Yhdeksäs luku: Painajainen todellisuudessa

Yhdeksäs luku: Painajainen todellisuudessa

Violetit silmät paloivat ja sähinä voimistui. Kalpeat kasvot kumartuivat ylleni ja punainen suu vääntyi häijyyn hymyyn ”Bryce, Berchta** kutsuu sinua, olet minun, olet minun..” Kirkaisin koko keuhkojeni voimalla yrittäen työntää lähestyviä kasvoja pois....

Heräsin omaan huutooni hikisenä ja tärisevänä. Tunsin kuinka kylmät kädet kietoutuivat ympärilleni tyynnytellen.

”Bryce, ei hätää! Se oli unta, ei hätää, olen tässä.” Tuttu pehmeä ääni kuiskasi korvaani tyynnytellen. Painauduin Nathanielin rintaa vasteen itkien.
”Hän haluaa tappaa minut...” Sopersin kyynelten valuessa poskiani.
”Ei hätää, se oli unta.” Nathaniel sanoi tyynnytellen ja suukotti päälakeani. Rauhoituin hänen syliinsä, mutta pelkäsin sulkea silmiäni uudestaan.
”En uskalla nukkua enää... Paljon kello on?” Kysyin hiljaa Nathanielin laskettua minut takaisin makuulle.
”Puoli kuusi....” Hän sanoi ja silitti poskeani. Katselin hämärässä hänen täydellisiä piirteitään ja nostin käteni koskettaakseni hänen kasvojaan. Hän painoi viileän poskensa kättäni vasten ja sulki silmänsä. Tunsin liekin sisälläni syttyvän jälleen tuohon suloisen huumaavaan roihuun. Samassa hän suuteli ranteitani ja eteni käsivartta kaulalleni. Hänen kielensä piirteli kuvioita kaulaani ja kädet sujahtivat paitani alle. Jäykistyin hieman hänen kylmän kosketuksensa alla ja hänen kätensä pysähtyivät.

”Onko kaikki kunnossa... Anteeksi, taitaa olla väärä hetki...” Hän sanoi ja katsoi minua anteeksipyytävästi ruskeilla silmillään.
”Olen kunnossa, nyt kun olet siinä.” Vastasin ja vedin hänet lähemmäs itseäni. Suutelin hänen kaulaansa ja hänen kätensä jatkoivat matkaansa paitani alla. Jatkoimme leikittelyä hetken, mutta sitten Nathaniel veti minut syleilyynsä ja kuiskutti korvaani.
”Ehdimme jatkaa tästä myöhemmin.... Minusta tuntuu, että taitaisi olla aamiaisen ja pienen ulkoilun paikka, jotta saat ajatuksia pois kaikesta kokemastasi kummallisuudesta... Pois tästä talosta.” Hän kuiskasi pehmeästi ja suuteli korvanipukkaani.
”Hmmm... kuulostaa hyvältä, ulkoilu voisi tehdä terää ja totta, meillä on aikaa.” Vastasin henkäisten.
”Puehan sitten, niin mennään etsimään sinulle aamiaista.” Hän sanoi ja veti minut mukanaan pystyyn. Irtaannuin hänestä hieman vastahakoisesti ja menin laukulleni. Vaatevalikoimani ei ollut järin suuri, mutta päädyin farkkuihin ja pooloneuleeseen.

Kipaisin vaatteet kainalossani kylpyhuoneeseen ja päätin käydä pikaisesti suihkussa. Kylpyhuoneesta tullessani huomasin myös Nathanielin vaihtaneen vaatteita. Hänellä oli yllään valkoinen pooloneule ja farkut. Hän näytti jumalaiselta kuten aina. Katseeni nähdessään hän hymyili kuolettavan ihanaa hymyään ja tarttui käteeni johdattaen minut alakertaan ja edelleen ruokasaliin. Salin ovella jähmetyin kuitenkin paikalleni; Laura seisoi selin minuun keskustellen kiivaasti Viviennen kanssa. Nathanielin katse kovettui ja hän rykäisi ovelta saaden Lauran kääntymään meihin päin hymyillen. Hymy oli kuitenkin tuo epämiellyttävän vilpillinen ja kiero, jonka olin nähnyt hänen kasvoillaan aiemminkin.

”Berchtan nimeen huomenta lapsukaiset.” Hän sanoi viekottelevalla äänellään.
”Huomenta Laura.” Nathaniel vastasi kylmästi. Tuijotin tuota punapäistä violettisilmäistä noitaa kauhuissani ja samassa hän naurahti.
”Ihmisesi näyttää hieman kauhistuneelta Nath-rakas.” Hän sanoi ja lähti kävelemään pehmein askelin meitä kohti.
”Laura! Anna olla, Bryce pelkää sinua ihan tarpeeksi. Häivy ja anna meidän syödä aamiaisemme rauhassa.” Vivienne sanoi käskevästi Lauran takaa ja tämä pysähtyi.
”Vivienne... Oppilaani, käsketkö sinä minua?” Hän kysyi jäätävästi ja kääntyi ympäri.
”Käsken. Mene leikkimään leikkejäsi Victorin ja muiden lahkolaistesi kanssa.” Vivienne vastasi ja astui askeleen Lauraa kohti. Laura sähähti, mutta kääntyi ja käveli ohitsemme murhaavasti minua mulkoillen. Kuulin hänen äänensä päässäni, tuon saman lauseen, jonka olin nähnyt unessani. Jähmetyin jälleen kauhusta ja olin kirkaista, kunnes tunsin Viviennen tarttuvan minua kädestä ja vetävän minut kanssaan istumaan suuren pöydän ääreen. Hän piteli minua käsistä ja pakotti minun katseeni kohtaamaan omansa. Katse oli tyynnyttelevä ja rauhallinen ja samassa tunsin oloni rauhalliseksi ja äskeinen kauhu lipui pois muististani. Puistelin päätäni ja hymyilin heikosti Viviennelle. Hän hymyili takaisin ja kuikuili keittiön ovelle päin sitten aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

”Ramon teki meille espanjalaista munakasta aamupalaksi. Ja latteakin olisi tarjolla, sinähän joit kahvisi lattena?” Hän sanoi hymyillen viittoessaan tarjoilijaa luoksemme.
”Siis...Juu join! Ihanaa, kahvia!” Huudahdin hämmentyneenä Nathaniel istuutuessa hymyillen vastapäätäni.
”Kiitos Viv.” Hän sanoi hiljaa tuolle vaalealle noidalle, joka oli juuri saanut minut tuntemaan oloni typeräksi ollessani aiemmin mustasukkainen Nathanielista.
”Eipä mitään, Diannen sanoissa; Laura osaa olla ämmä. Hänen Berchta-höpötyksensä on mennyt hieman yli ymmärryksen ja Victor on liian sokea tajutakseen sitä kuinka Laura oikeasti varmaan sekoaa tuohon lahkojuttuunsa.” Vivienne vastasi tarjoilijan kantaessa ruoka-annoksemme pöytään.
”Laura on pelottava... Toivottavasti hän tällä kertaa pysyy poissa.” Vastasin hymyillessäni kiitollisena tarjoilijalle, joka kantoi eteeni ison höyryävän kupin lattea.

Aamiaisen syötyäni Nathaniel vei minut ulos kävelylle. Hän esitelmöi minulle Lindaun historiasta ja vastasi kysymyksiini J.J:stä, Victorista ja Laurastakin, vaikka välttelimmekin puhumasta hänestä. Kävelimme hiljaista katua pitkin kohti kirkkoa, kun Nathanielin puhelin soi. Hän kaivoi puhelimen taskustaan.

”Hmph, odota tässä.” Hän sanoi minulle nähdessään kuka soittaja oli.
”Selvä se, kävelen tuonne puistikkoon ja odotan sinua penkillä.” Vastasin hymyillen ja kaivoin oman puhelimeni taskusta.

Kävellessäni naputtelin viestin äidilleni ja siskolleni, sillä muistin etten ollut ilmoittanut heille matkastani. Istahdin ajatuksissani rautaiselle penkille kauniin vanhanaikaisen katuvalon alle enkä huomannut kuinka yhtäkkiä kädet kietoutuivat suuni ja kurkkuni ympärille. Kädet olivat kylmät, eivät hellät niinkuin Nathanielin. Sitten päässäni pimeni ja tunsin kuinka minut nostettiin olalle kuin säkki.

”Nathaniel?!” Huusin hädissäni ja tunsin kuinka päätäni jomotti.
”Ei kukaan kuule. Ei kukaan voi auttaa. Hän on vaatinut uhrinsa.” Sokeltava ääni sanoi pimeydestä.
”Missä minä olen? Kuka sinä olet?!” Kysyin paniikin hiipiessä sisuksiini. Temmoin kauhuissani käsiäni irti.
”Olet Schwarzwaldissa. Kohta hän hakee meidät.” Ääni vastasi ja kuulin kuinka jokin liikkui äänen suunnalla.
”KUKA SINÄ OLET JA MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?!” Huusin nyt vihan ja paniikin saadessa vallan. Ääni ei kuitenkana vastannut enää. Yritin katsoa ympärilleni, mutten nähnyt mitään muuta kuin pimeää, loputonta ja lohdutonta mustaa. Tärisin kauhuissani ja tunsin kuinka selkäni taakse sidotut käteni olivat kylmät verenkierron estyessä tiukkojen kahleitteni puristuksessa. Minut oli sidottu kiinni ja mitä enemmän kiemurtelin, sitä enemmän ranteitani puristi. Tunsin kuinka päässäni sumeni jälleen; menetin tajuntani.

”Herätys kaunokainen.” Tuttu naisääni sanoi ja jokin tökki minua kipeästi kylkeen. Räväytin silmäni auki ja näin kuinka Lauran myrkylliseen hymyyn vääntyneet huulet ja palavat violet silmät ilmestyivät valokeilan läpi kasvojeni eteen. Kirkaisin kauhusta.
”Si-si-si-nä!!” Änkytin kauhuissani.
”Voi, tunnistit sentään. Tulehan.” Laura jatkoi välittämättä kirkumisestani.

Joku tarttui minua käsivarsista pakottaen minut seisomaan ja lähti työntämän minua valokeilaa kohti. Tajusin levani jonkinlaisessa käytävässä, joka vietti loivasti ylöspäin. Käsivarsistani kiinnipitävät kädet olivat kylmät ja ne kannattelivat minua lattian yläpuolella Lauran liihottaessa punaisessa kaavussaan edellämme. Minut sysättiin suurista ovista sisään ja rojahdin polvilleni kiviselle lattialle. Tunsin kuinka housuni värjäytyivät verestä viiltävän kivun iskiessä kiveen musertuineisiin polviini. Parahdin tuskasta. Minut kiskottiin ylös ja käteni vapautettiin. Laura seisoi keskellä huonetta, jota hallitsi kiviset pilarit sekä suuri kullanhohtoinen liekehtivä pata. Samassa tunsin kuinka viielät kädet kietoutuivat ympärilleni, tällä kertaa hellästi.

”Seiso hiljaa paikallasi, älä liiku.” Pehmeä, tuttuakin tutumpi tumma ääni kuiskasi korvaani ja viileät huulet hipaisivat korvalehteäni.
”Nathaniel... Minä...” Sopersin ja huokaisin helpotuksesta.
”Seiso paikallasi Bryce. Luota minuun.” Nathaniel sanoi hiljaa ja siirtyi kissamaisella notkeudella eteeni sysäten minut taakseen.

Lauran violetit silmät leimusivat ja hänen suunsa vääntyi kammottavaan irveeseen.
”Tuo nainen on uhrattava, nyt on aika. Hän on valittu!” Hän sähisi ja lipui minua kohti roomalaistyylinen athame* kädessään.
”Laura… Väisty, sinulla ei ole oikeutta kajota häneen. Tapan sinut, jos kosket häneen.” Nathaniel sähisi edessäni.
”Olet heikko Nathaniel. Sanoin J.J:lle, kun hän toi sinut tänne, että olet heikko. Hän ei ole muuta kuin Berchtan uhri, kurja kuolevainen. Et voi sitoa itseäsi häneen Nathaniel, olet jotain ylempää.” Laura sähisi hampaat irvessä suurta pataa kiertäen Nathanielin peruuttaessa edessäni hänen tieltään työnteän minua seinää kohti.
”Et olisi itsekään kuin kuolevainen ilman Berchtaa ja Victoria. Olet mätä ja kylmä, et ole haluttava, kukaan ei olisi seurassasi elleivät he pelkäisi sinua. Olet kammottava.” Nathaniel murisi takaisin.

Samassa hän horjahti taaksepäin näkymättömän voiman iskiessä hänen rintaansa. Victor oli saapunut huoneeseen kapeasta oviaukosta vastapäätä seinää, jota vasten seisoimme. Hän lennätti yllättyneen Nathanielin rysähtäen päin kivipilaria. Hetkeen en nähnyt mitään muuta kuin kivipölyä ja viliseviä hahmoja. Joka puolella ryskyi ja jyrisi näiden kahden kuolemattoman kivihirviön iskeytyessä yhteen. Samassa näin Lauran loikkaavan notkeasti kuin kissa pölyn läpi minua kohti, jähmetyin kauhusta paikalleni. Lauran sähinä ja violettien silmien punainen silmien loiste valtasi pääni, kun hän kietoutui ympärilleni teräksenhohtava athame kurkullani. Hän hoki tuntemattomalla kielellä jotain, jonka poljento muistutti muinaisia keskiaikaisia paholaisenmanausloitsuja. Olin joutunut keskelle pahimman luokan kauhuelokuvaa. Laura ohjasi minut athame kurkullani keskelle huonetta ja huusi kovalla äänellä:
”Seis! Uhri on antautunut. Berchta tulee olemaan tyytyväinen.” Tunsin kuinka hänen otteena tiukentui ja musersi ilmat ulos keuhkoistani. Pelkäsin tulehtuvani.

Victor hellitti näkymättömän otteensa Nathanielin kurkusta ja hymyili kammottavaa hymyään. Hänen luisevat kasvonsa näyttivät painajaismaisen ilkeiltä ja hän tärisi tyytyväisyydestä rakastajattarensa pidellessä minua korokkeella. Nathaniel tuijotti minua tuskainen ilme kasvoillaan, yritin hymyillä hänelle rohkaisevasti, vaikka tiesin hänen aistivan kauhuni metrien päähän. Samassa ilman halki lennähti kivilohkare, joka paiskautui päin Victoria. Hänen otteensa Nathanielin kurkusta irtosi ja samassa Nathaniel oli sysännyt hänet päin seinää. Tuskin huomasin kuinka ilman halki viuhui valtavalla loikalla suuri karhumainen hahmo, joka iskeytyi voimalla päin Victorin pökertynyttä olemusta. Julma korvia huumaava ärinä täytti ilman ja kiviseinät ryskyivät.

Samassa tunsin kuinka terä viilsi kaulaani ja ote ympäriltäni heltisi rojahdin jälleen verisille polvilleni ja parkaisin tuskasta. Laura päästi suustaan korvia huumaavan kirkaisun Nathanielin iskiessä hampaansa hänen kurkkuunsa. Häne kasvonsa olivat kuin pedolla, kaukana tuosta jumalaisesta olennosta, jonka tunsin. Kaulastani tipoitteli verta ja sen rautainen haju sai minut yökkäämään. Tuijotin kauhuissani Nathanielia, joka äristen paiskasi velton noidan päin seinällä palavaa soihtua. Noita syttyi tuleen ja sinkoutui kirkuen päin suurta ikkunaa, joka hajosi tuhansiksi pirstaleiksi. Tunsin sieraimissani kirpeän palavan lihan hajun ja vatsani heitti ympäri. Lauran kirkunta hiipui liekkien nuollessa hänen kaapuaan ja ruumistaan, hänen jäänteensä muuttuivat hiljalleen tuhkaksi vihreiden liekkien loimussa. Nathaniel seisoi jännittyneenä edessäni tuijottaen palavaa noitaa, josta oli nyt jäljellä tuhkaa ja hänen pitelemänsä musta teräksinen athame. Kuulin takaani ryskettä, kun Victor paiskauti jälleen tomupilven saattelemana kiviseen seinään. Äkkiä ryske ja ärinä lakkasi ja tuli hiljaista. Käännyin salamana katsomaan vaaleaa lihaksikasta vampyyria, joka seisoi karhumaisessa hyökkäysasenossa kasvot seinään päin tuijottaen paikkaa, johon Victor oli sinkoutunut. Victoria ei näkynyt enää, tuo kuivakka julma vampyyri oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Käännyin hitaasti katsomaan Nathanielia, joka seisoi edelleen kädet nyrkkiin puristettuina selkä minuun päin. Otin haparoiden askeleen häntä kohti. En ollut varma uskaltaisinko koskea häneen.

”Rakas, sinulla ei ole enää mitään pelättävää. Se on ohi nyt.” Hän sanoi äkkiä tukahtuneella äänellä ja kääntyi hitaasti minuun päin silmät mustina hohtaen. ”Anteeksi, tiedän että pelkäät minua nyt ja ymmärrän sinua täysin...” Hän jatkoi ja sulki silmänsä huokaisten. Nielaisin ja astuin lähemmäs häntä ja kosketin hänen kättään.
”Nathaniel...” Kuiskasin hiljaa hänen nimensä. ”Pelkään sinua nyt, mutta luotan sinuun.” jatkoin hänen rypiestäessä kulmiaan. Tuijotin hänen kasvojaan ja hän avasi hitaasti silmänsä pehmeämpi ilme kasvoillaan.
”Anna minulle hetki toipua ja saada järkeni takaisin. Haluan olla varma etten yritä tappaa sinua.” Hän sanoi kuiskaten. Vedin käteni äkkiä pois ja peruutin pari askelta. Tuo vaalea vampyyri seisoi äkkiä takanani ja kuiskasi korvaani:
”Usko häntä, meidän on parempi siirtyä toiseen huoneeseen. Hän tulee kyllä perässä.” Hän vakuutti ja tarttui käsivarteeni. Hämmentyneenä annoin tuon järkälemäisen vampyyrin johdattaa minut viereiseen huoneeseen ja istuttaa minut puiselle arkulle, joka lojui tomuisena seinän vierustalla.
”Olen Jonas... Nathanielin ystävä. Asustelin Victorin klaanissa, mutten koskaan osallistunut hänen uhrausriitteihinsä.” Vaalea vampyyri selitti. ”Olet turvassa minun kanssani, Nathaniel luottaa minun, joten sinunkin täytyy.” Hän jatkoi ja katsoi minuun vetoavasti kirkkailla smaragdinvihreillä silmillään.
”Minä... siis luotan...” Änkytin tuijottaen hänen silmiään. Jonas naurahti ja virnisti sitten poikamaisesti. Hän oli hyvin komea, kuten kaikki tapaamani miespuoliset vampyyrit vääjäämättä olivat, ja lihaksikas. Hänen vaalea tukkansa oli hieman kihara ja hänen silmänsä olivat pistävän vihreät ja hänen hymynsä oli kerrassan vastustamattoman valloittava. Katsoessani häntä, minunkin oli hymyiltävä, tuota veijarimaista hymyä oli vaikea vastustaa.

”Bryce...” Kuulin äkkiä tutun pehmeän äänen sanovan ovensuusta.

Katsahdin ovellepäin ja näin Nathanielin seisovan oviaukossa jälleen omana itsenään. Silmitön eläimellinen raivo oli poissa ja hänen silmissään ei palanut enää musta tuli, vaikka ne olivatkin mustat ja hänen silmänalusensa normaalia tummemmat. En muistanut edes, koska hän oli viimeksi juonut saadakseen ravintonsa. Nousin ylös ja astelin hitain askelin hänen luokseen. Etsin katseellani jotain varoittavaa merkkiä ja odotin Jonaksen pysäyttävän minut, mutta mitään ei tapahtunut. Nathaniel ojensi kätensä. Tartuin siihen enää empimättä ja samassa olinkin hänen syleilyssään. Suutelin hänen kaulaansa ja leukaansa itkien hysteerisesti.

”Shhh, kaikki on kunnossa... toistaiseksi.... Olen kunnossa.... Hallitsen itseni, sinulla ei ole hätää.” Hän mumisi hiuksiini ja nosti hellästi katseeni ylöspäin. Hän tuijotti hetken silmiini ja suuteli minua lämpimästi Ainakin minusta tuntui lämpimältä, kun sisälläni roihahti tuo tuttu liekki ja sydämeni muljahti; olin melkein menettänyt täydellisen prinssini. Suutelimme ahnaasti hetken, kunnes kuulin Jonaksen rykäisevän takanamme.
”Jos jatkamme tästä myöhemmin, olisi viisainta lähteä täältä. Hän sanoi virnistäen ja kiiruhti huoneen toiselle ovelle, joka johti takaisin pääkäytävään. Nathaniel nosti minut kevyesti käsivarsilleen ja kiiruhti vaalean lihaskimpun perään. Hetken päästä hän pysähtyi kuin seinään.
”Jonas... Täällä on kolmas vampyyri...” Hän sähähti pimeään.
”Kas Nathaniel ja Jonas ja ah, Bryce...” Kuulin tutun kolkon äänen sanovan pimeästä.
”J.J...” Nathaniel ähkäisi leukaperät kiristyen.
”Olen ollut pitkään poissa... Sääli tuo Lauran tapaus, Victor on musertunut.” Ääni jatkoi ja yhtäkkiä edessämme seisoi tuo liituraitapukuun pukeutunut nelikymppisisissä oleva kolkkokasvoinen mies. J.J. Astor, Nathanielin ”isä”.


*Athame, muinainen veitsi, jolla kanavoitiin energiaa ja uhrattiin jumalille.
**Berchta ”The bright one”, etelä-germaanisen pakanismin jumalatar, joka vartioi muinaisia petoja. (You can google it ;))