Kahdeksas luku: Plaisir D'Amour

A/N Yökerhoidea syntyi katsoessani True Bloodia ja rakas puolisoni päätyi myös tarinaan mukaan ;)

________________________________


Kahdeksas luku: Plaisir D'Amour*

Tuntia myöhemmin astelimme portaita alas kohti takkahuonetta, jossa Vivienne ja mahdollisesti myös John Jacob Astor odottivat meitä. Olin hermostunut, sillä J.J. Astor oli mies, jota en ollut tavannut kuin joulutanssiaisissa pitämässä puhetta. Nathaniel puristi kättäni rauhoittavasti, katsoin häneen kiitollisena hymyillen kun astuimme takkahuoneen ovista sisään.

”Nathaniel, mukavaa kun liityitte seuraamme.” Matala, kolkko ääni sanoi ja samassa edessäni seisoi miltei kaksimetrinen viiksekäs, hieman harmaantunut mies, jonka läpitunkevat silmät tarkastelivat minua herkeämättä.
”J.J., Dianne, Laura...” Nathaniel vastasi ja nyökkäsi jokaiselle huoneessa olevalle.
”Tämä on varmaankin Bryce...” Sointuva naisääni sanoi ja minun pituiseni punahiuksinen nainen asteli luokseni hymyillen. Hänen hymynsä ei kuitenkaan ulottunut silmiin asti ja hänen silmänsä olivat pistävän violetit.
”He-hei...” Sanoin heikolla äänellä naisen vangitessa katseeni omiinsa. Hänen teräväpiirteiset kasvonsa ja voimakkaasti rajatut silmänsä tekivät hänestä pelottavan näköisen, hän tuijotti minua laskelmoivasti. Tunsin kuinka Nathaniel laski kätensä vyötäisilleni ja seisoi takanani niin, että selkäni kosketti häntä.
”Laura... Tässä on Bryce. Hän on... minun.” Hän sanoi hiljaa ja tuijotti naista, joka samassa päästi katseeni irti ja naulitsi nyt silmänsä Nathanieliin.
”Hmmm... Niin kuulin... mielenkiintoista...” Laura sanoi teennäisen pehmeästi hypistellen mietteliäästi kaulassaan roikkuvaa suurta pronssista amulettia, jossa kiemurainen pensas muuttui päistään käärmeeksi.
”Laura!” Joku sanoi äkkiä käskevällä äänellä. Samassa huoneeseen tuulahti raikas viileä tuuli ja Lauran vieressä kädet hänen olkapäillään seisoi valkohiuksinen arvokkaan näköinen mies punaisessa samettiasussaan. ”Suonet anteeksi Bryce, Laura on joskus hieman... tungetteleva.” Hän sanoi herttaisesti hymyillen.
”Victor, sinäkin paikalla...” Nathaniel sanoi hiljaa vanhallle vampyyrille ja veti minut kiinni itseensä.
”Tulin tapaamaan kunniavierastamme, kun kuulin hänen olevan täällä. Kaunis nainen tämä sinun Brycesi, kaunis tosiaan.” Victoriksi kutsuttu vampyyri jatkoi tuijottaen minua pistävästi. Äkkiä joku rykäisi ja ruskeahiuksinen siro nainen asteli eteenpäin kauniisti hymyillen.
”Minäkin haluaisin tavata vieraamme ja itseasiassa ajattelin ehdottaa, että lähtisimme illalla ulos.” Nainen sanoi ja hymyili minulle lämpimästi.
”Dianne, loistava ajatus.” Victor sanoi hymyillen hieman tuolle sirolle naiselle, jonka tarkoituksena oli selvästi viedä keskustelu pois minusta. Katsoin häntä kiitollisena ja hän iski minulle silmää.
”Puhuiko joku ulos lähtemisestä? Plaisiriin siis tänään? Ihanaa!” Vivienne hihkaisi astuessaan ovista. Lauraksi kutsuttu nainen katsoi häneen myrkyllinen ilme hoikilla kasvoillaan.
”Ah, lähtekää te nuoret viettämään iltaa, me menemme... hoitamaan asioita.” Victor sanoi ja katsoi merkitsevästi Lauraan ja J.J:hin. Samassa tuo kolmikko oli kadonnut huoneesta.
”Anteeksi tuo äskeinen, Victor osaa tehdä tilanteista kammottavia ja Laura osaa olla todella ämmä.” Dianneksi kutsuttu nainen puuskahti.
”Dianne...” Vivienne sähähti varoittavasti, mutta tämä vain hymyili ja kohautti olkiaan.

Nathaniel kuiskutti korvaani rauhoittavasti ja tunsin oloni hieman rauhallisemmaksi nyt kun nuo kaksi pelottavaa vampyyria ja tuo punatukkainen myrkyllinen nainen olivat poissa.
”Brycella on varmaan nälkä, menemme etsimään hänelle syötävää.” Nathaniel sanoi äkkiä ja lähti johdattamaan minua käytävää pitkin suureen halliin.
”Oh anteeksi, unohdin! Kuolevaisten tosiaan pitää syödä, tuletko sinäkin Vivienne?” Dianne huudahti iloisesti ja kipaisi edeltämme ruokasaliin.
”Olen pahoillani, että täällä on hieman kummallista porukkaa, toivottavasti et pelästynyt Victoria ja Lauraa...” Nathaniel mumisi korvaani pahoittelevasti.
”Victor tosiaan on pelottava ja Laura.... Kuka hän oikein on? En haluaisi olla hänen kanssaan enempää tekemisissä kuin on pakko. Ja J.J... Onneksi sinä teit kanssani sen haastattelun, hänkin on hieman...pelottava.” Tunnustin hiljaa.
”Victor on vanha.... vanhempi kuin kukaan talossa ja Laura taasen... No hänellä on uskomuksensa ja epäluulonsa ja hän elää vain niille ja Victorille.”
”Ovatko he... Tai siis...” Kysyin häkeltyen hieman.
”Ovat, Laura on Victorin rakastajatar, vaikka kukaan ei koskaan sitä ääneen sanokaan...” Nathaniel vastasi ja ohjasi minut pöytään istumaan. Olin hieman pyörällä päästäni, mutta en halunnut muistella kummallista tapaamistani Nathanielin luojan ja hänen luojansa kanssa.

Pidin kuitenkin Diannesta ja Viviennestäkin, vaikka hänen suhtautumisensa Nathanieliin saikin minussa aikaiseksi mustasukkaisuuden aaltoja. Juttelimme niitä näitä ja kerroin Diannelle elämästäni Chapel Hillissä samalla kun haarukoin fetasalaattia suuhuni. Dianne puolestaan valotti minulle Victorin saloja; Victor oli erään Schwarzwaldissa sijaitsevan kapusiiniluostarin perustajajäseniä ja johti siellä jonkinlaista veljeskuntaa. Laura puolestaan oli uskoutunut veljeskunnan palvelukseen heidän papittarenaan. Laura, kuten Viviennekin oli noita. Selkäpiitäni karmi, kun ajattelin tuota violettisilmäistä naista, jonka katse oli jäädyttänyt sisimpääni aivan kuin joku olisi viiltänyt minua pakastetulla veitsellä. Onnekseni Laura, Victor ja J.J:kin olivat lähteneet saarelta mantereelle luostariin eivätkä olleet tulossa takaisin ainakaan minun paikallaoloni aikana. Syötyäni Nathaniel johdatti minut takaisin huoneeseeni ja istuutui sängylle vetäen minut syliinsä. Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja tunsin kuinka jännitykseni katosi. Hänen sylissään oli helppo unohtaa ikävät asiat.

”Penni ajatuksistasi.” Nathaniel mumisi hiuksiini. Naurahdin hiljaa, sillä tuo oli ollut minun repliikkini jouluna.
”Yritän olla ajattelematta mitään.” Vastasin rehellisesti ja huokasin.
”Tiedän... Unohda tuo kohtaaminen ja keskity pitämään hauskaa.” Hän sanoi suudellen päälakeani.
”Hyvä idea.” Sanoin ja nousin hänen sylistään. Hän katsoi minua hetken kysyvästi, mutta hymyili sitten. Menin laukulleni ja kaivoin jouluna yllätykseksi ostamani mekon esiin.
”Mietin vain, olisiko tämä sopiva asu iltarientoihimme... Mihin olimmekaan menossa? Pl...jotain?” Kysyin ja nostin mekon Nathanielin kasvojen eteen. Hän nielaisi ja virnisti sitten.
”Plaisir D'Amouriin... Se on... Diannen mielipaikka. Tuo asu ylläsi joudun pitämään varani tänään.” Hän vastasi ja katsoi minua silmät halusta palaen.
”Taidan alkaa valmistautumaan sitten.” Sanoin nauraen ja vilahdin kympyhuoneeseen.

Hetken kuluttua ovelle koputettiin. Nathaniel avasi oven ja Dianne sekä Vivienne hetkeä myöhemmin astuivat sisään.

”Hei Nath, onko Bryce valmis?” Dianne kysyi Nathanielilta.
”Olen, ihan hetki vain!” Huikkasin kylpyhuoneen ovenraosta. Samassa ovi aukesi ja Dianne puikahti sisään. Tuijotin häntä silmät sepposen selällään. Tuo suloinen ja vangitseva nainen oli muuttunut viekottelevaksi vampiksi; hänellä oli yllään punainen lyhyttäkin lyhyempi pvc-mekko ja mustat korkeakorkoiset reisisaappaat. Hän näytti mallilta.
”Oh, Bryce tuo mekko! Se on tyrmäävä!” Hän huoahti syvään uurretulle lyhyelle samettimekolleni ja siveli hiuksiani.”Jätä hiuksesi auki.” Hän jatkoi ja hymyili minulle peilin kautta.
”Kiitos, jos verrataan sinuun, olen aika tavallisen ja tylsän näköinen.” Totesin laimeasti.
”Hah, et suinkaan! Tuo mekko imartelee jokaista kurviasi... Luulenpa, että Nathanielilla on täysi työ pitää sinut itsellään.” Hän nauroi ja iski silmää. ”Toin sinulle nämä, luulen, että ne sopivat.” Hän jatkoi ojentaen minulle kahta pvc-nyörisaapasta, joiden korko oli ainakin 10 senttimetriä.
”Oh... Kiitos! Ihanat!” Huudahdin ja istuuduin ammeen reunalle laittamaan ihanuuksi jalkaani.
”Bryce, Dianne, tulkaa jo, tahdon nähdä!” Viviennen kärsimätön ääni kuului huoneesta. Kuulin Nathanielin naurahtavan.

Astuessamme ulos kylpyhuoneesta Nathanielin silmät levisivät. Hän nielaisi ja hymyili sitten silmät loistaen. Tavoitin hänen silmänsä ja havaitsin niissä tuon palavan katseen, joka sai sisälläni kytevän liekin roihahtamaan. Samassa hän seisoikin takanani kädet lantiollani.

”Mmm... Jos jäädäänkin tänne...” Hän mumisi korvaani näykkien sen lehteä.
”Ehditte myöhemminkin! Mennään!” Dianne sanoi kovaan ääneen ja nauroi. Huokasin pettyneenä, mutta Nathaniel iski minulle silmää ja johdatti minut Diannen perässä ulos huoneesta.

Vivienne oli pukeutunut lyhyisiin mustiin nahkashortseihin ja violettiin pvc-toppiin. Hänellä oli jalassaan samanlaiset mustat saappaat kuin Diannella. Molemmat käänsivät katseita astuessamme punaista mattoa pitkin kohti mustaa suurta ovea ja pitkää jonoa, joka kiemurteli punaisen katoksen alta kadulle. Nathaniel käveli käsi hartioillani näyttäen jumalaiselta kuten tavallista. Mustat farkut ja musta hihaton istuivat hänen päälleen täydellisesti tuoden esiin hänen kiinteät lihaksensa. Musta nahkatakki täydensi lookin ja me kaikki näytimme varmasti noiden jonottavien ihmisten silmissä yliluonnollisilta, jopa minä vaaleine ihoineni ja punaisine hiuksineni. Huomasin kuinka Dianne ei johdattunut meitä jonoon, vaan käveli sen ohi hymyillen ovella seisovalle järkälemäiselle kaljulle miehelle.

”Neiti Delacroix, neiti Gualare.... ah ja herra Astor.... ja hänen tyrmäävä seuralaisensa.” Hän sanoi tervehtien meitä jokaista ja päästi meidät jonon ohi sisään.
”Olette vip-asiakkaita?” Kysyin suhahtaen Nathanielilta, joka vain nauroi.
”Jep, Jerry tuntee meidät; J.J. On rahoittanut Plaisirsin remontin ja osan sen toimintaa. Hänen yrityksensä sponsoroi paikkaa ja Victorin tuntevat täällä kaikki.” Hän selitti ja suuteli päälakeani. ”Tarkoitin sitä mitä sanoin sinulle lähtiessämme, näytät...syötävän hyvältä.” Hän jatkoi mumisten korvaani.
”Jos et kummiskaan söisi minua, voisit olla aika surullinen sen tehtyäsi.” Vastasin virnistäen.
”Hah, niin... väärä sanavalinta.” Hän naurahti ja johdatti meidät narikkaan, jossa meitä tervehdittiin jälleen tuttavallisesti.

Astuttuamme peremmälle hämyiseen luolamaiseen yökerhoon, ymmärsin miksi Dianne piti paikasta; Se oli sisustettu vampyyrimaisesti mustapunaiseksi ja penkit oli päällystetty leopardikuvioisella karvalla. Joka puolella oli mustakehyksisiä peilejä ja soihtuja, joissa leimusi kalpea liekki. Ihmiset, jos he kaikki olivat ihmisiä, olivat pukeutuneet kuten seuralaiseni; tummiin ja usein nahkaan tai pvc:hen. Sävähdin ajatusta, kun muistin kuinka Nathaniel kertoi minulle J.J:stä, joka oli taannoin teurastanut muutaman gootin. Toivottavasti ei täällä, ajattelin itsekseni ja nielaisin. Nathaniel tunsi jännittymiseni ja käänsi minut itseensä päin katsoen minua kulmat kurtistuen.

”Kaikki hyvin?” Hän kysyi huolestuneena.
”On. Minä vain ajattelin J.J:tä ja hänen... historiaansa.” Vastasin ja suutelin hänen leukaansa.
”Ah, parempi että ET ajattele sitä.” Hän vastasi ja rutisti minut itseään vasten.
”Haetaan juomista, Dianne ja Vivienne katosivat tanssilattialle.” Sanoin viimein ja karistin kammottavat mielikuvat mielestäni.
”Mitä saisi olla?” Nathaniel kysyi ja johdatti minut baaritiskille.
”Hmmm.... Bloody Mary.” Sanoin ja iskin hänelle silmää.
”Hyvä valinta. ”Hän vastasi ja ojensi baarimikolle kultaisen luottokorttinsa.

Äkkiä musiikki lakkasi ja ihmiset kääntyivät katsomaan luolan takaosaan. En huomannut soittimia enkä siellä seisovia hahmoja ennenkuin valonheitin kohdistui heihin. Siellä seisoi kolmihenkinen bändi, joista jok'ikinen oli pukeutunut mustiin vaatteisiin. Yksi heistä oli silmiin pistävän hoikka ja hänen pitkät kiharat ruskeat hiuksensa kehystivät hänen miltei valkoisia kasvojaan. Hän astui eteenpäin ja sanoi mikrofoniin:

”Iltaa. Olemme saapuneet Tsekeistä soittamaan teille sulosäveliä... haudan tuolta puolen.” Hänen äänensä oli syvä ja siinä oli lievä itäeurooppalainen korostus.
”Kuka tuo on?” Kysyin Nathanielilta. Näin Viviennen seisovan lähellä lavaa ja laulajan sipaisevan hänen kasvojaan.
”Tuo on Michael Karnstejn... Vampyyri, Viviennen kihlattu.” Hän vastasi tavallisesti, aivan kuin tilanteessa ei olisi mitään outoa.
”Vampyyri?” Kysyin kauhun hiipiessä hiljaa paikalle.
”Niin. Hän on tämän bändin sielu... nuo kaksi muuta ovat Sebastian ja Samuel.” Hän vastasi huitaisten lavan suuntaan ja rutisti minua hellästi. ”He eivät ole uhka, mutta en suosittele menemään Michaelin lähelle, hänen... katseensa on hypnoottinen ja hän osaa vangita kuolevaisten mielet niin, että he eivät ehdi tajuamaan mikä heihin iski...siis tiedäthän...” Hän jatkoi ja tajusi sitten puhuneensa hieman liikaa. Jäykistyin kauhusta, mutta päätin etten antaisi Nathanielin huomata sitä. Hän kuitenkin huomasi mielenkuohuni ja käänsi minut itseensä. Hän lukitsi kasvoni käsiensä väliin ja suuteli minua vaativasti, kuin suostutellen. Tunsin rentoutuvani liekin leimahtaessa sisälläni jälleen iloiseen roihuun.
”Minähän lupasin ettei sinulle tapahdu mitään pahaa. Minä lupasin, luota minuun.” Hän sanoi hiljaa silittäen kasvojani.
”Niin lupasit... Mutta...” Minä vastasin takellellen.
”Tiedän, älä ajattele sitä. Michaelilla ei ole silmää kellekään muulle kuin Viviennelle, usko pois. Joskus on kätevää olla noita.” Hän vastasi nauraen saaden minutkin hymyilemään hieman. Samassa Vivienne kirmasikin luoksemme ja tarttui käteeni vetäen minut mukanaan.
”Tule tapaamaan Michael!” Hän huudahti ja veti minua vaativasti tungoksen halki lavaa kohti. Katsoin hädissäni taakseni etsien Nathanielia katseellani.
”Minä... Missä Nathaniel on? Mihin hän jäi?!” Huudahdin paniikionomaisesti.
”Rauhoitu, hän tulee kyllä perässä.” Vivienne sanoi rauhoittavasti ja talutti minut tuon pelottavan vampyyrin eteen. Huomasin silmäkulmastani, kuinka Dianne siirtyi viereeni ja puristi minua hellästi olkapäästä.
”Hmmm.... Mitäs meillä on tässä? Astorin lemmikki?” Michael kysyi tummalla äänellään ja käänsi katseensa minuun. Hätkähdin hänen katsettaan: hänen silmänsä olivat pistävän turkoosinvihreät.
”Tässä on Bryce, Nathanielin tyttöystävä.” Vivienne esitteli ja Michael tarttui käteeni ja suuteli kämmenselkääni.
”Erittäin hauska tavata...Bryce.” Hän sanoi ja tuijotti minua jäisillä silmillään.
”Rakas, älä viitsi peloitella häntä. Hänellä on tarpeeksi tottumista meihin muihinkin.” Vivienne sanoi moittivasti ja samassa tuo jääsilmäinen vampyyri sinkosikin katseensa kihlattuunsa.
”Anteeksi. Hän on... viehättävä. Tosin minulla ei ole ikävä kyllä ole silmää kuin noitiin.” Hän sanoi pahoittelevasti ja hymyili henkeäsalpaavasti Viviennelle. Vivienne tirskahti ja silitti Michaelin poskea. Samassa tunsin kuinka Nathaniel seisoi takanani ja veti minua poispäin lavasta.
”Mennään! Nyt.” Hän kuiskasi korvaani ja vei minut narikalle.
”Tuo... oli...pelottavaa...” Kuiskasin takaisin Nathanielin johdattaessa minut ulos yökerhosta. Ulkona pysähdyin kadulle ja hengitin raikasta ulkoilmaa sisälleni. Nathaniel seisoi vierelläni tarkkaillen minua hiljaa.
”Vien sinut huomenna lentokentälle... Lähdetään kotiin täältä.” Hän sanoi hiljaa.
”Ei. Ei minun takiani, jos sinulla on jotain asioita...” Vastasin tuijottaen tien toisella puolella hehkuvaa katuvaloa.
”EI. En halua, että järkytyt enempää...” Hän intti.
”Nathaniel, olen saanut kestää yhtä ja toista kanssasi tämän yliluonnolisen kanssa. Luulenpa ettei mikään enää voisi järkyttää minua. Jäädään, vastahan minä tutustuin ystäviisi.” Vastasin kääntyen häneen päin. Katuvalon himmeässä valossa hänen silmänsä olivat mustat ja katseessa surua.
”Voi rakas, anteeksi että joudut läpikäymään tällaista. Olisi ehkä parempi jos minä...” Hän aloitti katsoen ylitseni.
”EI! Lopeta! Minä selviän kyllä. Rakastan sinua ja niin kauan kun sinä rakastat minua, kaikki on hyvin.” Vastasin ja tartuin hänen kasvoihinsa. Suutelin häntä tiukasti ja hän kietoi kätensä ympärilleni.
”Mennään katsomaan vaikka joku elokuva.” Hän sanoi hiljaa ja minä nyökkäsin.

Tilasimme taksin takaisin Astorien kartanolle ja Nathaniel kantoi minut yläkertaan huoneeseeni. Hän istui sängylle ja piteli minua sylissään kuin lasta. Nojasin hänen viileää rintaansa vasten ja nautin hänen läheisyydestään. Hän silitti selkääni ja piirteli kuvioita kylkeeni sormellaan. Nousin kuitenkin hetken kuluttua ylös hänen sylistään ja kiskoin samettimekkoni päältäni. Samassa Nathanielin kädet olivat ympärilläni ja hän veti minut takaisin sängylle ja vangitsi minut syleilyynsä huokasin helpotuksesta ja läheisyydestä ja hän rutisti minua hellästi.

”Älä ikinä päästä irti.” Kuiskasin hiljaa ja hän naurahti.
”En. Tosin sinun pitää syödä ja nukkua välillä.” Hän sanoi ja virnisti.
”Kunpa ei... voisin jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi.” Sanoin haaveillen. Samassa Nathaniel jäykistyi.
”Sinä...et ole tosissasi.” Hän sanoi leukaperät kiristyen.
”En... Voi ei, ei en minä ole valmis olemaan kuolematon...vielä.” Kiiruhdin vastaamaan ja hän rentoutui.
”Minä en sinusta sellaista tee. Tässä ei ole mitään hienoa. Olla kylmä ja kuollut ja vältellä kaikkea mikä voisi paljastaa todellisen luontomme.” Hän sanoi ajatuksiinsa vajonneena.
”Se elokuva?” Sanoin äkkiä saadakseni ajatuksemme muualle.
”Ah... hetki.” Hän sanoi ja kaivoi yöpöydän laatikkoa. Samassa lipaston päällinen aukesi ja esiin nousi 32 tuumainen taulutelevisio.
”Kätevää.” Sanoin kulmaani nostaen ja riisuin rintaliivini sujahtaen Chapel Hill Bluesin t-paitaan ja sinisiin trikooshortseihin. Nathaniel avasi lipaston kaapin ja tutki dvd-valikoimaa.
”Mitä haluaisit katsoa? Kauhua vai romantiikkaa?” Hän kysyi.
”Hmmm... sekä että?” Vastasin ja hän nauroi.
”Kadotettujen kuningatar... vampyyreja, selkeästi illan teema.” Hän päätti ja hymyilin hänelle hyväksyvästi. Käperryin hänen kylmään kainaloonsa ja syvennyimme elokuvaan.

Tunsin kuinka vatsani kurni ja Nathaniel katsoi minuun kysyvästi. Hän soitti sisäpuhelimella keittiöön ja tilasi minulle iltapalaksi tonnikalavoileipiä ja teetä. Elokuva vei ajatukseni pois siitä oikeasta kauhusta, jossa tunnuin eläväni sillä hetkellä. Nathanielin hajamieliset hivelyt selässäni saivat minut uniseksi ja ennenkuin huomasinkaan, olin vajonnut uneen.

*Joy of love