kuppiin ja laskin sen lattialle. Se kävi oitis ruokansa kimppuun ja samassa tajusin itsekin kuinka nälkäinen olin. Päätin keittää kahvia ja paistaa itselleni muutaman kananmunan. Kuulin kuinka Nathaniel laskeutui narisevia portaita pelkät farkut jalassaan yläruumis paljaana ja istahti keittiön pöydän ääreen. Hänen hiuksensa olivat pystyssä ja hän näytti hieman uneliaalta.

”Sinun pitäisi syödä…” Sanoin istuessani häntä vastapäätä.
”Mmm… Niin… Pitäisi kai käväistä kartanolla.” Hän vastasi hiljaisella äänellä.
”Onko kaikki hyvin?” Kysyin hätääntyen hänen poissaolevaa olemustaan.
”Ah, uhm, siis mitä? Ei hätää, olen hieman pökerryksissä.” Hän hätkähti ja käänsi tummien silmiensä katseen minuun.
”Pökerryksissä?” Kysyin ahmiessani aamiaistani.
”Niin… tämä kaikki on niin… ylitsepursuavaa ja täydellistä… sinä olet täydellinen.” Hän vastasi hymyillen hieman kurottaen koskettamaan kättäni.
”Haha, täydellinen? Minä?” Naurahdin hänen vastaukselleen päätäni puistellen.
”Olet fiksu, luottavainen, kaunis, eläväinen... puhumattakaan siitä, kuinka saat minut hulluksi eleilläsi ja naisellisuudellasi.” Hän lateli silmät palaen jälleen kiihkosta.
”Uhm... kiitos...” takeltelin hänen vuodatukselleen ja punastuin. En koskaan punastellut, mutta Nathanielin kiihkeä palvonta ja hänen kiintymyksensä hämmensivät minut totaalisesti. Pyörittelin haarukkaa sormissani kunnes mumisin: ”Sinä voisit kävästä kartanolla sillä välin kun minä käyn suihkussa ja sitten voisimme lähteä kävelylle kaupungille. Ulkona on ihana sää.”
”Ei lainkaan hullumpi ehdotus.” Nathaniel hihkaisi ilme kirkastuen.

Kulautin kahvini kurkusta alas ja ladoin astiat tiskikoneeseen Nathanielin seuratessa vieressä. Sen jälkeen kirmasimme portaita ylös yläkertaan. Kiskaisin hänen paitansa päältäni ja heitin sen hänen kasvoilleen ja katosin nauraen kylpyhuoneeseen. Hän painoi kasvonsa paitaan ja veti tuoksuani sisäänsä hetken ja puki sitten paidan ylleen.

”Lähden nyt, palaan noin tunnin kuluttua.” Hän huikkasi oven raosta. Avasin ovea hieman ja suutelin häntä nopeasti.
”Minä odotan täällä.” Vastasin hymyillen ja hänkin hymyili häikäisevää hymyään. Sitten hänen päänsä katosi ovenraosta ja kuulin muutamaa sekuntia myöhemmin kuinka ulko-ovi narahti.

Käänsin itsekseni hymyillen suihkun hanan auki ja laskin lämmintä vettä päälleni. Olin suihkussa kauan ja nautin lämmöstä ja äidin ostamasta itämaisesta kukkaistuoksusaippuasta. Päätin ajella myös sääreni ihan vain omaksi ilokseni. Suihkusta päästyäni tassuttelin kylpytakissa alakertaan ja rojahdin sohvalle. Ehdin hyvin katsoa hieman televisiota hiusteni kuivuessa hieman. En kuitenkaan jaksanut lojua sohvalla kauaa, tunsin oloni levottomaksi Nathanielin ollessa poissa.

Hyräilin itsekseni hiuksia kuivatellessani. En huomannut lainkaan hahmoa, joka nojasi rennosti ovenpieleen ja katseli minua. Säpsähdin, kun hahmo liikahti; Nathaniel oli tullut takaisin. Sammutin kuivaajan ja hymyilin hänelle ja kiiruhdin pukeutumaan. Nathaniel oli myös vaihtanut vaatteensa mustiin samettihousuihin ja harmaaseen poolovillapaitaan kartanolla käydessään. Hänen silmänsä olivat jälleen kirkkaat ja syvänruskeat, ja mustat renkaat niiden alla olivat melkein poissa. Hän näytti hyväntuuliselta sängyllä makoillessaan. Nappasin häntä kädestä ja vedin hänet mukanani alakertaan.

”Nyt mennään!” Hihkaisin pukiessani vihreää maiharitakkiani päälleni. Hän nauroi innokkudelleni ja kiskaisi takin päälleen ja lipui jäljessäni ulos.
”Kauniita lumihiutaleita.” Hän sanoi astellessamme jouluista ostoskatua. Hän nappasi ilmasta kiinni lumihiutaleen ja minulle avonaisen kämmenensä, jolla kimmelsi täydellinen lumitähti. Aivan kuin pienoiskopio kaulallani roikkuvasta kristallihiutaleesta. Hymyilin ihastuneena ja tuijotin hiutaletta, joka pysyi muuttumattomana Nathanielin kylmässä kädessä.
”Kaunis!” Henkäisin silmät loistaen.
”Niin on...” Nathaniel sanoi pehmeän kehräävällä äänellä ja nostaessani katseeni hän tuijotti minua suklaisilla silmillään huulet raollaan ihastuksesta, kurottauduin suutelemaan niitä kevyesti. Hän kiersi kätensä ympärilleni ja veti minut syleilyynsä.
”Tiedän paikan, jonne menemme NYT!” Hän sanoi äkkiä hymyillen salaperäisesti. Hän johdatti minut katuja pitkin erään pienen valkoruskealla markiisilla ja piparkakuin koristellun ikkunan luokse; ”Coeurs de chocolat* – Schwarzwaldian chocolate” luki ikkunassa. Nathaniel avasi oven ja astuimme sisään.

”Valitse.” Hän sanoi hymyillen ja ojensi minulle sydämenmuotoisen rasian. Katsoin häneen hetken ja hymyilin.
”Luuletko, että pystyn valitsemaan, kun haluan kaiken?” Vastasin haltioissani ja tuijotin suklaista notkuvaa vitriiniä. Nathaniel naurahti ja tuli seisomaan taakseni henkäillen hiuksiini.
”Voin pitää huolen, että pysyt aisoissa.” Hän kuiskasi hiuksiani vasten. Henkäisin värähtäen liekin roihahtaessa sisälläni, mutta sain kuin sainkin koottua itseni ja keskityin sitten suklaaseen. Valitsin tavallista sekä chilillä maustettua suklaata, sillä en yksinkertaisesti voinut vastustaa tummaa suklaata. Nathaniel maksoi rasiani ja ojensi vihreällä silkkinauhalla suljetun rasian käteeni. Tuijotin häntä edelleen sanattomana. Jatkoimme kävelyämme pitkin katuja kevyiden lumihiutaleiden leijaillessa hiljaa yllemme. Hämärä verhosi meidät höyhenillä sävytettyyn vaippaansa, kun saavuimme takaisin vanhempieni talolle.

Joulu sujui kuin siivillä. Vietimme Nathanielin kanssa aikaamme enimmäkseen sisällä lukuunottamatta iltaisia kävelyretkiämme ulos ja satunnaisia visiittejämme Astorien kartanolle. Oli melkein uusi vuosi, kun pakkasin tavarani ja ajoimme takaisin kampukselle.

*Hearts of chocolate = Suklaiset sydämet (:D)

----------------------
Magical Yule / Christmas everyone! Let there be love and... fangs! :D

Viides luku: Joulusuunnitelmia

Viides luku: Joulusuunnitelmia

Heräsin pimeään ja sytytin valot. Kello näytti seitsemää, katselin ympärilleni kuin etsien, en ollut varma olinko täysin hereillä. Nathaniel oli lähtenyt illalla hoitamaan asioita kotiinsa ja jättänyt minut nukkumaan, hän oli sanonut palaavansa myöhemmin. Hän vietti satunnaisesti öitä kanssani, mutta usein hän kuitenkin vetäytyi Astorien kartanolle minun käydessä nukkumaan ellen yöpynyt hänen pehmeässä vuoteessaan. Sillä hetkellä huoneeni oli tyhjä, hän ei ollut siellä.

Kuulin oven narahduksen ja yhtäkkiä viileä tuulahdus kävi kasvoilleni ja Nathaniel istui vieressäni.

”Hei...” Hän kähisi ja kumartui suutelemaan poskeani. ”Anteeksi, olen myöhässä, unohdin erään asian, joten palasin takaisin talolle.” Hän jatkoi ja ujutti kätensä peittoni alle. Värähdin hänen kylmää kosketustaan, mutten laittanut vastaan.
”Mmm, ei se mitään, en ajatellut vielä nousta.” Vastasin huokaisten ja tartuin hänen käteensä vetäen häntä lähemmäs itseäni. ”Olet hieman kylmä herra Astor, jos lämmittäisin sinua?” Vitsailin virnistellen. Nathaniel nauroi hiljaa ja kiepautti minut syliinsä peittoineen päivineen.
”Mmmm, sangen houkutteleva ehdotus.” Hän mutisi korvaani suudellen hitaasti kaulaani edeten aina vain alemmas.
”Hmmm... Paitsi, että lupasin lähteä ostoksille Susanin kanssa, joten hän varmaan ryntää tänne noin puolentoista tunnin kuluttua ja siitä sinä et pitäisi...” Totesin yrittäen saada hänet lopettamaan kuitenkaan haluamatta että hän lopettaisi ikinä.
”Olet oikeassa. On meillä aikaa myöhemminkin.” Hän tuumasi ja pörrötti hiuksiani hymyillen.
”Olet ihana.” Vastasin ja suutelin äkisti hänen täydellisiä huuliaan. Hän nielaisi ja vastasi kevyesti suudelmaani.
”Jos nyt käyttäytyisimme...” Hän sanoi irroittautuen otteestani laskien minut takaisin sängylle.
”Soitan sinulle kun tulemme kaupungilta.” Sanoin ja hymyilin hänen noustessa ylös ja suunnistaessa kohti huoneeni ovea.
”Jään odottamaan.” Hän vastasi ja katosi ovesta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Huokasin syvään, mutta päätin silti nukkua vielä hetken.

Havahduin hetken päästä Susanin kolisteluun. Oli hieman valoisampaa ja kello näytti puoli yhdeksää, aivan kuten olin ennustanutkin. Kömmin ylös sängystäni ja katsahdin kännykkääni: Yksi viesti saapunut. Avasin viestin hymyillen, se oli Nathanielilta:

”Hei kaunokaiseni, unohdin sanoa, että rakastan sinua.”

Luin viestin uudestaan. Siinä luki, että hän rakastaan minua. Tuo oli ensimmäinen kerta, kun hän sanoi rakastavansa minua. Hän oli myöntänyt rakastuneensa minuun, kun minulle selvisi mikä hän oli, mutta koskaan ennen hän ei ollut sanonut suoraan rakastavansa. Se tuntui hämmentävältä. Olimme tunteneet vasta reilut parisen viikkoa ja siinä ajassa olin hullaantunut häneen korviani myöten. Ajattelin häntä joka hetki, hänen poissaolonsa sai sydämeni huutamaan hädissään ja hänen läsnäolonsa teki minut hulluksi. Nathaniel Astor oli elämäni mies, joka oli juovuttanut minut läsnäolollaan. Naputtelin siirappisen vastauksen, mutta en lähettänyt sitä. Pohdin hetken kirjoittamaani ja päätin, että sanoisin sen mieluummin kasvotusten.

Susan oli kuullut liikehdintäni ja ilmestyi ovenrakoon hymyillen.
”Ah, huomenta. Ajattelin, että Nathaniel olisi täällä.” Hän sanoi virnistäen.
”Ei... Hänellä oli asioita hoidettavanaan, hän ei jäänyt yöksi.” Vastasin yrittäen kuulostaa pettyneeltä. En viitsinyt mainita Susanille Nathanielin tulevan ja menevän huoneistossamme useammin kuin hän saattoi arvatakaan.
”Ostin eilen lihapasteijoita, haluatko syödä aamiaiseksi sellaisen? Ostin niitä ehkä liikaa itseäni ajatellen.” Susan jatkoi ja kiiruhti jääkaapille.
”Oij, kuulostaa hyvältä, kahvit ovat sitten minun piikkiini myöhemmin!” Henkäisin ja suunnistin hänen peräänsä.
”Sovittu! Joko muuten päätit mitä ostat siskollesi ja Nathanielille joululahjaksi?” Susan kysyi syödessämme pasteija-aamiaistamme.
”Brenda, Steven ja vanhempani lähtivät jouluksi Kuubaan, joten en vietä joulua heidän kanssaan. Minun täytynee poiketa tässä lähipäivinä Durhamissa, sillä Albus ei pärjää yksin koko joulua ja minähän en vietä joulua palmujen katveessa.” Puuskahdin miettiessäni kuumeisesti lahjoja.
”Ai... Vietät joulun siis Albuksen kanssa kotonasi?” Susan kysyi.
”Niin kai... ellei muuta ilmene, mutta joka tapauksessa kissa on hoidettava enkä raaskisi raahata häntä kotoaan poiskaan.” Vastasin edelleen miettien.

Albus oli 12-vuotias mustavalkoinen pulska kollikissa, jonka äitini oli pelastanut vuosia sitten autotien varresta. Kissaherra oli hyvin kiintynyt äitiini ja yllätys yllätys myös minuun, joten hoidin häntä mielelläni. Siskoni Brenda ja hänen miehensä lakimies Steven matkustelivat usein, joten en ihmetellyt lainkaan heidän päätöstään lähteä jouluksi jonnekin lämpimään; Brenda, toisin kuin minä, oli auringonpalvoja ja hänen miehensä Steven rakasti surffausta. Samassa hätkähdin puhelimeni soittoon. Ryntäsin huoneeseeni etsimään tärisevää ja kovaa pauhavaa puhelintani. Hetki sitten olin sillä nakutellut ja nyt se oli hukassa, tyypillistä. Puhelu ehti katketa ennenkuin kaivoin sen peittoni alta; soittaja oli siskoni Brenda. Päätin soittaa hänelle heti takaisin, sillä tunnetusti hän soittaisi muuten uudestaan ja haukkuisi minut pataluhaksi, kun en ollut heti vastaamassa.

”Brenda? Minä täällä, en löytänyt puhelinta ajoissa.” Henkäisin siskoni kipakan äänen kuullessani.
”Hmph, sitä vain, että oletko aivan varma ettet tule mukaan? Kuubassa on komeita miehiä...” Brenda kysyi madaltaen ääntään.
”Juu olen, sitä paitsi jonkun täytyy hoitaa Albus.” Vastasin huokaisten.
”Ainiin se katti...” Brenda murahti, hän ei ollut koskaan ollut kissaihminen, sen sijaan hänen loistokkaassa kattohuoneistossaan asui kaksi spanielia, joiden kanssa he ravasivat näyttelyissä.
”Niin... Ja minä en erityisemmin pidä karibialaisesta joulupukista.” Jatkoin sarkastisesti.
”Jaa, no ei sitten. Joka tapauksessa voisit tulla huomenna Durhamiin, niin lahjomme sinut ennen lähtöämme... Siis jos pääset ja ehdit.” Hän jatkoi ohittaen sarkastisen huomautukseni. Tajusin vasta silloin, kuinka lähellä joulu oikeastaan oli. Olin elänyt satumaisesa unessa lähiviikot ja unohtanut ajan kulumisen kokonaan. Samassa muistin myös, ettei kukaan perheetäni tiennyt sadun prinssistäni mitään. Päätin kertoa heille myöhemmin.
”Hmm juu, voisin raahautua iltapäivästä kotiin.” Vastasin hajamielisesti.
”Selvä juttu, huomiseen!” Brenda toivotti ja katkaisi puhelun. Laskin puhelimeni pöydälle ja raahustin olohuoneeseen.

”Ugh, joululahjat on ostettava tänään. Menen huomenna käymään Durhamissa.” Huokasin turhautuneena Susanille.
”Kiva juttu! Sitten meidän pitäisi laittaa töpinäksi!” Hän riemastui ja pomppasi ylös sohvalta kuin aropupu.
”Käyn nopeasti suihkussa!” Ilmoitin sinne tänne sinkoilevalle ystävälleni ja vilahdin kylpyhuoneeseen. Edes lämmin suihku ei saanut ajatuksiani pois lahjoista, joten päätin vääntä suihkun kylmälle saadakseni itseni hereille ja terävöitymään. Kylmä vesi tuntui virkistävältä ja ajatuskin luisti paremmin suihkusta tultuani. Pukeuduin nopeasti ruskeaan lyhyeen villamekkooni ja mustiin legginseihin ja nappasin laukkuni sängyn päädystä. Susan odotteli tapansa mukaan jo ovella.

Chapel Hillin ostoskeskus oli täynnä joulukoristeita ja iloisesti häliseviä ihmisiä. Suunnistimme kulkumme ensin kirjakauppaan. Löysin äidilleni lahjaksi Lorna Byrnen kirjan, sillä tiesin hänen lukevan vapaa-ajallaan paljon. Tässä suhteessa olin tullut äitiini. Ostin alennuspöydästä myös muutaman pokkarin itselleni Durhamin reissua varten. Jatkoimme ostoksiamme kohti vaatekauppoja. Ajattelin ostaa itselleni uuden mekon ja ehkäpä myös housut, jos löytäisin istuvat ja kohtuuhintaiset. Isälleni päädyin lopulta ostamaan pehmeät nahkahansikkaat ja Stevenille Ralph Laurenin kaulaliinan. Valitsin tummanvihreän, sillä tiesin Stevenin käyttävän paljon ruskeita ja harmaita vaatteita, saisipahan hänkin vähän väriä asusteisiinsa ja sitä paitsi vihreä oli minun lempivärini. Brenda aiheutti minulle joka kerta harmaita hiuksia; hän oli kosmetiikkafirman myyntijohtaja ja hyvin trenditietoinen. Hän käytti kalliita vaatemerkkejä ja omisti miljoonia erilaisia asukokonaisuuksia puhumattakaan kosmetiikasta. Päädyin hankkimaan hänelle lahjakortin erääseen kauneussalonkiin. Saisipahan itse istua kerrankin ammattilaisten käsiteltävänä.

Saatuani perheenjäsenteni lahjat ostettua keskityin siihen tärkeimpään, Nathanielin lahjaan. Mitä ihmettä voisi keksiä täydelliselle olennolle, jolla itsellään oli varaa ostaa vaikka puoli maapalloa? Susanista ei ollut apua, sillä hänen päämurheensa oli kaksoisveljensä Brennan. Päätin etten ostaisi mitään materiaa, vaan keksisin jotain ikimuistoista. Päähäni alkoi hahmottua hyvin tarkka suunnitelma, kuinka yllättäisin täydellisen poikaystäväni. Hymyilin itsekseni ajatuksilleni ja pisteenä i:n päälle löysin eräästä pienestä vaateliikkeestä täydellisesti istuvan lyhyen avaraakin avaramman mustan samettimekon. Päädyin ostamaan myös mustan läpinäkyvän aluskorsetin ja yhteensopivat stay-upit. Saatoin jo mielessäni kuvitella kuinka Nathanielin suu loksahtaisi auki. Samassa mieleeni juolahti, että vaihtoehtoiseti hän saattaisi myös menettää itsehillintänsä ja tehdä minusta viettelijättären asuun pukeutuneen ruumiin. Karistin tuon kammottavan ajatuksen päästäni ja päätin ottaa riskin vaarallisen poikaystäväni salaisuudesta huolimatta. Luotin Nathanieliin, vaikka hän hokikin ettei minun pitäisi. Vampyyrit! Puuskahdin mielessäni ja ladoin ostokseni kassatiskille.

Olimme päättäneen Susanin kanssa tavata alakerran japanilaisessa ravintolassa ja suunnistin kohti ravintolaa kantaen kolmea muovikassia. Olin hyvin tyytyväinen saaliiseeni ja päätin palkita itseni sushiannoksella. Susan odottelikin minua jo nurkkapöydässä koko ravintolan valaiseva hymy huulillaan. Hän kertoi keksineensä täydellisen lahjan Brennanille. Keskenämme olimme sopineet ettei lahjoja ostettaisi, vaikka olinkin ostanut suklaarasian, jonka piilottaisin Susanin huoneeseen hänen ollessa muualla. Hymyilin innostuneelle Susanille ja vajosin mielessäni omaan pikku yllätykseni suunnitteluun. Nathaniel ei todellakaan voinut arvata mikä häntä odottaisi.

Shoppailureissumme kesti pitempään kuin olin olettanut ja ulkona oli jo pilkkopimeää saapuessamme takaisin asuntolaan. Päätin soittaa oitis Nathanielille, sillä paloin halusta kuulla hänen sointuvan tumman äänensä.

”Hei...” Kuulin tumman samettisen äänen vastaavan korvaani.
”Hei... Meillä kestikin pidempään kuin suunnittelin.” Henkäisin kuullessani hänen äänensä.
”Ei se haittaa, ajattelin tulla hakemaan sinut tänne.” Hän vastasi moottorin jo kehrätessä taustalla.
”Oh... Minun pitäisi huomenna käydä Durhamissa, kun perheeni lähtee jouluksi Kuubaan.” Selitin hänelle pikaisesti.
”Voin kyyditä sinut sinne, jos haluat” Hän tarjoutui ja samassa ovelta kuuluikin hiljainen koputus. Suljin puhelimen hymyillen ja kuulin kuinka Susan avasi oven.
”Ai hei Nathaniel!” Hän sirkutti iloisesti ja loikki takaisin lahjavuorensa ääreen.
”Hei Susan vai pitäisikö sinua kutsua joulupukin ahkeraksi apulaiseksi?” Nathaniel vastasi nauraen ja käveli sulavasti huoneen poikki ovelleni. Kuulin Susanin nauravan ja rapistelevan lahjapapereita. Nathaniel ilmestyi äänettömästi viereeni sängylle ja hipaisi poskeani.
”Mmm, niin minun oli määrä tulla kartanolle?” Kysyin katsoen hänen tummiin silmiinsä.
”Näin ajattelin, jos se vain sinulle käy?” Hän vastasi ja kietoi kötensä ympärilleni.
”Jos pääsemme lähtemään puolenpäivän jälkeen Durhamiin, niin käy hyvin.” Vastasin ja painauduin hänen kylmää rintaansa vasten.
”Hienoa, pakkaapa tavarasi, niin mennään.” Hän sanoi ja suuteli kevyesti otsaani.

Pakattuani perheeni joululahjat ja puhtaat vaatteet putkikassiini hvyästelin Susanin ja puikahdin Nathanielin perässä ulos. Ajoimme tavanomaista kovaa vampyyrivauhtia kartanolle ja hän johdatti minut huoneeseensa. En ehtinyt laskea laukkua käsistäni kun hän jo syleili minua kiihkeästi.

”Et vastannut viestiini.” Hän mumisi hiuksiini.
”Öh... niin...” Vastasin nielaisten. Hän tunsi hämmennykseni ja irroitti otteensa ja siirsi minut käsivarren mitan päähän itsestään kasvot vakavina. Hän rypisti kulmiaan ja tutki minua kiihkeällä katseellaan. Havaitsin hänen ilmeensä muuttuneen hätääntyneen villiksi. Hän luuli etten tuntenut samoin, ajattelin äkkiä oivaltaen.
”Nathaniel, ei siis... tarkoitan että yllätyin viestistäsi ja en oikein osannut kirjoittaa vastausta, sillä ehkä ilmaisen itseäni paremmin eleillä ja puhumalla.” Kiiruhdin jatkamaan hätääntyneenä nyt itsekin.
”Sangen mielenkiintoinen ratkaisu yliopistolehden toimittajalta.” Nathaniel totesi kasvoillaan tutkimaton vakava ilme.
”Hmph, tuo oli kohtuutonta.” Hymähdin ja istahdin hänen sängylleen. Hän tuli istumaan viereeni, muttei koskenut minuun.
”Anteeksi, niin se taisi olla, mutta silti tunnen itseni hieman hölmöksi.” Hän sanoi hiljaa tuijottaen eteensä.
”Ugh, ovatko kaikki vampyyrit yhtä ailahtevaisia ja epävarmoja vetovoimastaan?” Kysyin närkästyneenä kiroten samalla omaa typeryyttäni.
”Vain ne jotka tuntevat toista kohtaan muutakin kuin verenhimoa.” Hän vastasi naurahtaen kuivasti. Tarkastelin hänen kasvojaan hetken ja tunsin ärtymykseni sulavan.
”Anteeksi... rakas, olin hieman tahditon.” Myönnyin ja tartuin hänen leukaansa kääntäen hänen kiviset kasvonsa itseeni. ”En tiedä miten kykenen kuvailemaan sitä mitä tunnen sinua kohtaan Nathaniel Astor. En usko että ihmisen sanavarasto tai edes tunneskaala riittää ilmaisemaan kuinka paljon merkitset minulle ja kuinka paljon minuun sattuu kun olet onneton.” Jatkoin valiten sanani huolellisesti. ”Rakastan sinua koko ruumiini ja sieluni voimalla. Saat minussa aikaan sellaisia reaktioita, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Saat minut liekkeihin ja tuntemaan vastustamatonta ja palavaa halua ja kaipuuta.” Selitin kiihtyneenä.

Samassa hänen kylmät huulensa musertuivat ahnaasti omiini ja tunsin kuinka tuo juuri kuvailemani liekki roihahti sisälläni. Hymyilin itsekseni ja tunsin pakahtuvani onnesta. Kiedoin käteni hänen kaulaansa ja painauduin lähemmäksi.

”Hmmm... Jos sydämeni sykkisi, se tulisi ulos rinnastani juuri nyt.” Nathaniel mumisi suudellessaan silmiäni, poskiani ja huuliani.
”Sitten meitä on kaksi.” Henkäisin sulaen hänen suudelmiinsa.

Heräsin aamulla pehmeästä vuoteesta hämärään. Nathaniel istui tuolissaan ja luki lehteä. Havaitessaan liikahteluni hän nousi sulavasti tuoliltaan ja asteli luokseni lehteä ojentaen. Otin lehden käteeni ja huomasin, että se oli The Daily Tar Heel, yliopistolehtemme ja etusivulla oli Janen ottama kuva joulutanssiaisista. Avasin lehden taitoksistaan ja huomasin artikkelini päätyneen heti etusivulle. Nimeni paistoi otsikon alla ja kuvani, jonka Jane napsaisi minusta tanssiaisissa, oli sijoitettu nimeni viereen. ”Bryce Shelley, ensimmäinen vuosikurssi, kulttuuri- ja viihdetoimittaja” Luki kuvani vieressä. Nathaniel oli istuutunut viereeni ja kietonut kätensä hartioilleni.

”Onneksi olkoon.” Hän sanoi hymyillen. Nostin katseeni lehdestä ja hymyilin takaisin.
”Kiitos itsellesi avusta.” Vastasin ja suutelin häntä kevyesti suupieleen. Hän virnisti ja nousi ylös.
”Taitaisit tarvita aamiaista ennenkuin lähdemme vanhemmillesi. Minun pitää syödä myös, sillä en ole syönyt kahteen päivään ja haluaisin hillitä itseni täydellisesti tavatessani perheesi.” Hän totesi arkisesti, aivan kuin hänen syömisrytminsä ja ravintonsa olisi normaali asia.

Seurasin häntä alakertaan ja edelleen keittiöön. Ilmeisimmin olimme kartanossa edelleen kahden sillä Nathaniel ei ollut maininnut sanaakaan pukeutumisestani; Olin tassutellut alakertaan pelkkä löysä t-paita ylläni.

”Ota mitä mielesi tekee, käväsen alakerrassa.” Hän sanoi ja katosi aulaan.

Avasin jääkapin oven ja löysin yllätyksekseni plasmapussien sijaan ihmisruokaa. Tein nopeasti itselleni pari kurkkuvoileipää ja otin lasillisen tuoremehua ja istahdin pöydän ääreen lukemaan artikkeliani. Hetken kuluttua Nathaniel liittyi seuraani silmät huomattavasti kirkkaampina. Pääsimme lähtemään Durhamiin kutakuinkin puolenpäiän jälkeen. Matkalla Nathaniel kyseli perheestäni ja kerroin hänelle äitistäni ja isästäni sekä tietenkin siskostani ja varoitin siskoni suorasta luonteesta. Nathaniel kuunteli kiinnostuneena ja nielaisi mainitessani Albuksen.

”Kissat, tai mitkään eläimet eivät yleensä viihdy seurassamme.” Hän selitti katsoen minuun huolestuneena.
”Ai?” Ihmettelin huultani purren. En siis voisi kutsua häntä mukaan jouluna mennessäni hoitamaan kissapetoamme.
”Niin, katsopas kun olemme molemmat petoja ja kissat ovat hyvin reviiritietoisia...” Hän selvensi.
”Ah, no sitten täytyy laittaa Albus toiseen huoneeseen vierailusi ajaksi.” Totesin mietteliäänä. Nathaniel naurahti.

Kaarroimme kotitaloni pihaan 45 minuuttia myöhemmin ja astelimme yhdessä vetisen pihan poikki keltaisen puutalon ovelle. Nathaniel koppasi minut itseään vasten ja sujautti kätensä takkini ja edelleen paitani alle. Henkäisin tuntiessani hänen kylmän kosketuksensa.

”Minun täytyy saada käteni hieman siedettävämmän lämpöisiksi ennenkuin voin kätellä vanhempiasi.” Hän selitti virnistäen kujeilevasti.
”Samalla päätit aiheuttaa minulle sydänpysähdyksen?” Vastasin nauraen ja suutelin häntä nopeasti.

Avasin oven ja marssin kassini kanssa sisään. Nathaniel jäi odottaman ulko-ovelle. Muistin äkkiä ettei hän voinut astella sisään noin vain, joten huhuilin isääni pakittaen takaisin eteiseen.

”Anteeksi, unohdin!” Suhahdin hänelle ja katsoin hänen silmiinsä vetoavasti. Hän hymyili hiukan.
”Ei se mitään.” Hän kuiskasi vanhempieni ilmestyessä eteiseen.
”Bryce! Tämäpä mukavaa, Brenda sanoikin sinun olevan tulossa.” Äitini huudahti ilme kirkastuen isäni nojatessa ovenkarmiin.
”Hei äiti. Isä.” Vastasin halaten molempia. Nathaniel rykäisi selkäni takana ja kiiruhdin esittelemään hänet ”Tämä on Nathaniel... Astor... poikaystäväni.” Lisäsin viimeisen sanani henkäisten. Isäni kohotti kulmiaan kuullessan Nathanielin nimen ja äitini katsoi hitaasti ensin minuun ja sitten ovella seisovaan Nathanieliin.
”Astor? J.J. Astorin poika? Mukavaa kun tulit. Tulehan sisälle sieltä, tässä on hieman ahdasta.” Äitini sanoi ystävällisesti ja tokeni nopeasti ihmetyksestään. Hymyilin hänelle ja vilkaisin olkani yli Nathanielia, joka rentoutui astuessaan sisälle.
”Mukava tavata rouva Shelley, herra Shelley.” Nathaniel sanoi ojentaen kätensä isääni kohti. Isäni tarttui siihen ja nyökkäsi. Riisuttuamme päällystakkimme astelimme eteisestä olohuoneeseen, jossa Brenda istui valkoisessa neuleessaan käsi Stevenin polvella. Hänen katseensa nauliutui Nathanieliin.
”Bryce, katsopas vain...” Hän sanoi hymyillen hieman teennäisesti silmiään siristäen.
”Juu juu Brenda anna olla, tässä on Nathaniel. Siskoni Brenda ja Steven, hänen miespoloisensa.” Esittelin heittäen Steveniin ilkikurisen katseen.

Nathaniel hymyili häikäisevää hymyään ja Brenda tuijotti häntä hetken halvaantuneena. Tirskahdin ja istuuduin toiselle sohvalle Nathanielin istuessa viereeni. Hän kiersi kätensä huolettomasti hartioideni ympärille ja vilkaisi minua. Iskin hänelle silmää ja hymyilin. Samassa kuulin urinaa sohvan takaa, Albus oli herännyt päiväuniltaan ja tassutteli nyt epäluuloisena sohvan takaa katse nauliutunena Nathanieliin. Nathaniel katsoi suurta mustavalkoista kissaa tyynesti ja se istahti metrin päähän hänestä. Se ei kuitenkaan tullut lähelle vaan nousi sitten ja loikkasi vastapäiselle nojatuolille jääden tarkkailemaan meitä valppaana. Viivyimme kotonani muutaman tunnin, jonka jälkeen lähdimme takaisin Chapel Hilliin. Vierailu oli sujunut hyvin eivätkä vanhempani, saatika Brenda ja Steven olleet huomanneet poikaystävässäni mitään epätavallista, jollei Nathanielin uskomattoman komeaa ulkonäköä ja pehmeää ääntä laskettu. Lähdettyämme takaisin Chapel Hilliin ajelimme hieman normaalia, Nathanielin normaalia, hitaammin kohti määränpäätämme hänen hyräillessä radion tahtiin. Päivä oli kääntynyt illaksi ja tajusin, että parin päivän päästä olisin taas menossa Durhamiin. En ollut vielä keksinyt miten kertoa Nathanielille ja miten saada hänet Albuksen kanssa samaan taloon ilman että kissaparka saisi sydänkohtauksen.

Päädyin jälleen Astorien kartanolle yöksi enkä edelleenkään voinut kuin ihmetellä J.J: n poissaoloa. Tällä kertaa kysyin asiaa Nathanielilta, joka selitti J.J:n olevan Schwarzwaldissa matkalla. En kysellyt enempää, vaikka näin ettei hän kertonut minulle koko totuutta.

Neljäs luku: Elokuvia ja paljastuksia

Tarina jatkuu...
_____________
Neljäs luku: Elokuvia ja paljastuksia

Olin täysin uppoutunut taustatutkimukseeni enkä huomannut lainkaan, kuinka vastapäiseen tuoliini ilmestyi hahmo.
”Hei neiti toimittaja.” Tuttu, pehmeä ääni sanoi. Nostin katseeni ja huomasin tuijottavani Nathanielin syvänruskeisiin silmiin.
”Hei.” Vastasin hymyillen ilahtuneesti. ”Päätit ilmestyä paikalle.” Huomautin muistaen hänen edellisillan lupauksensa.
”Kuten lupasin.” Hän vastasi hymyillen.
”Mistä tiesit, missä olen?” Kysyin kasatessani kirjoja pienempään tilaan.
”Tiedän sinusta yhtä ja toista. Kuten sen, että pidät Bram Stokerin Draculasta.” Nathaniel vastasi arvoituksellisesti hymyillen.
”Öh... Pidän, mutta miten se liittyy tähän?” Kysyin hieman ärsyyntyneenä.
”Siten, että voisimme karata täältä talolleni katsomaan elokuvaa.” Nathaniel vastasi ja kiersi taakseni siirtäen kannettavani pois käsistäni.
”Ihan oikeasti, tuo artikkeli pitää saada valmiiksi! En voi lähteä nyt mihinkään!” Huudahdin ja nappasin koneeni takaisin.
”Ehdimme katsoa sitä kyllä vielä, menemmekö?” Hän vastasi suostutellen ja hymyili vastustamatonta hymyään.
”Äh, tuo on ilkeää.” Puuskahdin antaen periksi.
”Et tiedäkään...” Nathaniel vastasi hymyillen ja auttoi minua pakkaamaan tavarat laukkuuni.

Lähdimme hiljaisesta kirjastosta kohti ulko-ovia Nathanielin pitäessä minulle ovia auki. Kuulin takaani jupinaa; Evelyn seisoi pahansuopa ilme kasvoillaan käytävällä muutaman toisvuosikurssilaisen kanssa. Nathaniel ei vaivautunut vilkaisemaan hänen suuntaansa ja minun oli vaikea peittää hymyäni. Evelyn-rukka, ensimmäinen miespuolinen henkilö, joka täysin ohitti hänet. Nathaniel ohjasi minut Chevroletilleen ja avasi herrasmiesmäisesti minulle oven. Hymyilin hänelle kiitokseksi. Ajoimme kovaa vauhtia kohti Bourington Streetiä, auton stereoista tulvi jälleen Kings Of Leonia ja hyräilin itsekseni musiikin tahtiin. Nathaniel katsoi minuun ja kohotti merkitsevästi kulmiaan.

”Et taidakaan olla minulle käärmeissäsi, kun varastin sinut mukaani kirjastolta?” Hän sanoi huvittuneena.
”Hmm, osaan tarvittaessa antaa periksi.” Totesin nauraen ja katsoin hänen syvänruskeisiin silmiinsä. Hän ei kääntänyt katsettaan pois, vaan tuijotti takaisin.
”Silmäsi ovat kauniit. Kuin öiset tähtitaivaat.” Hän totesi äkkiä.
”Oh... Kiitos.” Henkäisin ja käänsin katseeni takaisin eteenpäin. Nathaniel naurahti ja pysäytti auton vaalean 1920-luvulta peräisin olevan kivitalon pihaan.

Piha oli avara ja valaistu, ohut lumikerros peitti kartiotuijia, jotka reunustivat hyvinhoidettua pihaa. Nathaniel johdatti minut kivetettyä pihatietä pitkin etuovelle. Huomasin vasta nyt jykevän tammipuisen oven, jonka kuvioitu pinta kiilsi kostean lumen kastelemana. Talo oli kaunis, mitä muuta Nathanielin kaltaiselta henkilöltä saattoi odottaa, olihan hän itsekin henkeäsalpaavan komea. Hän avasi oven äänettömästi ja johdatti minut sisään. Sen sijaan, että olisimme menneet aulasta kirjastomaiseen olohuoneeseen, hän johdattikin minut portaiden alla sijaitsevalle ovelle. Katsahdin häneen ihmetellen ja hän hymyili minulle rohkaisevasti. Astuimme ovesta portaisiin, jotka veivät hämärään kellaritilaan. Nathaniel sytytti valot. Henkäisin hämmentyneenä; kellari oli sisustettu lämminsävyisillä väreillä ja sen takaseinää peitti suuri valkokangas. Valkokankaan edessä oli kaksi riviä isoa nahkaverhoiltua sohvaa. Valkokankaan sivuilla oli verenpunaista samettia olevat verhot, aivan kuin elokuvateatterissa. Huomasin, että lattiaakin peitti pehmeä punainen kokolattiamatto.

”Sanoinhan, että menemme katsomaan elokuvaa.” Nathaniel sanoi omahyväisesti hymyillen.
”Elokuvateatteri?” Kysyin ja puistin päätäni nauraen. ”Nathaniel Astor, kuinka monta yllätystä aiot vielä järjestää?” Jatkoin ja istahdin ensimmäisen rivin muhkealle sohvalle. Nathaniel hymyili ja käynnisti kaukosäätimellä kattoon asennetun datatykin.
”Bram Stokeria neidille, olkaa hyvä.” Hän sanoi virnistäen ja istuutui viereeni heittäen kätensä selkänojalle. Katsoimme elokuvaa hiljaisuuden vallitessa, kunnes koin vastustamatonta halua nojautua lähemmäs tuota täydellistä olentoa vieressäni. Hivuttauduin vaivihkaa lähemmäs ja tunsin kuinka hän jännittyi. Katsahdin nopeasti hänen kasvoihinsa ja näin hänen sulkeneen silmänsä ja rypistävän kulmiaan. Emmin hetken, mutta en uskaltanut liikkua.

”Bryce... Tuota... Meidän pitäisi ehkä jutella...” Nathaniel kuiskasi hampaidensa välistä.
”Odota, haen ensin juomista.” Sanoin ja pomppasin ylös hänen vierestään suunnistaen kohti kahta suurta jääkaappia, jotka olin huomannut portaiden vieressä.
”Bryce, ei älä...!” Nathaniel huudahti, mutta myöhässä, olin jo kiskaissut kaapin oven auki. Seisoin typertyneenä jääkaapin ovella ja tuijotin kaappiin. Samassa tunsin Nathanielin vieressäni ja hän läimäytti kaapin kiinni sanaakaan sanomatta. Hänen ilmeensä oli villi ja kireä.
”Juomista... Sinä... Miksi... Nathaniel?” Sokelsin kauhuissani. Hän ei vastannut, vaan tarttui minua kädestä ja talutti minut takaisin sohvalle.
”Niin... Et tajua kuinka vaarassa olet!” Nathaniel kuiskasi kireällä äänellä. ”Se mitä näit on jotain, mitä kukaan ei koskaan saa tietää. Katso elokuvaa Bryce, katso mitä näet!” Hän jatkoi kiihtyneenä ja käänsi kasvoni kohti valkokangasta. Katsoin typertyneenä, kuinka Gary Oldman, kreivi Dracula, kumartui Lucyn ylle ja iski terävät kulmahampaansa tämän kaulaan imien hänen vertaan. Käänsin kasvoni Nathanieliin epäuskoisena.
”Sinä siis... Miten...” Nieleskelin hämmentyneenä.
”Minä olen 98 -vuotias vampyyri!” Nathaniel puuskahti ja nousi ylös sohvalta. ”Ja kyllä, J.J. On myös vampyyri, luojani. Hän on täsmälleen se sama John Jacob Astor, jonka uskottiin kuolleen Titanicin upotessa 1912. Me elämme ihmisverellä Bryce.” Hän jatkoi kiihtyneenä. Kuuntelin häntä typertyneenä. En tiennyt uskoako Nathanielin tarinaa vai juostako pakoon kauhun vallassa. Jälkimmäisen mahdollisuus oli mennyt jo aikaa sitten, sillä olin jähmettynyt paikalleni. Nielaisin ja pudistin päätäni.
”Sinä siis olet vampyyri?” Kysyin kuiskaten ja jatkoin hänen nyökätessä vastaukseksi: ”Miten voit olla tässä iskemättä hampaitasi kurkkuuni? Miten voit käydä koulua? Miksi et nuku arkussa päivisin, miten voit liikkua auringonvalossa?” Kysymykset tulvivat huuliltani ennenkuin ehdin ajatella tarkemmin mitä sanoin. Nathaniel naurahti.
”Suurin osa legendoista on pelkkää tarua, taikauskoa. Voin liikkua auringossa, mutta en tee sitä mielelläni, sillä silmämme eivät kestä auringonvaloa ja valossa ihomme on läpikuultavan valkoinen, joka herättäisi liikaa huomiota. En nuku laisinkaan, sillä en kykene vaipumaan uneen, joten arkku ei ole oleellinen. En voi astua sisään ihmisen kotiin ilman erillistä kutsua tai pyyntöä, siksi en tullut suoraan sisään huoneeseesi tässä taannoin. Ja syy, miksi en ole yrittänyt tappaa sinua, onkin myös itseäni askarruttava seikka.” Hän selitti tutkien ilmettäni ja jatkoi sitten: ”Elämme lahjoitetulla verellä, sillä, jota näit varastoituna tuohon jääkaappiin. Sinun ei pitänyt nähdä sitä, sinun ei pitänyt saada tietää, mutta koska en voi vastustaa seuraasi enkä halua olla ilman sinua, paljastuminen oli vääjäämätöntä ennemmin tai myöhemmin.”
”Minä... en... tiedä mitä ajatella...” Sain sokellettua nieleskellen.
”Ei sinun tarvitse ajatella juuri nyt mitään, toivon vain, että luotat siihen etten satuta sinua.” Nathaniel henkäisi ja kosketti poskeani.
”Si-sinä siis haluat olla kanssani?” Sain sanotuksi väristen hänen kosketuksensa alla.
”Haluan. En ole tuntenut näin vuosikymmeniin. Minusta tuntuu, että olen rakastunut sinuun Bryce Marcilla Shelley.” Hän vastasi istuutuen viereeni katse yhä kasvoissani.

Hitaasti hän kumartui lähemmäs ja hänen huulensa koskettivat omiani. Vastasin suudelmaan empimättä ja yllätyksekseni hän kietoi kylmät kivikovat käsivartensa ympärilleni vetäen minua lähemmäksi. Pidätin hengitystäni ja hän hellitti otteensa.

”Anteeksi, en kai satuttanut sinua?” Hän kysyi säikähtäneenä.
”E-e-et. Olin vain... hämmentynyt.” Vastasin takellellen. Totta puhuen pelkäsin hetken hänen upottavan hampaansa kaulaani ja imevän minut kuiviin.
”Sinä pelkäät.” Nathaniel totesi vakavana ja vetäytyi kauemmas.
”En oikein tiedä mitä ajatella, tai...” Tunnustin vaikeana. Hän ei vastannut, vaan nousi seisomaan ja asteli portaita kohti.
”Vien sinut takaisin asuntolaan.” Hän sanoi silmissään tulkitsematon ilme.
”Ei! Mitä... Anna minulle hetki.” Sain huudahdettua. Olin joko pahimman sortin masokisti tai pidin vaarallisesta elämästä, mutta tosiasiassa en halunnut lähteä mihinkään. Pääni oli pyörällä, mutta en halunnut lähteä Nathanielin luota.
”Haluan koota ajatukseni, ole kiltti... jäädään...” Pyysin ja hän asteli hitaasti empien luokseni.
”Saat niin kauan aikaa kuin tarvitset. Olen pahoillani, jos pelästytin sinut.” Hän kuiskasi ääni käheänä.

Nousin sohvalta ja astelin kellarin toisella puolella sijaitsevan biljardipöydän luokse, nojasin siihen ajatuksiani kooten. Päässäni vilisi kauhutarinoita vampyyreista ja muista verta imevistä hirviöistä. En voinut uskoa, että tuo täydellisen ihana olento oli jotain niin demonista.

”Sinä siis olet 98-vuotias... Olet syntynyt 1911?” Kysyin hiljaa hetken kuluttua.
”Niin... Makasin Hillingdonin sairaalassa keuhkokuumeessa, kun J.J. Löysi minut ja muutti minut vampyyriksi. Olin tuolloin 19-vuotias.” Hän vastasi yhtä hiljaisella äänellä.
”Sinä... sinä siis et juo ihmisten verta?” Jatkoin kyselyäni nieleskellen.
”Kyllä ja ei. Elämme luovutetulla verellä... J.J:llä on suhteita veripankkiin.” Nathaniel vastasi katsoen poispäin ja jatkoi sitten: ”En ole koskaan juonut ihmisestä, en ole koskaan tappanut ketään. J.J. Taasen tappoi minut saadakseen itselleen kumppanin, kuten hänen luojansa toivoi, hän ei kuitenkaan kyennyt käymään täysissä elämänvoimissaan olevan ihmisen kimppuun, vaan hän valitsi henkitoreissaan makaavan uhrin... Tosin myöhemmin hän tappoi muutaman höynähtäneen gootin Schwarzwaldissa...”

Mietin kuumeisesti kuulemaani ja olin oikeastaan helpottunut etten ollut tavannut J.J. Astoria sen lähemmin. Katsoin Nathanielin vilpittömiin tummiin silmiin ja tunsin saman liekin sisälläni kuin aiemminkin; Hän oli rakastunut minuun, tuo jumalainen hirviö oli rakastunut minuun. Astuin epäröiden askeleen eteenpäin. Hän ei liikkunut, vaan odotti minun tekevän siirtoni. En kyennyt vastustamaan tunteitani enää, vaan heittäydyin hänen kaulaansa suudellen häntä intohimoisesti. Hän vastasi hyökkäykseeni yhtä ahnaasti. Hitaasti hän johdatti meidät takaisin sohvalle ja kiepautti minut syliinsä. Istuimme sylikkäin huohottaen. Äkillinen tunnepurkaus alkoi laantua ja minua huimasi.

”Mitä ajattelet?” Nathaniel kysyi hivellen selkääni.
”En oikeastaan mitään ja toisaalta omaa elämääni, kuinka helposti se olisi katkolla. Kuitenkin minun on myönnettävä, että halusin sinua ja sinut ensimmäisestä kerrasta lähtien kun törmäsimme kahvilassa.” Tunnustin hänelle hymyillen.
”Hmm, tuo on helpottavaa kuulla.” Hän mumisi painaen kasvonsa rintaani vasten.
”Eikö sinun ole hankalaa olla näin lähellä? Etkö tunne houkutusta iskeä hampaitasi ihooni?” Kysyin äkkiä.
”Kurkkuni on tulessa jatkuvasti ihmisten lähellä, mutta en kykenisi koskaan juomaan ihmisestä, olen liiaksi ihminen siinä mielessä.” Hän vastasi ja puraisi hellästi korvastani. Naurahdin hermostuneena ja tunsin samalla sisälläni kytevän liekin saavan jälleen eloa.

En voinut käsittää olevani tuon jumalaisen olennon käsivarsilla tietäen, että hänkin tunsi samoin minua kohtaan. Tunsin hänen kovan kylmän vartalonsa omaani vasten ja aloin tahtomattani tutista kylmästä. Nathaniel huomasi sen ja siirsi minut hellästi viereensä sohvalle irroittamatta kättään hartioiltani.

”Katsotaanko Bram Stokerin versio hirviöistä loppuun?” Hän kysyi nauraen. Nyökkäsin hiljaa ja käperryin mukavammin hänen viileään kainaloonsa. ”Ethän vain palellu siihen?” Hän kysyi varmistaen ja oli nousemassa ylös.
”En!” Huudahdin tarttuen hänen käteensä. En halunnut hänen liikkuvan senttiäkään kauemmas minusta.

Katselimme elokuvan loppuun hiljaisuuden vallitessa, vaikka tuskin tajusin elokuvasta yhtikäs mitään, sillä en voinut lakata vilkuilemasta tuota täydellistä miestä, jonka kainalossa istuin. Mietin myös mitä kertoisin Susanille tai muille ystävilleni. En voisi kertoa totuutta, joten päätin pysyä toistaiseksi hiljaa ja katsoa mitä tuleman piti. Elokuvan loputtua Nathaniel nousi ja veti minut mukanaan ylös syleillen minua hellästi.

”Meillä olisi yksi artikkeli kirjoitettavana.” Hän kuiskasi käheästi korvaani. Katsoin hänen syvänruskeisiin silmiinsä ja nyökkäsin.
”Haluaisin nähdä loputkin tästä salaisuuksien talosta.” Vastasin ja hän nauroi.

Lyhyen esittelykierroksen jälkeen Nathaniel vei minut ullakkohuoneeseensa ja ryhdyimme työstämään artikkelia hänen isästään ja joulutanssiaisista. Nauroimme yhdessä sattumuksille, joista vaikeneminen yliopistolehdelle oli hieman hankalaa, kun päätoimittaja halusi syväluotaavan artikkelin. Kello lähenteli puolta yötä, kun lopettelimme. Nousin ylös pöydän äärestä ja venyttelin. Nathaniel katseli minua hetken ja nappasi minut syleilyynsä.

”Olet vastustamattoman seksikäs Bryce Shelley, tiesitkö sen?” Hän kähisi kaulaani vasten.
”Itse olet vastustamattoman jumalainen ja teet kotiinlähdöstäni hyvin hankalaa.” Nauroin ja kiemurtelin pois hänen otteestaan.
”Jää. Voit nukkua sängyssäni.” Hän henkäisi vakava ilme kasvoillaan.
”Oletko tosissasi? Minulla on mukanani vain nämä vaatteet ja...” Takeltelin vastalauseeksi, mutta tunsin kuitenkin vastarintani murtuvan hänen polttavan katseensa alla.
”Hmm... Odota tässä.” Nathaniel sanoi ja vilahti ulos huoneesta. Ihmettelin mihin hän katosi, mutta aloin silti kasaaman tavaroitani laukkuun. Hetken kuluttua hän olikin jo takaisin.
”Mitä sinä...” Aloitin, mutta lauseeni keskeytyi, kun huomasin mitä Nathaniel kantoi kädessään. Hänellä oli mukanaan putkikassini, josta pilkotti farkkujeni lahje.
”Se osa myyttiä pitää paikkaansa, että osaamme liikkua nopeasti ja huomaamatta.” Hän vastasi huvittuneena äänettömään ihmetykseeni. Otin kassin häneltä ja katsoin tarkemmin sen sisältöä: Mukana olivat myös henkilökohtaiset tavarani, vihreä-ruskea raidallinen paitani, meikkini sekä puhtaat alusvaatteet.

”Hmph, käväisit sitten alusvaatelaatikollani.” Totesin tuohtuneena.
”Oikein mukava visiitti olikin.” Hän vastasi hymyillen vihjailevasti.
”Hmph... Miehet!” Puuskahdin, voimatta kuitenkaan peittää hymyäni.
”Tämä oli ainoa keino, jolla saisin sinut jäämään...” Nathaniel sanoi muka anteeksipyytävästi.
”Olisit saanut minut jäämään jokatapauksessa.” Vastasin nauraen ja kaivoin puhelimeni esiin selittäen: ”Minun on ilmoitettava Susanille, jotta hän ei hypi seinille.” Nathaniel nyökkäsi ja istahti sängylle. Susan piinasi minua kysymyksillä muutaman viestin verran, mutta lopetti sitten, kun lupasin antaa selonteon pikimiten palattuani takaisin asuntolaan.

Ilta sujui suurimmaksi osaksi päässäni pyörivien kysymysten voimin ja toisiamme syleillen. Nathaniel makasi sängyllä vieressäni ja pyöritteli hiuskiekuroitani sormissaan. Olin väsynyt ja nukahdinkin miltei heti hänen kainaloonsa.

Uneksin Nathanielista ja herätessäni kuvittelin nukkuvani yhä. Yllätyin melkoisesti löytäessäni hänet edelleen viereltäni unista olemustani katsellen. Haukottelin makeasti ja haroin hiuksiani, olin nukkunut aivan käsittämättömän hyvin.

”Uhm, huomenta.” Toivotin hymyillen vieressäni makaavalle olennolle.
”Huomenta kaunis.” Nathaniel vastasi ja suuteli nenänpäätäni.
”Oh, käsittämätön nälkä.” Vastasin vatsani säestämänä.
”Saisiko olla aamiainen sänkyyn, vai ollaanko kapinallisia ja mennään Bear Rockiin aamiaiselle?” Hän kysyi hivellen käsivarttani.
”Hmm... Bear Rock. Käyn nopeasti suihkussa.” Vastasin ja kampesin itseni ylös sängyltä ja tassuttelin kylpyhuoneeseen. Nathanielin katse seurasi selkääni.
”Mmm... niin seksikäs...” Hän mumisi itsekseen. Naurahdin ja hymyilin hänelle olkani yli. Annoin suihkuveden soljua ylleni hitaasti nauttien lämpimästä vedestä. Äkkiä tunsin kylmät kädet ympärilläni ja huulet niskassani. Käännähdin ympäri hämmentyneenä.
”En kuullut tuloasi, senkin rontti!” Henkäisin moittivasti, mutta kiedoin käteni hänen kaulaansa.
”Hmmm, tuo lämpö tuntuu aivan uskomattoman hyvältä.” Hän huokasi ja suuteli minua ahnaasti. Hänen etsivät kätensä levittivät saippuaa selälleni ja pakaroilleni ja lopulta rinnoilleni. Ynähdin kuin vastaukseksi hänen viileälle kosketukselleen. Kuulin hänen hengityksensä rahisevan raskaana vasten märkiä hiuksiani. Päätin, että en koettelisi hänen itsehillintäänsä enempää... Vielä.
”Enköhän ole jo tarpeeksi puhdas.” Käännyin nauraen Nathanieliin päin, joka katseli minua huulet raollaan silmät kiiluen. Nielaisin ja suljin hanan takanani. Hän kokosi itsensä nielaisten ja vastasi:
”Olet oikeassa, kuolet nälkään tai... niin...ennenkuin pääsemme pois täältä. Jätän sinut kuivattelemaan rauhassa.” Hän sanoi kakistellen ja katosi takaisin suihkuverhon taakse ja edelleen huoneeseen. Tuijotin hetken hänen peräänsä, kunnes vatsani muistutti olemassa olostaan. Pesin nopeasti hiukseni ja loikin pyyhkeeseen kietoutuneena huoneeseen. Nathaniel nojasi rennosti sohvan selkänojaan ja katseli minua vieno hymy huulillaan. Hän oli pukenut ylleen tummansinisen rennon kauluspaidan ja mustat farkut. Hän näytti kuollettavan hyvältä, mietin kuumeisesti kuinka ikinä selviäisimme Bear Rockiin hänen näyttäessä tuolta ja katsoessa minua silmät palaen. Pudistelin päätäni ja kiiruhdin kaivamaan kassiani.

Saavuimme Bear Rockiin kellon näyttäessä puolta yhtä. Aamutoimissa oli kestänyt kauemmin kuin odotin. Tai no, mitä voisi odottaa vampyyrilta, jonka seurassa aika menettää merkityksensä ja tunsin itseni naispedoksi, joka janosi häntä joka hetki. Ainoa lohduttava asia tässä oli, että hän tunsi samoin, tosin janoaminen saattoi johtua eri syystä. Astelimme vierekkäin Bear Rockin ovesta sisään ja syliini ryntäsi innosta puhkuva Susan.

”Bryce!” Hän henkäisi.
”Öhm, niin? Mistä moinen ryntäys?” Kysyin epäluuloisena ja mulkoilin häntä varoittavasti. Samassa Susanin katse kiinnittyi komeaan seuralaiseeni. Nathaniel väläytti hymynsä ja esitteli itsensä.
”Olet kaiketi Brycen asuintoveri? Olen Nathaniel.” Hän sanoi tummalla pehmeällä äänellään ja sai Susanin punastumaan. Naurahdin ja talutin Susanin tiskille tilaamaan ruokaa.
”Jos syödään ensin ja jutellaan sitten.” Sanoin hänelle hymyillen merkitsevästi. Nathaniel seurasi perässämme ja pysähtyi taakseni. Tunsin hänen hipaisunsa hiuksissani ja tuoksun leijailevan tajuntaani.
”Jos minä tarjoan?” Hän sanoi ja astui ohitseni tiskille. ”Mitäs neideille saisi olla?” Hän kysyi huvittuneena Susanin pälyillessä häntä ruokalistan lomassa.
”Mustikkapannareita ja...” Henkäisin Nathanielin jatkaessa
”Tuplalatte? Tulossa, entäpä sinulle neiti Hughes?” Hän kysyi huvittuneena kääntäen katseensa Susaniin.
”Hmm... Errh... Tuota... Taidan ottaa juusto-omeletin ja espresson. Pääni on hieman kipeä ja espresso saattaisi piristää. Kiitos!” Hän papatti ja sulki ruokalistan hymyillen.

Tälläkään kertaa Nathaniel ei tilannut itselleen mitään. Susan katseli sivusta, kuinka hän saatteli minut istumaan ja katosi hakemaan päivän lehteä lehtitelineestä. Katselin Nathanielin perään ja mietin missä vaiheessa hänen olonsa kävisi sietämättömäksi ja hänen täytyisi ravita ruumiinsa B negatiivisella tai muulla vastaavalla ihmisruumiin suonenssisäisellä nesteellä.

”Bryce!” Susan sähähti Nathanielin poistuessa.
”Noh?” Kysyin hieman ärtyneenä ja käänsi katseeni ystävääni.
”Miten sinä... tai siis, KERRO HETI KAIKKI!” Hän huudahti tarpeettoman kovaa.
”Shhhh, Susan! Hiljempaa... Hänellä... tai siis hän kuulee kun kailotat tuolla tavalla.” Sähähdin takaisin. Vilkaisin Nathanielin selkää ja näin hänen hartioidensa nytkähtävän. Hän oli kuullut ja pidätteli nyt naurua. Tunsin oloni teini-ikäiseksi.
”Kerro nyt sitten jotain!” Susan vaati. Samassa Nathaniel ilmestyi istumaan viereeni vastaten Susanin kysymykseen.
”Tapasimme kirjastossa ja tarjouduin auttamaan Bryceä isääni koskevassa artikkelissa.” Hän selitti hyvin normaalilla äänellä ilmekään värähtämättä.
”Ah...” Susan änkytti hieman häveten.
”Ja kyllä, ystävättäresi on erittäin viehättävä ja aiomme nähdä uudelleen.” Nathaniel jatkoi ja virnisti kiusoitellen. Mulkaisin häntä muka varoittavasti, mutta en voinut olla hymyilemättä Susanille, joka hymyili nyt tietävän näköisenä.

Ruokamme saapui juuri oikeaan aikaan ja pääsin piinapenkistä. Keskityin pannukakkujeni tuhoamiseen Nathanielin lukiessa lehteä toinen käsivarsi viileänä selkänojallani. Susan ei kysellyt enempää, vaan jutusteli normaaliin tapaan ihan kuin olisimme kahdestaan. Hän pälätti silmät loistaen Fredistä, johon oli törmännyt vahingossa tullessaan liikuntahalleilta cheerleading-harjoituksistaan. Muistin itse juuri sillä hetkellä, etten ollut ehtinyt tanssitreeneihin kahteen viikkoon. Vahinko pitäisi ottaa takaisin ennen joulua. Keskustelumme kääntyi joululahjoihin ja pohdimme kuumeisesti, mitä Susan voisi ostaa kaksoisveljelleen Brennanille, vaikka tosiasiassa mietin Nathanielin lahjaa. Syötyämme lähdimme yhdessä ravintolasta ulos ja Nathaniel saattoi meidät asuntolalle. Susan pujahti sisään ja jätti meidät kahden. Nathaniel kuitenkin pysähtyi ovellemme ja katsoi minua hetken.

”Tuletko sisään?” Kysyin empien ja tunsin kuinka levottomuuteni kasvoi. En halunnut hänen lähtevän.
”Minun pitäisi... syödä...” Hän kuiskasi hiljaa ja katsoi ohitseni huoneeseemme.
”Oh, anteeksi, en tajunnut että sinä...” Aloitin pahoitellen ja omaa lapsellisuuttani häveten. En jaksanut uskoa, että Nathaniel nyt katoaisi eikä tulisi enää takaisin.
”Ei se mitään. Minulla ei kuitenkaan ole puhelinnumeroasi, joten...” Hän jatkoi ja hymyili merkitsevästi.
”Niin no, se voisi olla kätevä. Ajattelin ettet tarvitse sitä tai siis...” Selitin nolostuneena
”En minä sentään ajatuksia lue, vaikka sellaisiakin kykyjä on nähty.” Hän naurahti hymyillen.
”Odota!” Huudahdin kiiruhtaen etsimään kynää ja paperia, kunnes tajusin, että minullahan oli ne mukanani olkalaukussani. Repäisin paperista kulman ja kirjoitin siihen numeroni. Ojensin ryppyisen paperin Nathanielille, joka tarttui käteeni vetäen minut lähelleen. Hän kumartui ylleni ja veti ilmaa sisäänsä kuin tuoksuttaen hiuksiani. Sitten hän tarttui hellästi leuastani ja käänsi kasvoni kohti omiaan ja suuteli minua. Kiersin käteni hänen kaulaansa ja suutelin ahnaasti takaisin.
”Mmmm, nähdään huomenna... kaunokainen.” Hän kuiskasi käheästi irroittaen käteni hellästi kaulaltaan.
”Varmasti!” Henkäisin ja hymyilin.

Suutelin häntä vielä kerran ja peruutin sisälle olohuoneesemme. Hän hymyili minulle häikäisevää hymyään ja katosi sitten ulos räntäsateeseen. Suljin oven itsekseni myhäillen. Raahustin huoneeseeni ja kaivoin koneeni laukusta; sähköpostissani oli hieman uhkaavan oloinen viesti päätoimittaja Daniel Petersonilta. Kirjoitin nopeasti vastauksen ja liitin mukaan Nathanielin kanssa tekemämme artikkelin hänen isästään ja joulutanssiaisista. Urakka oli ohi. Nyt saatoin keskittyä unelmien mieheeni ja siihen, mitä hänelle voisi ostaa joululahjaksi, sillä hänellä taatusti oli jo kaikkea.

------------------- Jatkuu!----------------

Mukavaa joulunodotusta! ;)