Secret - inspired by: mr. A. Levine -

Maroon5:n biisi ja Adam Levinen innoittama tarinantynkä...
Girl gotta dream, right?

*******

Secret

Kalpea aurinko paistoi suoraan ikkunasta lakanoiden sekamelskaan, josta pilkistivät tatuoitu käsi ja pörröinen pää. Tuo Los Angelesin hienostoalueella sijaitseva kattohuoneisto oli kuin pommin jäljiltä; juhliminen teki joskus hallaa sisustukselle. Vanhan puhelimen ääni pärähti soimaan yöpöydällä lojuvasta puhelimesta ja tuo tatuoitu käsi kahmaisi puhelimen peittojen sekaan.
”Joo?!” Ääni ärähti puhelimeen. ”Uhm, selvä, käy...” Ääni jatkoi ja huokasi sitten. Hitaasti peitot liukuivat syrjään ja seasta erkani hahmo ilman rihman keirtämää. Tatuoinnit jatkuivat rintalastan alle peittäen myös solisluut. Nautinnollisesti venytellen tuo hoikka mieshahmo asteli viileiden marmorilaattojen poikki kohti suuria ikkunoita, joista näki suoraan Hollywood-kukkulalle. Puhelin pärähti uudestaan.
”Adam.” Mies vastasi tällä kertaa. Kuunneltuaan hetken vastapuolen sanomaa hän rykäisi ja vastasi sitten ”Merra Mulligan... Me emme tee keikkoja tässä kuussa... Ja en välitä oikeastaan helvettiäkään paljonko maksaisitte; olen lomalla!” Hän äyskäisi ja sulki puhelimen. Sekaisia hiuksiaan haroen hän asteli kylpyhuoneeseensa suoraan suihkun alle.

Aamun pöhnäisen olon kaikottua Adam tunsi olonsa ehkä pirteämmäksi, jos näin voi krapula-aamuina sanoa. Hän mietti mielessään edellisillan tapahtumia; sitä punapäistä naista, joka oli päätynyt hänen sänkyynsä yöksi ja kadonnut sitten aamun ensi tunteina. Tuo nainen oli kummitellut hänen mielessään koko aamun. Hän muisti tuon vaniljaisen tuoksun naisen iholla sekä jääpalat, jotka sulivat vanana hänen vatsaansa pitkin alas  herkulliselle lantiolle. Yö oli kestänyt ikuisuuden, josta herääminen oli aiheuttanut krapulaakin kammottavamman ärtymyksen. Tuo nainen oli kiemurrellut hänen allaan  ja voihkinut suloisesti mielihyvästä hänen painautuessa syvälle kosteisiin sopukoihin yhä uudestaan ja uudestaan.  Jokainen kosketus sai Adamin ihon kihelmöimään eikä noiden kosketusten ajatteleminen saanut häntä yhtään sen rauhallisemmaksi. Yö oli päättynyt siihen, että nainen oli istunut hajareisin hänen päällään sitoen ensin hänen kätensä pään yläpuolelle silkkihuivilla ja laskeutuen sen jälkeen kiusaamaan häntä taitavalla kielellään. Ei helvetti; päivästä ei tulisi helppo eikä yöllinen seikkailu unohtuisi edes brunssilla, brunssilla, jonne tulisi hänen tyttöystävänsä. Niin, hän ei voinut mitään libidolleen, joka heräsi henkiin samaan tahtiin kuin hänen nivusensa kiristyivät seksin ajattelemisesta. Jane ei antaisi koskaan anteeksi, jos hän saisi tietää. Adam ei ollut varma pitäisikö hänen kertoa ja lopettaa suhde vai olla hiljaa ja fantasioida. Kaapaten kahvikupin täyteen tuoretta vastajauhettua brasialaista paahtoa hän tassutteli keittiön halki olohuoneeseen rojahtaen höyryävä muki kädessään violetille sohvalleen. ”Olen niin kusessa...” Hän huokasi ääneen.  Keräten itsensä sohvalta hän asteli vaatehuoneeseensa vetäen jalkaansa joogahousut; jooga parantaisi olon ja veisi ajatukset muualle.

Kolme tuntia myöhemmin hän asteli kuluneissa farkuissaan ja mustassa t-paidassaan aurinkolasit silmillä pitkin bulevardia kohti heidän brunssipaikkaansa. Taikoen kasvoilleen rennon hymyn hän tarttui ovenkahvaan ja astui sisään. Jane istui ikkunan ääressä ja hymyili Adamin nähdessään.
”Hei...” Jane henkäisi ja hänen jaloissaan makaava kultainen noutaja nousi häntäänsä heiluttaen seisomaan.
”Frankie.” Adam hymyili rapsuttaen koiraa leuan alta. Frankie oli Adamin koira, mutta hoidossa Janella hänen ollessa keikoilla tai muuten estynyt pitämään koirasta huolta. Adam kuitenkin rakasti Frankieta täydestä sydämestään. Istuutuessaa alas hän nosti katseensa Janen kasvoihin. Nainen hymyili aurinkoisesti saaden Adamin mielen kirkastumaan; ehkä hän olisi hiljaa ja kantaisi syyllisyytensä yksin ja ylpeästi; Jane ei ollut tehnyt mitään väärin.

Kaksi viikkoa myöhemmin...
Odotetusta lomasta oli tullut lyhyempi kuin Adam oli kuvitellut. Istuessaan jälleen lentokoneessa nokka kohti New Yorkia, hän mietti elämäänsä. Tuo punapäinen nainen oli edelleen hänen unissaan, hänen päässään Janenkin läsnäollessa. Ehkä heidän tiensä oli tullut päähänsä ja uusi lehti kirjasta oli avattava? Huokaisten hän nojautui syvemmälle penkkiinsä raapustaen sanoituksia mustaan kirjaansa; ainakin olotilasta syntyi valtavasti tekstiä jossei muuta.
”Yo, Adam!” James hihkaisi käytävän toiselta puolelta.
”Huh?” Adam hätkähti ajatuksistaan.
”Kaikki ok? Ajateltiin juhlistaa kesäloman päätöstä klubilla tänään, oletko mukana?” James jatkoi rypistäen kulmiaan huolestuneesti.
”Joo, olen. Kuulostaa itseasiassa helvetin hyvältä. Kesäloman lopulle, otetaan sille!” Adam hihkaisi kumoten siemailemansa Jack Daniel'sin kerralla kurkustaan alas. Oli hyvin poikkeuksellista nähdä hänen juovan lentokoneessa, mutta jostain syystä olotila oli vaatinut lasillista.

John F. Kennedyn kenttä oli pakattu ihmisistä ja ennenkaikkea kirkuvista faneista. Ystävällisesti Adam pysähtyi kuvauttamaan itsensä muutaman kirkuvan naispuolisen fanin kanssa jakaen muutaman nimikirjoituksen. Kättään heilauttaen ja hymyään väläyttäen hän jatkoi turvamiesten johdattamana hallin halki kohti heidän bussiaan. Oli aika suunnistaa kohti Rockefeller Centeriä ja New Yorkin yöelämää. Keikan ajattelu sai hänen ajatuksensa kerrankin pois mieltä painaneesta henkilöstä, vaikkakin tuo paine oli kaikkea muuta kuin epämiellyttävä. Astuessaan lavalle neonvalojen loisteessa Adam tunsi jälleen elävänsä. Ensimmäiset tahdit iskeytyivät hänen tajuntaansa tuhatpäisen yleisön kirkuessa.

”...This love has taken it's toll on me
She said goodbye too many times before
And her heart is breaking in front of me
I have no choice 'cause I won't say goodbye anymore..”
Hymyillen hän jatkoi lauluaan katseen vaeltaessa yleisössä. Äkkiä hänen silmänsä iskeytyivät johonkin tuttuun spottien valaistessa yleisöä; punaiset hiukset ja vino hymy. Hänen sydämensä jätti lyönnin väliin.

”Watch the sunrise
Say your goodbyes
Off we go
Some conversation
No contemplation
Hit the road

Car overheats
Jump out of my seat
On the side of the highway, baby
Our road is long
Your hold is strong
Please don't ever let it go, oh no

Kertosäkeen alkaessa hän lukitsi katseensa tuon naisen kanssa, jonka vihreiden silmien palo porautui hänen katseeseensa. Hitaasti hän irrotti mikrofonin telineestään ja asteli lavan reunalle ojentaen kätensä. Turvamiehet luovivat yleisöjoukon halki naista kohti ja keinuvin askelin tämä asteli yleisön halki kohti Adamia. Hän tarttui epäröimättä Adamia kädestä ja tämä veti hänet ylös lavalle irrottamatta katsettaan hänen silmistään. Siinä he seisoivat katseet lukkiutuneena toisiinsa Adamin yhä laulaessa:

I know I don't know you
But I want you so bad
Everyone has a secret
But can they keep it
Oh, no they can't

Driving fast now
Don't think I know how to go slow
Where you at now
I feel around
There you are

Seuraavan säkeen alkaessa yleisö kuohahti Adamin laskeutuessa polvilleen naisen eteen. Nainen hymyili pujottaen sormensa hänen hiuksiinsa.

Cool these engines
Calm these jets
I ask you, "How hot can it get?"
As you wipe off beads of sweat
Slowly, you say, "I'm not there yet"

I know I don't know you
But I want you so bad
Everyone has a secret
But can they keep it
Oh, no they can't

I know I don't know you
But I want you so bad
Everyone has a secret
But can they keep it
Oh, no they can't

Harvoin Adam menetti ajantajun lavalla, mutta sinä hetkennä seistessään otsat vastakkain hän unohti ajan ja paikan. Nyt hän tiesi; Jane olisi historiaa.

Keikan jälkeen Adam löysi itsensä vessasta kietoutuneena tuohon huumaavaan punapäiseen viettelijättäreen. Hikisinä huohottaen hän kiskoi naisen topin tämän pään yli nipistäen hampaillaan tämän kaulaa. Nainen kehräsi mielihyvästä. Jos joskus oli uskominen taivaaseen; se oli tässä ja nyt.

Raven's Inn

In the foggy dew there's an inn

The Raven as a host
Welcoming you all
Stay for a while
Have a pie, have pint
Enjoy the wooden fire

In the foggy dew there's a cottage
The Raven as a dweller
Knock the door
Your blood will stain
The same you will never be
Here is the key to immortality

In the foggy dew there's nothing
The Raven is silent
It's carved in a stone
The name
With blood.

Dracula

Katselin sitten Dracula 2001 ja siitä syntyi tämä pieni raapale...

°°°

Watched Dracula 2001 and that inspired this short thingie...

_____

Longing and waiting. He felt the hunger, tasted the passion. He needed that, he needed that to satisfy his needs, needs to be touched, needs to be loved. Over three thoulsand years he had waited in the shadows. Rome, Prague, Tokyo, Los Angeles and New Orleans, all the cities all the lights, the people, the world had changed a lot, but yet he hadn't. And now, there se was, right before his eyes. So feminine, so exhilarating, so beautiful... The great-grand-daughter of his worst enemy. The one he wanted to love and cherish. The dreams, so vivid that he could feel her warm breath on his stone cold skin and her delicate body against his. Her breasts against his chest and her hot hips against his... Soon, soon it was time to make her his...forever.

Viikingin viemää (True Blood-fanfic)

TrueBlood -fanfic, starring Sookie, Bill ja vähän myös Eric (<3) Ensimmäisiä ficcejäni...

_______

Viikingin viemää

Maatessaan Sookien makuukamarin hämärässä Bilillä oli aikaa miettiä, häntä vitutti. Vampyyreilla aikaa oli liikaakin ja miettiminen oli joskus tuskallista, kuten nyt. Kukaan ei voinut käsittää kuinka vampyyrien hierarkia toimi ja siksi voimattomuus asian edessä sai hänet näkemään punaista. Hän oli tilanteessa altavastaaja, vanhemman ja Alue viiden käskynhaltija Northmanin edessä hän oli juurikin se voimaton sätkynukke, joka tekisi mitä herra sheriffi käskisi. Pelkkä Ericin ajatteleminen aiheutti hänessä väkivaltaisia ajatuksia, joista muutama oli jo toteutunut Sookien huonekaluihin.

Aiemmin illalla Sookien päästyä töistä Bill oli vienyt hänet illalliselle ja yrittänyt tehdä kaikkensa, jotta ilta olisi romanttinen. Hän oli kuitenkin epäonnistunut, sillä Sookien ajatukset tuntuivat pyörivän liikaa sheriffissä, joka kuului ehdottomasti Billin mustalle listalle. Eric ja hänen tuhat vuotiset kykynsä. Koko helvetin illan hän oli saanut kuunnella Sookien vuodatusta kuinka Eric oli pelastanut hänen henkensä ja kuinka hän oli kiitollisuuden velassa tuolla pitkän huiskealle vampyyrille. Eric Northman, ikuinen piikki Billin lihassa. Illallisen jälkeen he olivat tulleet Sookien talolle ja katselleet elokuvan, jonka jälkeen Bill oli houkutellut Sookien kanssaan lakanoiden väliin. He olivat nauttimassa toisistaan, kun Sookie oli lauetessaan parkaissut jotain, joka nyt vaivasi Billin mieltä. Ajatuksissaan hän palasi takaisin tuohon kiihkeään hetkeen ja hänen kätensä puristautuivat nyrkkiin.

----

”Sookie... Riisu tuo mekko, haluan nähdä sinut ilman sitä.” Bill kehräsi Sookien korvaan, saaden tämän värähtämään.

”Voi Bill...” Sookie huokaisi ja avasi valkoisen kesämekkonsa olkainnyörit. Salamana Billin kädet eksyivät hänen täyteläisille rinnoilleen vaeltaen edelleen alaspäin kohti houkuttelevia lanteita. Ilman täytti suloisen makea tuoksu; Sookien iho, hänen naisentuoksunsa. Bill paljasti hampaansa. Mitään sanomatta hän kiepautti tuon herkullisen naisen ympäri ja nosti hänet syliinsä ja laski sängylle. Hitaasti hän riisui paitansa ja hankkiutui eroon housuistaan. Samassa hänen ilmeensä muuttui; Sookie näkyi ajatuksissaan olevan muualla kuin tässä hetkessä. Päätään puistaen Bill karkoitti ajatuksen mielestään ja ryömi Sookien jalkojen väliin. Hitaasti hän siirtyi huulillaan Sookien reisiä pitkin yhä ylemmäs ja ylemmäs hipaistakseen kielellään tuota herkullista aukkoa. Sookie huokaisi ja jännittyi. Samassa Bill iski hampaansa hänen sisäreiteensä maistaen tuon makean nektarin ja haistaen suolaisen tuoksun Sookien märästä sisimmästä. Hän työnsi kaksi sormeaan sisälle lämpimänä ja kosteana sykkivään kukkaan, joka veti häntä puoleensa. Hän aloitti hitaan liikkeen sormillaan, liuttaen niitä sisään ja ulos. Sookien selkä taittui kaarelle ja hänen huuliltaan pääsi parkaisu.

”Voi pyhä luoja, Eric... Ota minut, ota minut nyt!” Bill kohotti päätään, oliko hän kuullut oikein? Helvetin Eric? Kuvitteliko Sookie olevansa sängyssä tuon ylimielisen ja kusipäisen vampyyrisheriffin kanssa? Hän lamaantui täysin ja Sookie nosti päätään. Mitään sanomatta Bill vetäytyi Sookien jalkojen välistä ja sujahti tämän viereen sängylle.

”Olet väsynyt, nuku.” Hän tokaisi hieman ärsyyntyneenä. Sookie katsoi häntä hetken, mutta ei sanonut mitään, vaan käpertyi raukeana peiton alle nukahtaen miltei heti.

---

Nyt Sookie nukkui selällään käsi pään yläpuolella paljastaen kaksi täydellistä kumpua, jotka houkuttivat Billiä iskemään hampaat niiden valkoiseen virheettömään ihoon, joka kimmelsi kuun valossa. Samassa Sookie kuitenkin liikahti ja voihkaisi ääneen.

”Luojan kiitos, että tulit Eric... haluan sinua.” Sookie mumisi ja Bill jähmettyi. Väkivaltaiset ajatukset täyttivät hänen päänsä; hänen teki mieli kuristaa tuo nainen. Sookie oli hänen ja vain ja ainoastaan hänen ja nyt hän uneksi Ericistä. Eric oli kaikella tapaa täydellinen; seksikäs, vaarallinen ja vahva, jokaisen naisen unelma, myös Sookien. Hitaasti Bill nousi ylös ja puki housut jalkaansa. Hän nappasi paitansa lattialta ja kiisi alakertaan ja ovesta ulos. Ulkona hän iski nyrkkinsä läheiseen puuhun, joka rusahti ja rojahti lopulta pitkin pituuttaan Sookien talon pihamaalle. Bill oli raivostunut, pettynyt ja vaarallinen. Hän tappaisi Ericin, hän tappaisi Sookien, mutta hän ei voinut tehdä sitä vielä, sillä Eric vaistoaisi Sookien olevan vaarassa; Sookie oli mennyt juomaan Ericin verta. Turhautuneena Bill karjui yöhön, hän huusi ja kirosi ja toivoi, että ääni kantaisi tuon vaalean vampyyrin korviin. Hän ei kuitenkaan nähnyt Sookieta, joka seisoi sanaakaan sanomatta kuistilla Ericin seistessä vain muutaman askeleen päässä hänestä. Hänen toiveensa oli juuri toteutunut.

I Walk Beside You

A/N: Katselin tässä Buffya ja tämä syntyi Angelin ja Buffyn innoittamana. Siirappia...

____

I Walk Beside You

There's a story in your eyes

I can see the hurt behind your smile

For every sign I recognize

Another one escapes me

Let me know what plagues your mind

Let me be the one to know you best

Be the one to hold you up

When you feel like you're sinking

Tell me once again

What's beneath the pain you're feeling

Don't abandon me

Or think you can't be saved

I walk beside you

Wherever you are

Whatever it takes

No matter how far

Through all the may come

And all that may go

I walk beside you

I walk beside you

Summon up your ghosts for me

Rest your tired thoughts upon my hands

Step inside this sacred place

When all your dreams seem broken

Resonate inside this temple

Let me be the one who understands

Be the one to carry you

When you can walk no further

Tell me once again

What's below the surface bleeding

If you've lost your way,

I will take you there

I walk beside you

Wherever you are

Whatever it takes

No matter how far

Through all that may come

And all that may go

I walk beside you

I walk beside you

Oh, where everything is wrong

Oh, where hopelessness surrounds you

Oh, the sun will rise again

The tide you swim against

Will carry you back home

So don't give up

Don't give in

I walk beside you

Wherever you are

Whatever it takes

No matter how far

Through all that may come

And all that may go

I walk beside you

I walk beside you

Dream Theater: I Walk Beside You

Yksinäisyys verhosi mieleni istuessani kivellä tuijottaen kaukaisuuteen. Tämä ei ollut totta eikä tulisi koskaan olemaan, elämäni oli heittänyt kärrynpyörää siitä asti kun saavuin uuteen kaupunkiin. Tuntui kuin minusta ei olisi enää mitään jäljellä, olin yksin, kummajainen, joku jota kukaan ei tajunnut. Viihdyin yksin yössä eikä minua kiinnostanut keskustella meikeistä tai saatika vauvoista ja perheestä. Yö kutsui minua luokseen joka hetki, kun olin yksin. Tunsin kuinka viileä aalto pyyhkäisi selkääni ja kietoutui ympärilleni.

”Hei.” Hymyilin katsoen olkani yli käsivarsia, jotka kietoutuivat ympärilleni.

”Nauttimassa yöstä?” Pehmeän syvä ääni kysyi takaani vetäen minut lähemmäs vahvaa syleilyä.

”Jotain sellaista.” Vastasin nojaten tuohon vahvaan rintaan. Tunsin olevani kerrankin kokonainen, tunsin eläväni. Tiesin ettei hän jäisi luokseni ikuisiksi ajoiksi, tiesin ettei hän voinut, silti lohdullinen turvallisuuden tunne valtasi minut hänen kietoutuessa ympärilleni. Sivelin hänen nahkatakkinsa peittämää käsivarttaan tuijottaen yhä tummuvaan horisonttiin.

”Huono päivä?” Hän kysyi hengittäen hiuksiini.

”Samaa kuin aina. Tuntuu kuin en kuuluisi....mihinkään...” Sanoin hiljaa tukahtuneesti purren huultani.

”Shh... Olen tässä.” Hän lohdutti vetäen minut syvemmälle syleilyynsä.

”Mutta kuinka kauan? Tiedän ettei tämä... Ettet...” Aloitin, mutta hän vaiensi minut kääntäen kasvoni häntä kohti.

”Shh...” Hän kuiskasi painaen samettiset huulensa huuliani vasten. Kiedoin kädet hänen kaulaansa ja annoin samettisen pehmeyden viedä minut mukanaan. Hän oli joka puolella; hänen tuoksunsa huumasi pääni ja kätensä kietoutuvat ympärilleni pidellen minua syleilyssään. Aivan kuin hän pitäisi minua kasassa, kuin olisin hauras perhonen, joka saattaisi murentua minä hetkenä hyvänsä.

”En halua sinun menevän....” Kuiskasin hänen huuliaan vasten tuntien kyyneleet poskillani. Hän ei sanonut mitään, vaan pyyhkäisi kyyneleen poskeltani tuijottaen minua tummilla silmillään. Hänen vahvat kätensä hyväilivät selkääni painautuessani hänen rintaansa vasten. Huokaisten hän sulki minut syleilyynsä antaen minun vajota hetkeksi suruuni, antaen minun olla hauras.

”Tule.” Hän sanoi hiljaa vetäen minut mukanaan. Kävelin kuin unessa hänen perässään haluamatta päästää irti hänen kädestään.

Hän veti minut mukanaan varjoihin ja painautui minua vasten. Takerruin hänen vahvaan olemukseensa kuin hukkuva. Hän oli minulle kaikki, kaikki mikä tuntui järkevältä koko yksinäisessä sekopäisessä elämässäni.

”Älä mieti... Meillä on tämä hetki, nyt ja aina.” Hän kuiskasi korvaani suudellen kaulaani. Suljin silmäni pidätellen kyyneliä ja antauduin hänen vietäväkseen. Hitaasti, lempein käsin hän riisui takkini suudellen kaulaani aina solisluulle asti. Sivelin hänen vahvoja käsivarsiaan saaden hänet värähtämään.

”Oletko...kunnossa?” Kysyin hiljaa nähdessäni hänen tuskaisen ilmeensä koskettaessani hänen viileää ja sileää ihoaan.

”Olen... Tuo vain...” Hän aloitti suudellen pehmeästi huuliani.

”Tiedän....” Vastasin tukahtuneesti kietoen käteni epätoivoisesti hänen kaulaansa. Syleilimme toisiamme tietäen sen olevan kenties viimeinen kerta. Rakastin häntä, rakastin enemmän kuin mitään muuta ja se sai sieluni pirstoutumaan ja sydämeni särkymään. Minun, tumma enkelini. Pidätin kyyneliä hänen riisuessa paitani hyväillen kylkiäni höyhenenkevyin sormin. Avasin hänen paitansa napit koskettaen hänen rintalihastensa rajoja, hän värähti kosketukseni alla ja painoi huulensa ahnaasti omilleni. Aika pysähtyi, oli olemassa vain hän, vain tuo hetki. Kietouduimme toisiimme epätoivoisesti, viimeistä kertaa.

”Olen aina sinun kanssasi. Kuljen aina rinnallasi, rakastan sinua.” Hän kuiskasi tukahtuneesti korvaani hivellen poskeani keinuessamme euforian laineilla.

”Angel...” Kuiskasin tukahtuneesti.

”Kuljen aina rinnallasi...” Kuiskaten hiljaa vieden minut yhä kauemmas tästä maailmasta. Hetken olimme jälleen yhtä, olin onnellinen. Hän oli minun, hän kulkisi rinnallani, vaikka hän olikin kaukana. Rakastaisin häntä ikuisesti.