Viidestoista luku: Saman katon alla

A/N Kiltimpi luku tällä kertaa :D

_______________________________

Viidestoista luku: Saman katon alla

”Onko sinulla nyt kaikki pakattu?” Susan kysyi tuodessaan minulle viimeisiä kirjojani.
”On kai...Minne laitoit kylpyhuoneesta tavarani?” Kysyin Susanin teipatessa pahvilaatikoita kiinni.
”Tuohon laatikkoon, päälimmäiseksi.” Hän vastasi osoittaen yhtä huoneen keskellä lojuvista laatikoista.
”Jonas ja Nathaniel ovat varmaan kohta täällä...” Hän sanoi ja hymyili. Huomasin hänen äänessään pienen muutoksen hänen sanoessaan Jonaksen nimen.
”Susan... Jonas?” Kysyin ja virnistäen härnäävästi.
”Jonas... Olemme ystäviä!” Susan vastasi ja punastui.
”Mutta olet toivottoman ihastunut häneen?” Kysyin edelleen virnistellen.
”Äh... hän vain... on. No kyllä sinä tiedät! Itse suunnilleen leijut kun Nathaniel katsookin sinuun!” Hän puolustautui kikattaen.
”Tiedän... Nathaniel on... Ihana!” Vastasin ja nauroin. Lisäsin mielessäni lauseeseen vielä muutaman adjektiivin, joita en aikonut sanoa ääneen; jumalainen, täydellinen, seksikäs, syötävä, vampyyri... Viimeinen tosin ei ollut adjektiivi, mutta vääjäämätön tosiasia.
”Tiedätkö, ne silmät ja se hymy... jumalaista!” Susan jatkoi haaveillen.
”Tiedän... et uskokaan kuinka tiedän...” Vastasin hiljaa ja puistelin päätäni.

Samassa kuulimme kolinaa olohuoneesta ja ryntäsimme oitis sinne. Nuo kaksi yliluonnollista miesolentoa seisoivat olohuoneessa virnistäen. Ryntäsin oitis Nathanielin kaulaan Jonaksen hymyillessä Susanille, joka asteli paikalle hieman hillitymmin.

”Noniin tytöt, onko kaikki pakattu?” Jonas kysyi hymyillen veijarimaisesti Susanille, joka haukkoi henkeään ja punastui.
”On!” Vastasin Nathanielin syleilystä ja nauroin Susanille, joka näytti menettäneen puhekykynsä hetkeksi.
”Noniin, sitten töpinäksi!” Jonas määräsi ja työnsi hellästi Susanin edellään huoneeseeni. Katselin heitä hetken ja hymyilin sitten itsekseni. Nathaniel katseli kasvojani ja hymyili tietävästi.
”Jonas on tiedätkö menettämässä sydäntään tuolle naiselle.” Hän sanoi hiljaa korvaani.
”Oh...” Henkäisin ja katsoin suoraan Nathanielin silmiin. ”Niinkuin minä menetin sinulle...” Kuiskasin ja suutelin hänen täydellisiä huuliaan kevyesti.
”Mutta nyt töpinäksi. Dianne vaati saada tehdä teille ruokaa, joten he Alexin kanssa odottavat jo kartanolla.” Hän sanoi pehmeästi ja johdatti minut huoneeseeni, jossa Jonas ja Susan siirtelivät laatikoita järjestykseen.
”Millä autolla meinaatte nämä viedä?” Kysyin ihmetellen, sillä Nathanielin Camaro ei todellakaan ollut muuttoauto.
”Minun autollani.” Jonas vastasi ja nappasi kolme laatikkoa kerralla karhumaiseen otteeseensa ja marssi ulos huoneesta. Nappasin käsiini putkikassin ja pahvilaatikon ja lähdin Jonaksen perään. Tungimme laatikkoni ja kassini Jonaksen autoon Nathanielin ohjatessa minut Camarolleen.

Purimme laatikot nopeasti Alexin auttaessa ullakkohuoneeseen ja siirryimme takkahuoneeseen. Susan seisoi ihmetellen käytävällä ja punasteli Jonaksen kiusoitellessa häntä.

”Ruoka-aika!” Dianne kajautti keittiöstä. Katsahdin Nathanieliin ihmeissäni, mutta hän vain hymyili.
”Hei, emme ole vissiin tavanneet... Olet Dianne?” Susan sanoi tuolle vaaleaihoiselle ruskeaverikölle.
”Olen tuon sisko. Dianne Delacroix, olet siis Susan? Bryce on puhunut sinusta paljon ja Jonaskin vissiin... ainakin joka toisessa lauseessa.” Dianne vastasi virnistäen. Susan jäi katsomaan häntä suu auki eikä osannut sanoa mitään.
”Dianne! Älä kiusaa Susania.” Sanoin moittien ja vinkkasin Diannelle silmää.
”Et voi Bryce kieltää etteikö veljeni ja ystäväsi välillä olisi sähköä?” Dianne vastasi nauraen.
”Puhuttaessa sähköstä...” Jonas puuttui puheeseen.”Taisi olla kunnon sähkömyrsky eräässä huoneessa tässä taannoin.” Hän jatkoi ja virnisti minulle. Häkellyin hetkeksi, kunnes Nathaniel puuttui keskusteluun.
”Olet vain kateellinen.” Hän sanoi Jonakselle, joka virnisti entistä leveämmin.
”No, ottakaa ruokaa, me menemme käymään... alhaalla.” Dianne kehoitti ja lähti kohti kellarin ovea Jonaksen ja Nathanielin seuratessa perässä. Hymyilin heille ja käännyin notkuvan pöydän puoleen.
”Minne he menevät? Miksi he eivät syö?” Susan kysyi ihmeissään. Alex katsoi minuun kysyvästi ja purin huultani. En ollut varma mitä vastaisin Susanin kysymykseen.
”Tuota... odota hetki.” Vastasin ja kipaisin nopeasti kellarin ovelle.

Avasin oven hiljaa ja hiivin portaat alas. Nielaisin astuessani kellaritilaan; en ollut koskaan nähnyt Nathanielia juomassa, joten en tiennyt mitä odottaa. He istuivat pöydän ääressä plasmapussit edessään ja joivat mukeista keskustellen hiljaisella äänellä. Äkkiä keskustelu katkesi ja Nathaniel kääntyi minuunpäin silmät kiiluen; hän näytti pelottavalta.

”Bryce... Mitä sinä teet täällä?” Hän kysyi ääni kireänä.
”Susan...Minä... anteeksi, en osaa sanoa hänelle mitään...” Änkytin pelästyneenä. Vampyyrien silmät kiiluivat ja he näyttivät enemmän saalistavilta pedoilta, kuin niiltä jumalaisilta olennoilta joihin olin tottunut.
”Ei se mitään. Meidän pitäisi keksiä miten kerromme hänelle.” Jonas sanoi äkkiä katkaisten hiljaisuuden. ”Dianne, Nath olkaa kilttejä ja menkää tuonne.” Hän jatkoi hiljaa mutta käskevällä äänellä. Molemmat tottelivat mukisematta ja nousivat sulavasti paikaltaan tuijottaen minua silmät kiiluen.
”Niin... minä... anteeksi Jonas, oikeasti, menin paniikkiin.” Selitin Jonaksen astellessa minua kohti.
”Ei se mitään. Juodessamme emme ole aivan normaalissa tajunnan tilassa; Peto sisällämme saa vallan ja sinulle ei ole turvallista olla silloin lähellä. Onneksi olen tottunut tähän, joten sinulla ei ole hätää. Kerro nyt mitä Susan kysyi?” Jonas sanoi normaalilla äänellä ja hymyili.
”Hän kysyi minne menitte... Ja miksi ette syö...” Vastasin hiljaa tuijottaen huolestuneena tuota järkälemäistä vaaleaa vampyyria edessäni.
”Ah... Hmmm... Minun täytyy miettiä miten ja mitä kerromme hänelle.” Jonas vastasi ja hymyili edelleen rohkaisevasti.
”Jonas, saanko kysyä yhtä asiaa?” Rohkaisin itseni ja katsoin tuota hymyilevää vampyyria suoraan silmiin.
”Anna palaa!” Jonas vastasi ja virnisti.
”Miten sinä hallitset itsesi noin hyvin?” Kysyin.
”Vuosisatojen harjoittelun tulos. Olen vanhempi kuin Dianne ja Nath. Olen vanhempi kuin John Jacob.” Hän vastasi.
”Huh, John Jacobista tuli vampyyri 1912... Koska sinä sitten muutuit?” Jatkoin ihmetellen.
”Olin 20 -vuotias kun ihastuin vanhempaan naishenkilöön; Aureliaan, joka osottautui vampyyriksi. Hän muutti minut pitääkseen minut ikuisesti itsellään, mutta kohtalo määräsi toisin; hän kuoli tulipalossa. Minä olen syntynyt 1625, vain Victor on minua vanhempi, ikävä kyllä.” Jonas selitti.
”Olet siis 384 vuotias? Hyvin säilynyt.” Sanoin ja virnistin. Jonas virnisti minulle takaisin.
”Noniin, keksimme kyllä keinon. Sano Susanille, että tulemme kohta.” Jonas vastasi ja pukkasi minua hellästi kylkeen. Hymyilin hänelle; hänestä oli niin helppo pitää.

Kuulin murinaa kellarin perältä ja sen jälkeen tyytyväisen huokaisin. Värähdin hieman ja nielaisin. Jonas katsoi minua merkitsevästi ja käännyin takaisin portaisiin kipaisten ne ylös. Saapuessani takaisin keittiöön Susan ja Alex olivat jo syöneet ja juttelivat nyt iloisesti. Hymyilin heille ja selitin hätäisesti jotain kellarin järjestämisestä ja aloin itsekin syömään. Hetken päästä Jonas saapui keittiöön ensimmäisenä ja hymyili minulle. Nathaniel ja Dianne saapuivat hänen perässään muutaman minuutin kuluttua. Hymyilin Nathanielille, joka katsoi minua huolissaan.

”Susan, tulisitko tänne hetkeksi?” Jonas kysyi ja hymyili minulle.
”Öö...Juu hetki.” Susan vastasi hämmentyneenä ja nousi paikaltaan. Nathaniel lipui viereeni ja katsoi minuun kysyvästi.
”Kaikki hyvin?” Hän kysyi hiljaa.
”On. Jonas selitti minulle. Anteeksi, en olisi saanut rynnätä kellariin sillä tavalla.” Vastasin ja painoin pääni hänen rintaansa vasten.
”Ei se mitään. Onneksi meillä on Jonas täällä. Vaikka hän on tuollainen apina, on hän silti meistä vanhin ja vahvin tässä suhteessa. Tosin en usko, että sinä olisit vaarassa kanssani, kun muistelee mitä tapahtui asuntolahuoneessasi tässä muutama päivä takaperin.” Hän vastasi ja hymyili kiusottelevasti.
”Hmmm... niin...” Vastasin hajamielisesti ajatusteni palatessa tuohon päivään. Tunsin liekin sisälläni roihahtavan jälleen pelkästä ajatuksesta. Nathaniel oli vastustamaton.
”Bryce!!!!” Kuulin äkkiä Susanin kiljaisun toisesta huoneesta.
”Susan! Rauhoitu!” Huusin takaisin ja rynnistin Nathaniel kannoillani kirjastohuoneeseen; Susan seisoi silmät suurina tuijottaen Jonasta ja kirkui. Jonas seisoi liikkumatta paikallaan ja odotti, että hysteerinen Susan rauhottuisi. Laitoin käteni Susanin hartioille ja käänsin hänet itseeni päin.
”Bryce... Hän... sanoi... hän...” Susan sopersi paniikissa täristen hysteerisenä.
”Tiedän. Minä tiedän. Nathaniel on myös.” Vastasin rauhallisesti. Susan tuijotti minua silmät edelleen lautasen kokoisina, mutta ei kyennyt liikkumaan.
”Miten sinä... siis sinä olet hänen kanssaan, sinä rakastelet hänen kanssaan, sinä...” Hän jatkoi nieleskellen. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hän tärisi kauttaaltaan.
”Niin. Nathaniel ja Jonas ja Diannekin ovat kaikki vampyyreja. Kuulostaa kauhutarinalta, mutta asia ei ole niin. He eivät vahingoita meitä, eivät ketään ihmistä. Usko minua, tässä ei ole muuta eroa kuin se, että he eivät nuku eivätkä syö ruokaa ja tietenkin he ovat voimakkaita, nopeita ja sen sellaista vampyyrijuttua... Nathaniel tosin juo joskus kahvia...” Vastasin ja hymyilin silittäen järkyttyneen Susanin hartioita rauhoittavasti.
”Mutta...” Susan aloitti, mutta rauhoittui sitten ja hymyili heikosti. Hän silmäili edelleen hermostuneena Jonasta.
”Noniin, katsopas nyt näitä ihmeolentoja. Miltä he näyttävät? Ihmisiltä eikö niin? Tosin paremman näköisiltä kuin useimmat meistä, mutta ihmisiltä.” Sanoin kääntäen Susanin Nathanielia ja Jonasta kohti, jotka nojasivat rennosti kirjahyllyyn.
”Paremman näköisiä tosiaan... Aika outoa...” Susan mumisi, mutta hymyili sitten.
”Arvasin, että tajuat!” Huudahdin ja hymyilin leveästi.
”Noniin, draama ohi. Mitäs nyt keksitään?” Jonas sanoi keskeyttäen hiljaisuuden.
”Elokuva?” Vastasin kysyvästi.
”Hmmm... ei lainkaan hassumpi idea. Vampyyreja?” Jonas tuumasi virnistäen.
”Haha, hauskaa..” Vastasin nauraen ja lähdin Jonaksen perässä kellarin ovea kohti Susan kainalossani.

Alex saapui hetkeä myöhemmin perässämme Dianne kannoillaan kantaen kahta popcorn-kulhoa. Istuuduimme mukavasti sohvalle; minä Nathanielin kainaloon, Susan minun viereeni Jonaksen käsivarsi huolettomasti hänen selkänojallaan ja Dianne sekä Alex takariviin. Huomasin sivusilmällä, kuinka Dianne nojasi Alexin olkapäätä vasten ja hymyilin itsekseni; elokuvailta olisi tulvillaan lämpimiä tunteita ja ehkäpä myös rakkautta. Elokuvan käynnistyessä Nathaniel näykki korvanlehteäni huulillaan ja minä painauduin lähemmäksi hänen täydellistä vartaloaan. Huomasin kuinka Jonas leikki hajamielisesti Susanin hiuksilla tämän istuessa hieman jäykkänä paikallaan.

”Susaaaaan.... Rentoudu.” Sanoin hiljaa ja Nathaniel naurahti.
”Totta. Susan, istut täysin patsaana siinä. Jonas ei ole syömässä sinua... ainakaan siinä mielessä.” Hän sanoi ja puisteli virnistäen päätään.
”Hmm... Syödä...” Jonas mumisi silmät tuikkien ja veti hitaasti jäykän Susanin kainaloonsa. Hän kuiskasi hiljaa jotain Susanin korvaan ja tämä rentoutui hieman. Jonas jatkoi hänen hiuksillaan leikittelyä ja hetken päästä Susan istuikin rentona tuon lihaksikkaan vampyyrin kainalossa. Vampyyrit olivat kerrassaan vastustamattomia.

Myöhemmin illalla purkaessamme tavaroitani Nathanielin ullakkohuoneeseen juttelimme Susanin kanssa Jonaksesta ja Fredistä. Hän myönsi olevansa ihastunut Jonakseen ja huomasin Jonaksen pitävän Susanista myös hyvin paljon. Olimme molemmat innoissamme uusista tuulista elämässämme ja tunsin, että olin saanut parhaan ystäväni takaisin, vaikka muutinkin pois asuntolasta. Fred tuntui onneksi olevan historiaa.

Jouduimme tekemään uusia asumisjärjestelyitä, kun Jonas päätti jäädä Chapel Hilliin; Alex halusi jakaa huoneen Diannen kanssa, vaikka huone oli talon pienin ja Jonas valtasi J.J:n entisen huoneen. J.J:n huonekalut oli myyty hyväntekeväisyyshuutokaupassa ja ne haettiin pois eräänä iltapäivänä. Jonas oli enemmän kuin tyytyväinen saadessaan Susanin mukaansa huonekaluostoksille. Minä puolestani vetäydyin ullakkohuoneen hämärään Nathanielin selaillessa hajamielisesti päivän lehteä.

”Hei...” Kujersin maatessani Nathanielin rinnan päällä sängyllämme.
”Hei itsellesi kaunokainen...” Hän vastasi hivellen kasvojani viileällä sormellaan.
”Kaikki tuntuu menevän täydellisesti... Jonas ja Susan ja...” Sanoin hiljaa.
”Niin. Minulla olisi sinulle yksi kysymys...” Hän vastasi silittäen poskeani ja huuliani.
”Niin..?” Kysyin nielaisten.
”Ajattelin, jos lähtisimme kahdestaan Miamiin...” Hän sanoi ja katsoi minuun vetoavasti.
”Miamiin? Kahdestaan? Mutta...” Henkäisin pyörällä päästäni.
”Ensi viikonloppuna. Tiedän, että olisi tentti tulossa, mutta ensi meillä ei ole luentoja, joten voisimme viettää siellä muutaman päivän... Hotellissa on myös kylpylä...” Hän jatkoi suostuttelevasti.
”Oh, tottakai lähden! Nathaniel... Miten sinä... Voi luoja!” Takeltelin hänen suudellessa kaulaani.
”Ajattelin, että voisimme lomailla ihan kahdestaan...” Hän kähisi kaulaani vasten. Huokasin tyytyväisenä ja painauduin häntä vasten. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja silitti hajamielisesti selkääni.

Hetken päästä vaivuinkin suloiseen uneen Nathanielin syleilyssä. Näin unta Miamista ja ikuisuudesta Nathanielin rinnalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun uneksin olevani vampyyri, kuolematon.

Heräsin aamulla aikaisin huomatakseni, että Nathaniel oli lähtenyt vierestäni. Nousin ylös venytellen ja tassuttelin alakertaan. Televisio oli päällä ja Alex istui sohvalla Dianne kyljessään. Hymyilin heille ja menin keittämään kahvia. Tämä oli ensimmäinen aamu vampyyrikommuunissamme. Värähdin hieman ajatellessani, että asustin saman katon alla noiden yliluonnollisten saalistajien kanssa. Tehdessäni aamiaistani mietiskelin myös John Jacobia, jonka paluuta odotin kauhulla vaikken muistanut kunnolla kohtaamistani tämän lähes kaksimetrisen vampyyrin kanssa. Tuntui omituiselta, että hän oli vain lähtenyt maasta. Päätin tutkia asiaa myöhemmin internetistä, jos saisin siihen suinkin tilaisuuden. En halunnut kysellä liikaa Nathanielilta, sillä tiesin hänen pelkäävän puolestani ja totta puhuakseni pelkäsin John Jacobia kuollakseni.

Neljästoista luku: Muutoksia

Neljästoista luku: Muutoksia

Heräsin aamulla aikaisin ja tunsin oloni täydelliseksi. Nousin unisena istumaan ja huomasin tuijottavani tuttuihin syviin ruskeisiin silmiin.

”Mitä?” Kysyin häkeltyneenä nähdessäni Nathanielin ilmeen. ”Hiukset kuin harakanpesä vai kuivunutta kuolaa poskella?” Jatkoin haroessani kiharapehkoani järjestykseen.
”Harakanpesä tai jotain sinnepäin... Se näyttää seksikkäältä.” Hän vastasi ja virnisti.
”Eikä! Kammottava pehko.... Aaaarghhh!” Kiljaisin ja pomppasin peilin eteen.
”Hieman pörrössä, mutta oikein mukava.” Hän sanoi samettisella äänellä ja veti minut syleilyynsä. Olin edelleen alasti ja hänen viileä paidaton ylävartalonsa sai ihoni liekehtimään. Painauduin häntä vasten, kunnes muistin, että olin luvannut mennä käymään Durhamissa.
”Äh, Durham... pitäisi varmaan raahautua suihkuun...” Sanoin ja irrottauduin vastahakoisesti hänen syleilystään.
”Laskin sinulle kylpyveden valmiiksi... Ajattelin sinun kaipaavan hieman rentoutumista.” Nathaniel sanoi hipaisten hiussuortuvan sivuun kasvoiltani. Hymyilin hänelle yllättyneenä ja kiiruhdin kylpyhuoneeseen; siellä tuoksui vaniljalle. Kylpyammeen reunalla paloi kaksi tuoksukynttilää ja kylpyamme oli vaahdon peitossa, huokasin tyytyväisenä ja pulahdin veteen. Hetken päästä ovelta kuului vieno koputus.

”Sisään!” Huikkasin ovelle ja Dianne sujahti sulavasti oven raosta sisään.
”Hei, en kai häirinnyt?” Hän kysyi hymyillen.
”Et toki. Onko jokin hätänä?” Kysyin hämmentyneenä.
”E-ei, minä vain.... Halusin kiittää sinua ymmärtämisestä ja siitä, että olet olemassa. Nath ei oikein ole ollut oma itsensä ja se mitä tapahtui Saksassa... Niin, no en odottanut sinun palaavan elämäämme. Tämä on hyväksi Alexille ja Nathille. He ovat minulle tärkeitä...” Hän sanoi hiljaa ja istahti ammeen reunalle.
”Minä en voisi olla erossa Nathanielista... Hän on... elämäni.” Vastasin hymyillen. ”Sitä paitsi Alex on mukava ja ilmeisen ihastunut sinuun.” Jatkoin nauraen.
”Bryce! Oikeasti... Siis... Niin... Voi ei!” Dianne kiljaisi hihittäen hermostuneesti.
”Jep, sokeakin sen näkee. Sitä paitsi ei hän nyt niin nuori ole.” Vastasin nauraen Diannen hermostuneelle kikatukselle. Pidin hänestä ja hänen avoimesta tavastaan suhtautua minuun.
”Hmm... Hän kyllä on söpö...” Dianne sanoi ja iski silmää. ”Ainiin, toin sinulle tämän.” Hän jatkoi ja ripusti vihreän kylpytakin naulakkoon.
”Kiitos, sisko.” Vastasin ja hymyilin. Diannen silmät levisivät ja ennenkuin ehdin tajuta hän kapsahti kaulaani rutistaen minua lujaa.
”Auh... Dianne... Ihminen välissä!” Takeltelin nauraen.
”Ups, unohdin...Anteeksi, en kai satuttanut sinua? Minä vain... Sinä tosiaan tunnut siskolta ja olisi kivaa jos... muuttaisit tänne.” Hän sanoi häkeltyen.
”Oh... En ole ajatellut asiaa... siis...” Vastasin nyt häkeltyen itsekin.
”Minusta sinun pitäisi. Nath pitäisi siitä ja me myös. Ainiin, Jonas tulee käymään. Olet tavannut hänet aiemminkin...” Hän sanoi ja katosi ovesta. Jäin tuijottamaan typertyneenä hänen peräänsä. Minä kartanossa? Nathanielin kainalossa joka yö; ikuisesti. Tuo ajatus kuulosti enemmän kuin ihanalta. Se kuulosti täydelliseltä. Pesin hiukseni nopeasti ja nousin ammeesta. Päätin kääriytyä kylpytakkiin, jonka Dianne oli minulle tuonut.

Paria tuntia myöhemmin istuin jälleen Nathanielin mustassa Camarossa kuunnellen moottorin kehräystä. Nathaniel tuntui uponneen ajatuksiinsa, joten päätin ottaa puheeksi Diannen kanssa keskustelemani asian.

”Nathaniel... Dianne sanoi minulle jotain, josta haluaisin kysyä sinulta...” Aloitin ja samassa hän sinkosi katseensa minuun.
”Niin?” Hän kysyi ääni selvästi kireänä.
”Alexkin sanoi minulle aiemmin, että hän, tai he haluaisivat minun asuvan kartanossa sinun kanssasi.” Sanoin nopeasti ja jäin tarkkailemaan hänen reaktiotaan.
”Itseasiassa...keskustelin asiasta Diannen kanssa ja ajattelin jutella kanssasi, mutta en ajatellut vielä... siis että sinä olisit valmis.” Hän vastasi ja katsoi minuun tarkasti.
”Minä.. olen. Mietin vain Susania...” Vastasin rehellisesti ja käänsin katseeni tiehen.
”Minulla ei ole mitään muuttoasi vastaan, jos ullakko kelpaa... Jos Susan ei pärjää ilman sinua niin ymmärrän, jos haluat jäädä asuntolaan...” Hän sanoi hymyillen ja tarkastellen minua sivusilmällä.
”Niin?” Kysyin ennenkuin tajusin hänen pilailevan.
”Hölmö, tottakai haluan sinun muuttavan kartanoon!” Hän sanoi ja hymyili nyt jumalaista hymyään. Hymyilin silmät loistaen takaisin.

Nathaniel ajoi minut Durhamiin vanhemmilleni ja lopulta päätyi sisälle asti äitini painostuksesta. Kiltisti hän nieleskeli pullat ja kahvin, jonka äitini hänelle tyrkytti. Naureskelin itsekseni hänen ilmeelleen, kun hän jauhoi pullaa ja irvisti äitini näkemättä minulle. Saavuimme takaisin asuntolalleni illalla kellon ollessa lähellä puolta yötä, Susan oli jo nukkumassa kun hiivimme sisälle ja edelleen huoneeseeni. Riisuuduin ja vaihdoin yöpukuuni Nathanielin selatessa hajamielisesti Daily Tar Heeliä.

”Nyt tiedän miltä sinusta tuntui.... Anna anteeksi...” Hän sanoi äkkiä hiljaa.
”Mitä sinä oikein... ah, artikkelini...” Sanoin nieleskellen.
”Olen aiheuttanut sinulle tuskaa... ja painajaisia.” Hän sanoi katkonaisesti rypistäen lehden nyrkkiinsä.
”Nathaniel, lopeta.” Sanoin käskevästi ja tartuin häntä ranteesta. Hänen silmänsä välähtivät, mutta sulivat sitten katuvaan ilmeeseen.
”Anteeksi...” Hän sanoi ja lysähti istumaan sängylleni.
”Sanoin lopeta! Olet siinä nyt. Kaikki on hyvin, lopeta.” Sanoin uudestaan käskevämmällä äänellä ja istuin hänen viereensä. ”En aio kuunnella tuota itsesyytöstä enää hitustakaan, teit mitä katsoit parhaakseni, teit sen rakkaudesta, vaikken sitä ymmärtänyt, mutta ymmärrän nyt. Ole kiltti ja unohda.” Anelin silittäen hänen poskeaan. Hän tarttui käteeni painaen sen poskeaan vasten napakasti. Tunsin pienen vihlaisun sormissani, mutten sanonut mitään. Hän oli selvästi poissa tolaltaan.
”Minä tein... sen rakkaudesta... silti...” Hän jatkoi katkonaisesti hellittäen otteensa kädestäni. Vedin käteni pois ja hieroin vaivihkaa sormiani. ”En kai satuttanut sinua?” Hän kysyi huomattuaan vaivihkaisen liikkeeni.
”Et pahasti... Käteni on kunnossa.” Sanoin tunnustelen vielä varmuudeksi sormiani. Hän katsoi minuun anteeksipyytävästi ja kiersin käteni hänen kaulaansa painaen hellän suudelman hänen huulilleen. Emme sanoneet hetkeen sanaakaan, tuijotimme toisiamme syvälle silmiin, kunnes haukotukseni keskeytti tuijotuskisamme.
”Olet väsynyt, minä lähden tästä... Näemme huomenna luennolla rakkaani.” Hän sanoi noustessaan ylös sängyltä.
”Ei! Jää! Haluan, että jäät.” Huudahdin vetoavasti. Hän tarkasteli minua hetken ja murahti sitten tyytyväisenä napaten minut itseensä kiinni. Käperryin hänen viileään kainaloonsa ja annoin hänen viileiden käsiensä silittää minut uneen.

Heräsin aamulla Nathanielin hellään suudelmaan ja avasin silmäni hymyillen.
”Huomenta kaunokainen, luento alkaa kahden tunnin kuluttua. Miten kätesi voi?” Hän kysyi ottaen käteni hellästi omaansa.
”Huomenta. Love hurts, mutta jään eloon.” Vastasin liikutellen varovasti sormiani. Kämmeneeni oli ilmestynyt pieni sinertävä mustelma, mutta muutoin se oli kunnossa.
”Aiheutin sinulle mustelman...” Hän sanoi katuvasti.
”Ei se mitään. Anna olla jo. Murjotat kuin paraskin gootti.” Sanoin hänelle moittivasti ja suutelin häntä poskelle.
”Plah, enhän... minä vain... äh, pitäisi lähteä vaihtamaan vaatteet ja juoda.” Hän sanoi häkeltyen ja nousi ylös vetäen minut mukanaan. Hellästi hän kietoi kädet ympärilleni ja suuteli minua otsalle. Huomasin vasta nyt hänen mustat silmänalusensa ja hänen kiristyneen ilmeensä kun suutelin häntä.
”Nähdään luennolla.” Sanoin ja hymyilin suudellen häntä uudestaan. Hän vastasi suudelmaani yllättävän ahnaasti ja tunsin kuinka liekki sisälläni sai jälleen eloa.
”Minä... menen nyt.” Hän sanoi käheästi haukkoen henkeään.

Naurahdin hiljaa ja taputin ohimennessäni häntä takamukselle. Hän katsoi minuun palavasti ja en voinut kuin virnistää ilkikurisesti. Hänen ilmeensä suli hymyyn ja päätään puistellen hän katosi ovesta olohuoneeseen huikaten huomenet Susanille. Kuulin kuinka Susan änkytti ällistyneenä vastauksen hänelle ja ryntäsi sitten olohuoneen poikki ovelleni. Annoin hänelle nopean selonteon kaikesta ja painelin suihkuun. Kuulin kuinka hän loikki ympäri olohuonetta ja käänsi stereot kovemmalle. En voinut kuin nauraa hänen riehakkuudelleen.

Saavuimme luennolle viisitoista minuuttia etuajassa ja ehdimme nähdä kuinka Nathanielin astuessa sisään koko sali kääntyi katsomaan. Hän hymyili itsekseen ja tavoittaessaan katseeni siirtyi oitis viereeni istumaan.

”Hei, näytät hyvältä.” Hän kuiskasi käheästi hamuten huulillaan korvanlehteäni.
”Niin sinäkin.” Kuiskasin takaisin ja hymyilin.
”Shhh, ilkeä setä on astunut saliin ja keskeyttää nyt kuheretelunne.” Susan sähisi korvaani. Kihersin hiljaa itsekseni ja keskityin kuuntelemaan luentoa.

Äkkiä tunsin kuinka Nathanielin viileä käsi hiveli selkääni ja siirtyi hitaasti reidelleni. Tartuin hänen käteensä ja puristin sitä hellästi. Annoin hänelle varoittavan katseen ja hän virnisti jatkaen hivelyään. Hänen kätensä sukelsi paitani alle ja jatkoi vaellustaan selälläni. Tunsin kuinka sisälläni alkoi jälleen roihuamaan ja hengitykseni muuttui katkonaiseksi. Susan katsahti meihin kysyvästi, mutta Nathaniel vastasi hänen katseeseensa viattomasti hymyillen. Päätin maksaa potut pottuina ja siirsin käteni hänen reidelleen ja edelleen hänen housujensa etumukselle. Lisäsin käteni painetta ja tunsin kuinka hän jähmettyi paikalleen. Katsoin häneen sivusilmällä hymyillen viekottelevasti ja kiltisti hän li'utti kätensä pois paitani alta. Jätin käteni lepäämään hänen reidelleen ja hän tarttui siihen hellästi. Kiedoimme sormemme lomittain ja istuimme niin loppuluennon. Minulla ei tosiasiassa ollut aavistustakaan mistä luento kertoi; olin liian tietoinen Nathanielin huumaavasta läsnäolosta.

Astuessamme ulos luentosalista Susan puisteli päätään meille, kun tivasin Nathanielilta hänen temppuilustaan luennon aikana.

”MITÄ tuo oli olevinaan? Nathaniel Astor, yritin keskittyä luentoon!” Huudahdin hänelle vaatien selitystä.
”Tiedät hyvin mitä se oli Bryce-rakkaani.” Hän vastasi ilkikurisesti virnistäen.
”ARRRGHH, yritätkö tehdä minut hulluksi?” Sanoin pyöräyttäen silmiäni vastalauseeksi.
”En, en suinkaan. Halusin vain kertoa sinulle kuinka kaunis ja haluttava olet.” Hän vastasi pehmeästi ja veti minut itseensä kiinni.
”Nathaniel...” Minä henkäisin ja nauroin. ”Senkin kiusanhenki! En valmistu tästä laitoksesta ikinä, kun sinä olet häiritsemässä keskittymistäni.” Jatkoin ja nojasin päätäni hänen olkaansa vasten.
”Hmmm... ehkä minun pitäisi istua ensi luennolla Evelynin kanssa?” Hän vastasi ja iski Susanille silmää. Tämä tirskahti ja minä huokasin.
”Haha, todella hauskaa. Jos menet lähellekin Evelyniä niin voit olla varma, että heitän sinua kynällä.” Sanoin topakasti ja irtaannuin Nathanielin kainalosta.
”Olenko aistivinani mustasukkaisuutta neiti Shelley?” Hän kysyi muka viaton ilme kasvoillaan.
”Et.” Vastasin lyhyesti ja lähdin suunnistamaan kohti ruokalaa.
”Voisin väittää toisin.” Nathaniel sanoi kävellen askeleen jäljessäni hihittävä Susan vierellään.
”Ei.” Toistin astuessani sisään ruokalaamme etsien katseellani vapaata pöytää.
”Oletko aivan varma?” Hän jatkoi kiusotteluaan ja laski laukkunsa löytämäni pöydän tuolille.
”Olen...” Sanoin ja menin tutkimaan annosvalikoimia.
”Miten minusta kuulostaa aivan toiselta?” Hän jatkoi. Yritin pitää ilmeeni peruslukemilla, onnistumatta siinä kuitenkaan täydellisesti.
”Hah!” Tuhahdin muka ylpeänä. Hän kuitenkin huomasi vastarintani murtuneen ja hymyili voitonriemuisesti jumalaista hymyään hipaisten poskeani sormellaan.
”Aivan niin neiti Shelley.” Hän sanoi kehräävällä äänellään ja minä parahdin hiljaa.
”Olet epäreilu herra Astor!” Huudahdin ja kauhoin tarjottimelleni pastaa ja vihanneksia.
”En koskaan sanonut, että pelaisin reilusti... En kun kyseessä on nainen, joka saa minut hulluksi ja jota puoli kampusta himoitsee.” Hän vastasi pehmeästi ja minä nauroin.
”Rakastan sinua.” Sanoin hiljaa ja hymyilin.
”Minäkin rakastan sinua kaunokainen.” Hän vastasi ja veti tuolini pöydän alta herrasmiesmäisesti niin, että saatoin istua siihen vaivattomasti tarjottimineni.
”Yyyh... olen niiiiiiin kateellinen!” Susan parkaisi ja nauroi.
”Huh, kenelle?” Kysyin kummissani katselleen ympäri ruokalaa.
”Teille. Oikeasti, olette niiiiiin söpöjä yhdessä ja totta puhuakseni voin vihdoin lakata huolehtimasta nyt kun olet Bryce jälleen tasapainossa ja oma itsesi.” Hän vastasi totuudenmukaisesti ja punastui.
”Oh, olet itse suloinen! Susan, anteeksi, en koskaan tarkoittanut huolestuttaa sinua. Tuo mies vain on minulle elämä... Olen riippuvainen hänestä kuin huumeaddikti kamastaan.” Vastasin ja hymyilin parhaalle ystävälleni lämpimästi. Nathaniel katsoi minuun ja hymyili ja katsoi sitten ystävääni.
”Onneksi hänellä oli sinut Susan. Onneksi minulla on sinut.” Hän sanoi ja hymyili Susanille, joka oli tukehtua ruokaansa.
”Nathaniel! Lopeta, Susan tukehtuu.” Komensin nauraen.
”Mikä niin?” Hän kysyi viattomana.
”Tiedät hyvin miten hymysi vaikuttaa naisiin.” Vastasin moittien.
”Oh, anteeksi Susan. Onneksi ei tarvinnut kutsua ketään käyttämään sinuun Heimlichin otetta.” Hän pahoitteli Susanille ja virnisti. Susan näytti meille kieltään ja nauroi.

Lounastimme loppuun Nathanielin pitäessä meille seuraa. Oloni oli kevyt ja jokseenkin normaali. En kuitenkaan saanut kerrottua Susanille suunnitelmastamme. Kävellessämme takaisin huoneistoomme pohdin kuumeisesti kuinka kertoa Susanille, että olin muuttamassa pois asuntolasta. Ajatukseni kuitenkin keskeytyi Susanin haukkoessa henkeään.

”Huh, mitä nyt?” Kysyin ja katsahdin aulaamme. Näin vaalean kiharatukkaisen lihaksikkaan miehen seisovan aulassa hieman eksynyt ime kasvoillaan.
”K-ku-kua tuo on? Voi luoja... Katso mikä kroppa... voi luoja!” Susan henkäili tuijottaessamme miestä. Samassa hän lähtikin kävelemään meitä kohti ja virnisti. Nathaniel vierelläni naurahti ja virnisti tulijalle.
”Jonas!” Hän huudahti ja kiiruhti tulijaa vastaan.
”Nath, mitä mies?” Tulija vastasi rennosti ja hänen smaragdinvihreät silmänsä loistivat. Hänessä oli jotain yliluonnollista ja tuttua.
”Kaikkea hyvää vain. Ainiin muistanet Brycen?” Nathaniel vastasi ja kaappasi minut kainaloonsa.
”Ah, muistan toki. Hei taas! Olet edelleen yhtä kaunis.” Jonas tervehti ja hymyili veijarimaisesti.
”Hei... Minun kai pitäisi muistaa sinut, mutta joku peukaloi muistiani ja kiitos!” Vastasin mulkaisten Nathanielia.
”Heeei... ei reilua, tein sen suojellakseni sinua...” Nathaniel vastasi puolustellen.
”Äh, ymmärrän hyvin, anna olla Nath. Kukas tämä sievä neiti vierelläsi on Bryce?” Jonas kysyi kääntäen katseensa nyt Susaniin.
”Oh, niin Susan, ystäväni ja kämppikseni.” Esittelin punastuneen Susanin.
”Kas Susan... hauska tavata.” Jonas sanoi Susanille, joka haukkoi henkeään tuijottaessaan Jonaksen hypnoottisen vihreisiin silmiin.
”He-he-hei...” Susan änkytti ja Jonas virnisti. Nathaniel iski minulle silmää ja minä nauroin. Onneksi Susan ei ollut tajunnut sanailustamme mitään, joten Nathanielin ja Jonaksen salaisuus oli turvassa.
”Haluatko tulla sisään Jonas... Käy ihmeessä peremmälle!” Kehotin, kun Jonas jäi aluksi empimään kynnykselle, Nathaniel katsoi minuun yllättyneenä ja hymyili hyväksyvästi. Olin muistanut korjata kysymykseni kutsuksi, jotta Jonas saattoi astua asuntolahuoneistoomme sisälle.
”Kiitos.” Jonas vastasi ja hymyili minulle valloittavasti. Haukoin hetken happea ja puistelin sitten päätäni nauraen.
”Vampyyrit...” Mumisin hiljaa itsekseni Susanin korvien ulottumattomissa ja kiiruhdin viemään laukkuni huoneeseeni.

Nathaniel ilmestyi taakseni kuin tyhjästä ja kietoi kätensä ympärilleni. Nojauduin häntä vasten ja suljin silmäni hengittäen hänen tuoksuaan. Hän rutisti minua hellästi ja käänsi sitten minut itseensä päin. Painoimme otsamme vastakkain ja tuijotimme hetken toisiamme silmiin. Hän oli niin jumalaisen komea, nuo syvänruskeat silmät, tuo hymy, hän oli täydellinen. Hymyilin ajatuksilleni ja Nathaniel katsoi minua hetken tutkivasti ja suuteli sitten hellästi huuliani.

”Näytät aivan jumalattarelta kun hymyilet.” Hän sanoi käheästi ja hymyili.
”Itse olet jumalainen.” Vastasin piirtäen sormellani hänen kasvojensa piirteitä.
”Meidän pitäisi...” Hän aloitti, mutta keskeytin hänet suudelmalla.
”Tiedän... Mutta en taida malttaa.” Vastasin kiusoitellen.

Samassa hänen kätensä olivat paitani alla hyväillen selkääni ja ennenkuin ehdin huomata rintaliivini olivat auki ja hänen viileät sormensa piirtelivät rintojeni sivuja, hän käänsi minut selkä itseensä päin ja jatkoi hyväilyään aina vatsalleni asti. Pidätin henkeäni ja suljin silmäni nautinnon väristysten kulkiessa pitkin selkäpiitäni.

”Aaah...” Voihkaisin hiljaa selkä kaarella.
”Niin? Meidän piti mennä...” Nathaniel kehräsi korvaani suudellen kaulaani, edeten alas solisluulleni.
”Mmmm... niin...” Vastasin silmät ummessa liekin roihutessa iloisesti sisälläni.
”Haluatko että lopetan...” Hän sanoi yhä samettisella äänellä ja antoi sormiensa vaeltaa rinnoillani ja edelleen alaspäin kohti farkkujeni nappia.
”En... en halua että lopetat koskaan...” Huohotin hänen kosketuksiensa alla.
”Mitä haluat sanoa ystävillemme?” Hän kysyi pehmeästi. Havahduin hieman huumastani ja ähkäisin pettyneenä.

Irtaannuin hieman hänen vartalostaan haluamatta kuitenkaan mennä yhtään mihinkään. Oikaisin paitani ja kurkistin olohuoneeseen; siellä ei ollut ketään. Susan ja Jonas juttelivat Susanin huoneessa, joten päätin sulkea huoneeni oven ja antaa heidän tutustua rauhassa. Minulle tuli tunne, että Susanin ja Jonaksen välille saattaisi hyvinkin kehittyä jotain ja hymyilin ajatukselle mielissäni, sillä olin jättänyt ystävääni hieman vaille huomiota Nathanielin täyttäessä pääni ja viedessä kaiken huomioni. Susan piti Nathanielista eikä laittanut pahakseen, vaikka vietinkin tämän kanssa paljon aikaa. Nathaniel asteli luokseni nähdessään hymyni ja nappasi minut keveästi syliinsä.

”Meillä taisi olla jotain kesken...” Hän kähisi korvaani ja kantoi minut sängylle.
”Mmm....” Mumisin hänen avatessa housujani. Farkut solahtivatkin nopeasti lattialle Nathanielin näppärien käsien edetessä jälleen paidalleni. Hän hymyili jumalaista hymyään ja hänen silmänsä paloivat kun hän veti paitani pääni yli ja vapautti minut puolittain riisutuista rintaliiveistäni.
”Täydellinen... ” Hän mumisi suudellen vatsaani edeten pikkuhousujeni yläreunaan.

Hän hiveli ilkikurinen hymy huulillaan alavatsaani minun haukkoessani henkeä kuin kala kuivalla maalla. Hän kiskoi paitansa päältään ja laskeutui varovasti päälleni. Hänen silmänsä sulkeutuivat lämpimien rintojeni painautuessa hänen kovaa kylmää vartaloaan vasten. Hän huokaisi mielihyvästä tuntiessaan käteni hänen käsivarsillaan ja kietotuneena hänen kaulaansa. Suutelimme pitkään ja ahnaasti. Hetken päästä hän kohottautui ylös päältäni minun vinkaistessa pettymyksestä. Hitaasti hän riisui pikkuhousuni hyväillen lantioni kaarta sormillaan ja hankkiutui ripeästi eroon housuistaan. Polvistuen jalkojeni väliin hän piirteli kielellään hitaasti sisäreittäni ylöspäin yli häpykumpuni. Huokailin ja voihkin hiljaa ja kirosin hänet samalla mielessäni, sillä en kestänyt enempää kiusausta. Halusin hänet samantien, mutta en voinut liikkua, sillä pelkäsin hänen lopettavan. Hitaasti hän nousi ylös hipaisten sormillaan kosteaa haaroväliäni. Huokasin mielihyvästä ja suutelin häntä ahnaasti. Hän kiepautti minut syliinsä ja tunsin hänet kovana allani. En ehtinyt huomaamaankaan hänen bokseriensa katoamista välistämme ennekuin tunsin hänet sisälläni. Liikuimme lantiot vastakkain liekkini roihutessa sisälläni nyt suurena. Huohotin hänen korvaansa ja tunsin kuinka paine sisälläni kasvoi.

”Voi luoja Nathaniel...” Huokasin hänen viileässä sylissään painautuessamme yhteen yhä uudelleen. Voihkin ja huohotin yhä kovempaa, kunnes molemmat laukesimme parahtaen. Tunsin kuinka Nathanielin huulet etsiytyivät kaulalleni ja hänen hampaansa löysivät ihoni, yllätyksekseni tunsin nauttivani siitä. Pieni verinoro valui kaulalleni ja Nathaniel voihkaisi mielihyvästä, kun hän nuoli pisarat kaulaltani.
”Hups...” Hän kuiskasi ja katsoi minuun silmät suurina.
”Ei se mitään... Kai? Oletko kunnossa?” Varmistin hymyillen.
”Olen jos sinä olet. Tuo oli... odottamatonta.” Hän takelteli hämmentyneenä, mutta hymyili sitten.
”Olen. Pintanaarmu vain.” Sanoin ja nousin katsomaan kaulaani peilistä. Kaulallani oli pienet painaumat terävistä hampaista. ”Ei tuosta jää edes arpea.” Jatkoin ja palasin takaisin sänkyyn ja Nathanielin odottavaan syleilyyn.
”Maistuit uskomattoman hyvältä.” Hän kuiskasi korvaani ja suuteli korvannipukkaani.
”Uskon.” Vastasin nauraen.
”Ei vaan oikeasti... hyvältä. Ihosi tuoksu yhdistettynä tuohon... Puhumattakaan siitä mitä täältä löytyy.” Hän sanoi silmät tuikkien ja siveli hellästi häpykumpuani.
”Olet uskomaton... peto.” Murahdin hänelle ja painoin hänet alleni.
”Mmm... luulen että olet vaarallisempi...” Hän vastasi ja suuteli minua jälleen.

Makasimme hetken sylikkäin sängyllä, kunnes muistin, että Jonas ja Susan olivat viereisessä huoneessa. Päätimme kertoa Susanille samantien muutostani.