Kuudes luku: Kissavahtina

A/N Warning: Romantiikannälkäisenä ja vampyyrifanina, tämä sisältää sitten siirappia ja... Niin, ja teini-iän ylittävää himoa. Enjoy!

__________________________

Kuudes luku: Kissavahtina

Pakkasin vaatteitani putkikassiini laskostaen ostamani yllätysvaatteet hellästi päälimmäiseksi. Odottelin Nathanielia, jonka olin saanut lähtemään mukaani ongelmitta. Susan oli lähtenyt joulun viettoon jo eilen ja John oli sanonut pistäytyvänsä aamupäivällä ennen lähtöään Floridaan. Samassa oveen koputettiin ja Johnin ääni huikkasi olohuoneesta:

”Bryce! Hauskaa lomaa!” Riensin olohuoneeseen ja halasin Johnia lämpimästi.
”Mukavaa lomaa myös sinulle.” Toivotin hymyillen.
”Harmi, että joudut menemään Durhamiin yksin.” John harmitteli kädet olkapäilläni. Samassa Nathaniel ilmestyi taaksemme kulmat kysyvästi kohollaan.
”Hei rakas!” Henkäisin ja irrottauduin Johnin otteesta.
”Hei.” Hän sanoi lyhyesti harppoen luokseni. Kiersin käteni hänen kaulaansa tuijottaen hänen suklaisiin silmiinsä.
”Oli ikävä.” Sanoin pehmeästi ja suutelin häntä kevyesti. Hänen ilmeensä pehmeni ja hän vastasi suudelmaani hieman omistavammin kuin oli tarkoitus.
”Mukava kuulla. Minullakin sinua.” Hän mumisi. Samassa muistin Johnin, joka seisoi hieman häkeltyneenä takanamme seinille katsellen.
”Oh, niin siis John tuli vain sanomaan heipat ja toivottamaan joululomaa.” Sanoin nopeasti ja vetäydyin hieman Nathanielin viileästä syleilystä. Nathanielin katse singahti Johniin.
”Evans, mukavaa lomaa.” Hän sanoi virallisen kuuloisena.
”Joo, sitä.” John sanoi ja hymyili jatkaen ”Minun pitää mennä, nähdään taas ensi vuonna Bryce... Nathaniel...” Hän nyökkäsi.
”Heihei John!” Hengähdin ja hymyilin hänelle. John nappasi takkinsa ja virnisti olkansa yli ja katosi ovesta.
”Mitä?” Nathaniel kysyi hieman ymmällään katsoessani häneen tiukasti.
”Mitä tuo oli olevinaan? John on ennenkin halannut minua ja tiedät ettei se ollut mitään sellaista!” Puuskahdin kiukustuneena. Nathanielin silmät tummuivat.
”Niin, anteeksi.” Hän tokaisi. Puuskahdin ärsyyntyneenä ja irtaannuin hänen otteestaan.
”Mennäänkö?” Kysyin sitten ja kaappasin laukkuni olalleni.
”Mennään...” Hän sanoi hieman pehmeämmin ja päästi minut edellä. Olin syvästi loukkaantunut Nathanielin reaktiosta ja mietin mielessäni saarnaa, jonka pitäisin hänelle päästessämme autoon.

Hymyilin lomantoivotuksia toivottaville opiskelutovereilleni ja huomasin Evelynin tuijottavan meitä ohi mennessämme.
”Bryce. Mukavaa lomaa.” Hän sai sanottua kiristyneiden hampaidensa lomasta. Nyökkäsin hänelle ja jatkoin kävelyäni. Nathaniel sen sijaan hymyili ja huomasin Evelynin asennon muuttuvan. Tekikö Nathaniel tuon minua ärsyttääkseen vai Evelynin kiusaksi?

”Kerro sinä mitä TUO sitten oli olevinaan?” Kysyin paukauttaessani Camarron oven kiinni.
”Mikä niin?” Nathaniel kysyi vilkaisten kasvojani.
”Ha, aivan kuin meillä olisi kisa kumpi saa toisen enemmän ärsyyntyneeksi. Voin sanoa, että voitit. Evelyn?” Sähähdin ja tuijotin ikkunasta ulos hampaitani kiristellen.
”Bryce...” Nathaniel aloitti sammuttaen auton moottorin.
”NOH?” Kysyin ärsyyntyneenä singoten katseeni häneen.
”Et uskokaan kuinka minä tunnen kun toinen koskettaa sinua. Joku elävä, joku...kaltaisesi...Mietin joka kerta, kuinka monta hyvää syytä sinulla olisi vaihtaa minut ihmiseen.” Hän sanoi hiljaa sipaisten poskeani.
”Argh... ei tätä. Minä en halua elävää enkä kuollutta, haluan sinut, ok? Et vastannut minulle miksi Evelyn sai sinulta vastakaikua keimailulleen?” Vastasin huokaisten.
”Oh, en ajatellut tuota. Itseasiassa hymyilin hänen reaktiolleen kun hän näki meidän tulevan yhdessä vastaan.” Nathaniel vastasi ja starttasi moottorin uudestaan.
”Hmph, Evelyn on kaunis ja hän tietää sen, mutta hänen sietämätön luonteensa tekee hänestä luotaantyöntävän. Hän on kuin Lumikin ilkeä äitipuoli!” Puuskahdin ja jatkoin: ”Tosiasiassa ulkoisesti hän näyttäisi täydelliseltä rinnallasi, vaikka pidänkin itsestäni sillä paikalla.”
”Se paikka on sinun... vain ja ainoastaan sinun.” Nathaniel sanoi hymyillen. Kiukkuni laantui ja tunsin itseni jälleen hieman typeräksi. Hän ajoi ulos kampukselta ja kääntyi kadulle.

Emme puhuneet enää loppumatkan aikana ja sain aikaa koota ajatuksiani ja tasata mieleni. Saapuessamme Durhamiin hetki myöhemmin olin jo unohtanut koko episodin.

Astuin tuon tutun puutalon ovesta sisään ja näin kuinka Albus vilahti olohuoneesta portaita pitkin yläkertaan. Saattaisi viedä hetken ennenkuin saisin sen samaan tilaan Nathanielin kanssa. Vein kassini entiseen huoneeseeni ja vaihdoin mukavammat housut jalkaani. Sitaisin hiukseni ponihännälle ja loikin takaisin alakertaan. Nathaniel hymyili minut nähdessään.

”Asetuit taloksi?” Hän kysyi hymyillen. Hänen silmänsä loistivat.
”Tämä on kuitenkin kotini...” Vastasin ohittaen hänen vihjailevat katseensa ja suunnistin jääkaapille. Hän seurasi perässäni ja tarttui minua vyötäisiltä kiskoen minut kiinni itseensä. Ähkäisin menettäessäni tasapainoni ja painautuessani häntä vasten.
”Pidän housuistasi.” Hän mumisi korvaani ja taputti takamustani.
”Käyttäydy!” puuskahdin nauraen ja kiepahdin ympäri. Kiedoin käteni hänen vyötäisilleen ja rutistin niin lujaa kuin jaksoin. Hän suukotti päätäni ja sanoi nauraen:
”Noin hyvältä näyttäessäsi unohdan käytöstavat.”
”Pah!” tuhahdin ja suukotin hänen leukaansa. Hän päästi minut takaisin jääkapille ja istuutui keittiön pöydän ääreen.

Äiti oli jättänyt minulle keittoa ja muutaman palan lihamureketta. Päätin tehdä murekkeesta leivänpäälliset ja nakkasin hieman kohmeiset leivät paahtimeen. Istuuduin leipineni häntä vastapäätä ja haukkasin ison palan murekkeella päällystettyä paahtoleipää. Syödessäni Nathaniel katseli ikkunasta ulos haaveileva ilme kasvoillaan. Ihailin jälleen hänen täydellistä profiiliaan, kuinka hänen marmoriset piirteensä saivat hänet näyttämään jumalalta. Syötyäni siirryimme olohuoneeseen ja sytytimme takan, tarkemmin sanottuna Nathaniel sytytti yhdellä salamannopealla liikkeellä minun tuijottaessa häntä suu auki. Hän vain hymyili ja veti minut mukanaan sohvalle. Äkkiä hän katsahti taaksemme ja näin kuinka Albus tassutteli varovaisesti luokseni pälyillen vieressäni istuvaa vampyyria epäluuloisena. Nathaniel tuijotti kissaa ja se siirtyi varovasti haistelemaan hänen housunsa lahjetta. Äkkiä se loikkasi käsinojalle Nathanielin viereen ja naukaisi. Katsoin sitä silmät selällään. Nathaniel vilkaisi minuun ja silitti Albuksen päätä hymyillen. Puistelin päätäni näille kahdelle pedolle, joiden välillä näkyi vallitsevan sanaton ymmärrys.

Juttelimme iltamyöhään ja Nathaniel kantoi minut yläkertaan kellon käydessä keskiyötä.
Hän laski minut varovasti alas ja pyyhkäisi hiussuortuvan kasvoiltani korvani taakse.

”Odota hetki.” Sanoin äkkiä iskien silmää ja työntäen hänet ulos huoneesta.

Hän katsoi minua ihmeissään muttei vastustellut. Kello kumahti kerran, oli yö ja joulukuun 25. päivä. Riisuuduin nopeasti ja selvitin hiukseni. Puin varovasti ohuet stay-upini jalkaani ja suljin läpinäkyvän alushepeneeni hakaset. Vetäisin jalkaani pienimmät mustat alushousuni, lähinnä muodon vuoksi ja sujahdin uuteen mekkooni. Sen avara, syvälle rintojen väliin ulottuva miehusta ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Katsahdin seinällä olevaan peiliin ja kohensin hieman kevyttä meikkiäni. Vedin syvään henkeä ja avasin huoneen oven varovasti. Nathaniel nojasi vastapäiseen seinään ja hänen silmänsä kiiluivat. Hän kohotti kulmaansa ja huokaisi mielissään; yllätykseni oli onnistunut täydellisesti. Astuin askeleen häntä kohti ja nappasin hänen vaalean puseronsa rinnuksesta kiinni vetäen häntä itseäni vasten.

”Hyvää joulua rakas.” Kuiskasin ja suutelin häntä intohimoisesti.
”Bryce…” Nathaniel kuiskasi käheästi suudellen kaulaani. Suljin silmäni huokaisten.
”Mmm…” En osannut kuin nauttia Nathanielin viileästä kosketuksesta.

Hänen kätensä vaelsivat pitkin selkääni ja sujahtivat samettisen mekkoni alle. Värähdin kylmästä, mutta en halunnut hänen lopettavan. Hän kantoi minut sängylle ja ujutti näppärästi mekkoni pääni yli ja murahti mielissään silmät laajeten nähdessään alusvaatetukseni. Läpinäkyvä korsettini stay-uppeineen oli tehnyt vaikutuksensa. Hän siveli kylkeäni ihastuksissaan ja liutti kättään pitkin ohuen sukan peittämää reittäni. Upotin sormeni hänen hiuksiinsa ja vedin häntä lähemmäs suudellen hänen kylmiä täydellisiä huuliaan. Hän nosti päätään ja katsoi minua huikaisevan ruskeilla silmillään ja hymyili.

”Rakastan sinua!” Parkaisin ja kohottauduin suutelemaan häntä ahnaasti.
”Mmm, minäkin sinua.” Hän kuiskasi ja suuteli kaulaani. Tiesin, että olin sillä hetkellä haavoittuva ja jos hänen itsehillintänsä pettäisi, olisin kuollut. En jaksanut välittää, kaikki oli liian täydellistä.

Hän avasi korsettini hakaset liu'ttaen kätensä paljaita rintojani pitkin. Sitten hän kiskoi sukkani hampaillaan pois urahtaen hiljaa. Sukat kärsivät hieman hänen terävien hampaidensa käsittelyssä, mutta en jaksanut välittää, sillä hänen kylmien huuliensa hively sisäreidelläni täytti tajuntani juuri sillä hetkellä. Sitten kuului repeävän kankaan ääni ja pikkuhousuni päätyivät riekaleina lattialle. Hänen huulensa ja kielensä etenivät hyväillen sisäreittäni pitkin ylöspäin, huohotin mielihyvästä tajuntani täyttyessä hänen kosketuksestaan, tuoksustaan ja halusta, joka roihusi nyt sisälläni hillitsemättömänä saaden minut värisemään kiihkosta. Kiskoin paidan hänen yltään ja piirtelin sormillani hänen selkänsä marmorinvalkoisten lihastensa rajoja. Hän urahti tyytyväisyydestä ja kiepautti minut päälleen. Istuin kahareisin hänen päällään ja hyväilin hänen täydellistä rintaansa; sileät kiinteät lihakset olivat kuin veistetyt, vastustamattoman täydelliset. Kukaan maailmassa ei voinut olla niin jumalaisen komea ja haluttava, kaikki hänessä oli täydellistä. Tiesin leikkiväni hengelläni joka kerta hänen läheisyydessään, mutten voinut itselleni mitään, Nathaniel oli saanut minut liekkeihin. Olin päättömästi rakastunut häneen, vampyyriin, kuolemattomaan. Hän potkaisi housut jalastaan ja suuteli minua jälleen.

Hitaasti hän työntyi sisääni ja voihkaisin mielihyvästä. Jok’ikinen kerta koin saman huuman hänen koskettaessa minua enkä voinut uskoa, kuinka rakastelu saattoi olla niin täydellistä. Yksikään aiemmista kokemuksistani ei ollut mitään verrattuna Nathanielin osaaviin käsiin, hänen täydelliseen vartaloonsa ja hänen ahnaisiin huuliinsa, jotka suutelivat viileinä rintojani ja kaulaani. Vajosimme syvälle huuman keinuntaan ja kadotimme ajantajun. Hän työntyi kerta toisensa jälkeen syvemmälle saaden minut parahatamaan mielihyvästä yhä uudelleen. Jälleen kerran hetki loppui liian aikaisin, vaikka tiesinkin meidän nauttineemme toisistamme muutaman tunnin. Makasin raukeana Nathanielin viileässä kainalossa ja silittelin hänen täydellisiä kasvojaan.

”Penni ajatuksistasi.” Sanoin hiljaa.
”Mmm, mietin vain meitä, sinua…” Hän vastasi ja suuteli päälakeani.
”Hyviä vai pahoja ajatuksia?” Kysyin varovasti ja sain hänet naurahtamaan.
”Molempia. Tosin tällä hetkellä hyvät voittavat.” Hän sanoi ja käänsi leukaani ylöspäin tuijottaen syvälle silmiini. Tuijotin takaisin ja suutelin häntä kevyesti. Hän huokasi ja hymyili raukeaa hymyä. Hän kääntyi puoleeni ja silitti olkapäätäni hajamielisesti.

Äkkiä hän nousi. Katsoin häntä kysyvänä.
”Odota tässä!” Hän sanoi siirtyen salamannopeasti alakertaan ja takaisin. Hänellä oli kädessään pieni vihreä samettinen pussi. Hän otti hellästi käteni omaansa ja käänsi kämmeneni avoimeksi suudellen sitä kevyesti. Sitten hän katsoi syvälle silmiini ja asetti samettipussin kämmenelleni, tuijotin häntä lumoutuneena.
”Hyvää joulua Bryce, rakkaani.” Hän kuiskasi samettisimmalla äänellään ja suuteli minua pitkään ja ahnaasti. Vastasin suudelmaan kyynelten pyrkiessä silmiini.
”Kiitos.” Henkäisin silmiäni räpytellen.
”Itketkö sinä?” Hän kysyi hämmentyneenä pyyhkäisten silmäkulmaani.
”Minä... olen niin onnellinen Nathaniel... Niin onnellinen...” Sain sanottua kyynelteni lomasta hymyillen.
”Minäkin olen onnellinen varsinkin juuri nyt.” Hän vastasi ja hymyili jumalaista hymyään. ”Avaa se.” Hän kehoitti ja auttoi minua näpertämään kämmenelläni lepäävän pussin auki. Ravistin pussia varovasti ja kämmenelleni liukui kaunis täydellisesti muotoiltu kristallinen lumihiutaleriipus ohuessa kultaisessa ketjussa. Riipus kimalteli yölampun valossa ja kristallisäikeet loivat seinälle heikon spektrin. Tuijotin korua sanattomana. Nathaniel otti korun kädestäni ja siirtyi taakseni kehottaen minua nostamaan hiuksiani, hän asetti korun kaulalleni ja suuteli kaulakuoppaani hellästi. Värähdin hänen viileitä huuliaan, en kylmästä vaan silkasta mielihyvästä.
”Se on kaunis.” Huokasin hymyillen.
”Jotain muistuttamaan minusta.” Hän sanoi virnistäen. Aivan niin, kylmä kivinen lumihiutale. Tirskahdin hänen ajatukselleen ja nousin ihailemaan korua peilistä. Yhtäkkiä Nathaniel veti minut takaisin sänkyyn ja suuteli paljaita olkapäitäni.

”En ole viettänyt joulua 40 vuoteen ja 98 vuoteen en ole tuntenut näin, eikä kukaan ole ikinä antanut minulle näin täydellistä joululahjaa.” Hän mumisi korvaani henkäillen kaulakuoppaani vasten ja suudellen kaulani kaarta käsiensä vaeltaessa selkääni pitkin lantiolleni ja sen kaarta alas. Hän kuljetti varovasti huuliaan kaulallani ja puraisi hellästi. En edes tajunnut, mitä hän teki ennen kuin hän vetäytyi kaulaltani. Hän katsoi minua yllättyneenä.
”Öhm, mitä?” Kysyin hätkähtäen.
”Et huomannut hampaitani kaulallasi?” Hän kysyi kulmiaan nostaen.
”Huomasin, mutta… Siis en ymmärrä mitä tarkoitat?” Vastasin ja käännyin häneen päin.
”Kaulallasi lipui pedon hampaat ja sinä et tajunnut mitään?” Hän kysyi nauraen.
”Sinun hampaasi.” Muistutin ja työnsin hänet selälleen makaamaan.
”Olen otettu sokeasta luottamuksestasi rakkaani, mutta toivoisin sinun muistavan, että olen silti saalistaja.” Hän vastasi kietoen käsivartensa ympärilleni.
”Toivottavasti et ole, sillä en kestäisi jos saalistaisit itsellesi toisen naisen.” Vastasin vakavana nojaten käsiini hänen kivisellä rinnallaan.
”Nyt minä voisin loukkaantua, mutta en kai voi kuin vakuuttaa sinulle kuinka en todellakaan aio päästää sinua luotani ikinä.” Hän murisi hellästi ja kiepautti minut alleen. Kikatin kuin pikkutyttö ja antauduin hänen hyökkäykselleen.

Aloimme siitä mihin olimme jääneet joululahjoinemme hetki sitten, liekki sisälläni roihusi jälleen hallitsemattomana. En voinut käsittää kuinka tuo kylmä ja kuolettavan vaarallinen jumalainen hirviö veti minua puoleensa kuin kärpäspaperi. Halusin häntä ja tarvitsin hänen läsnäoloaan niin kliseiseltä kuin se kuulostikin. Olin lukenut monet vampyyritarinat ja naureskellut itsekseni ihmisten heikkoudelle, mutta vasta nyt kokiessani tuon saman vetovoiman itse, tajusin, kuinka vastustamattomia olentoja he olivat, Nathaniel etenkin.

Aamun sarastaessa lojuimme sängyssä, minä torkkuen, Nathaniel ajatuksiinsa syventyneenä. Hänen silmänalusensa olivat tummat ja piirtelin niiden rajoja sormellani. Tiesin, että hänellä oli nälkä. Samassa muistin myös erään, joka saattaisi haluta aamuateriansa. Nousin istumaan Nathanielin singotessa katseensa oitis minuun. Venyttelin tahallani hitaasti hänen katseensa alla ja hän puisteli päätään nauraen hipaisten kylkeäni. Nousin ylös vaivautumatta vetämään päälleni muuta kuin Nathanielin lattialla lojuvan paidan ja hipsin alakertaan. Albus istui olohuoneen ikkunalla ja katseli ulos häntä heiluen. Kutsuin sitä hiljaa ja laiskasti se loikkasi alas ikkunalta ja tassutteli luokseni. Annostelin kissanruokapurkista puolet kuppiin ja laskin sen lattialle. Se kävi oitis ruokansa kimppuun ja samassa tajusin itsekin kuinka nälkäinen olin. Päätin keittää kahvia ja paistaa itselleni muutaman kananmunan. Kuulin kuinka Nathaniel laskeutui narisevia portaita pelkät farkut jalassaan yläruumis paljaana ja istahti keittiön pöydän ääreen. Hänen hiuksensa olivat pystyssä ja hän näytti hieman uneliaalta.

”Sinun pitäisi syödä…” Sanoin istuessani häntä vastapäätä.
”Mmm… Niin… Pitäisi kai käväistä kartanolla.” Hän vastasi hiljaisella äänellä.
”Onko kaikki hyvin?” Kysyin hätääntyen hänen poissaolevaa olemustaan.
”Ah, uhm, siis mitä? Ei hätää, olen hieman pökerryksissä.” Hän hätkähti ja käänsi tummien silmiensä katseen minuun.
”Pökerryksissä?” Kysyin ahmiessani aamiaistani.
”Niin… tämä kaikki on niin… ylitsepursuavaa ja täydellistä… sinä olet täydellinen.” Hän vastasi hymyillen hieman kurottaen koskettamaan kättäni.
”Haha, täydellinen? Minä?” Naurahdin hänen vastaukselleen päätäni puistellen.
”Olet fiksu, luottavainen, kaunis, eläväinen... puhumattakaan siitä, kuinka saat minut hulluksi eleilläsi ja naisellisuudellasi.” Hän lateli silmät palaen jälleen kiihkosta.
”Uhm... kiitos...” takeltelin hänen vuodatukselleen ja punastuin. En koskaan punastellut, mutta Nathanielin kiihkeä palvonta ja hänen kiintymyksensä hämmensivät minut totaalisesti. Pyörittelin haarukkaa sormissani kunnes mumisin: ”Sinä voisit kävästä kartanolla sillä välin kun minä käyn suihkussa ja sitten voisimme lähteä kävelylle kaupungille. Ulkona on ihana sää.”
”Ei lainkaan hullumpi ehdotus.” Nathaniel hihkaisi ilme kirkastuen.

Kulautin kahvini kurkusta alas ja ladoin astiat tiskikoneeseen Nathanielin seuratessa vieressä. Sen jälkeen kirmasimme portaita ylös yläkertaan. Kiskaisin hänen paitansa päältäni ja heitin sen hänen kasvoilleen ja katosin nauraen kylpyhuoneeseen. Hän painoi kasvonsa paitaan ja veti tuoksuani sisäänsä hetken ja puki sitten paidan ylleen.

”Lähden nyt, palaan noin tunnin kuluttua.” Hän huikkasi oven raosta. Avasin ovea hieman ja suutelin häntä nopeasti.
”Minä odotan täällä.” Vastasin hymyillen ja hänkin hymyili häikäisevää hymyään. Sitten hänen päänsä katosi ovenraosta ja kuulin muutamaa sekuntia myöhemmin kuinka ulko-ovi narahti.

Käänsin itsekseni hymyillen suihkun hanan auki ja laskin lämmintä vettä päälleni. Olin suihkussa kauan ja nautin lämmöstä ja äidin ostamasta itämaisesta kukkaistuoksusaippuasta. Päätin ajella myös sääreni ihan vain omaksi ilokseni. Suihkusta päästyäni tassuttelin kylpytakissa alakertaan ja rojahdin sohvalle. Ehdin hyvin katsoa hieman televisiota hiusteni kuivuessa hieman. En kuitenkaan jaksanut lojua sohvalla kauaa, tunsin oloni levottomaksi Nathanielin ollessa poissa.

Hyräilin itsekseni hiuksia kuivatellessani. En huomannut lainkaan hahmoa, joka nojasi rennosti ovenpieleen ja katseli minua. Säpsähdin, kun hahmo liikahti; Nathaniel oli tullut takaisin. Sammutin kuivaajan ja hymyilin hänelle ja kiiruhdin pukeutumaan. Nathaniel oli myös vaihtanut vaatteensa mustiin samettihousuihin ja harmaaseen poolovillapaitaan kartanolla käydessään. Hänen silmänsä olivat jälleen kirkkaat ja syvänruskeat, ja mustat renkaat niiden alla olivat melkein poissa. Hän näytti hyväntuuliselta sängyllä makoillessaan. Nappasin häntä kädestä ja vedin hänet mukanani alakertaan.

”Nyt mennään!” Hihkaisin pukiessani vihreää maiharitakkiani päälleni. Hän nauroi innokkudelleni ja kiskaisi takin päälleen ja lipui jäljessäni ulos.
”Kauniita lumihiutaleita.” Hän sanoi astellessamme jouluista ostoskatua. Hän nappasi ilmasta kiinni lumihiutaleen ja minulle avonaisen kämmenensä, jolla kimmelsi täydellinen lumitähti. Aivan kuin pienoiskopio kaulallani roikkuvasta kristallihiutaleesta. Hymyilin ihastuneena ja tuijotin hiutaletta, joka pysyi muuttumattomana Nathanielin kylmässä kädessä.
”Kaunis!” Henkäisin silmät loistaen.
”Niin on...” Nathaniel sanoi pehmeän kehräävällä äänellä ja nostaessani katseeni hän tuijotti minua suklaisilla silmillään huulet raollaan ihastuksesta, kurottauduin suutelemaan niitä kevyesti. Hän kiersi kätensä ympärilleni ja veti minut syleilyynsä.
”Tiedän paikan, jonne menemme NYT!” Hän sanoi äkkiä hymyillen salaperäisesti. Hän johdatti minut katuja pitkin erään pienen valkoruskealla markiisilla ja piparkakuin koristellun ikkunan luokse; ”Coeurs de chocolat* – Schwarzwaldian chocolate” luki ikkunassa. Nathaniel avasi oven ja astuimme sisään.

”Valitse.” Hän sanoi hymyillen ja ojensi minulle sydämenmuotoisen rasian. Katsoin häneen hetken ja hymyilin.
”Luuletko, että pystyn valitsemaan, kun haluan kaiken?” Vastasin haltioissani ja tuijotin suklaista notkuvaa vitriiniä. Nathaniel naurahti ja tuli seisomaan taakseni henkäillen hiuksiini.
”Voin pitää huolen, että pysyt aisoissa.” Hän kuiskasi hiuksiani vasten. Henkäisin värähtäen liekin roihahtaessa sisälläni, mutta sain kuin sainkin koottua itseni ja keskityin sitten suklaaseen. Valitsin tavallista sekä chilillä maustettua suklaata, sillä en yksinkertaisesti voinut vastustaa tummaa suklaata. Nathaniel maksoi rasiani ja ojensi vihreällä silkkinauhalla suljetun rasian käteeni. Tuijotin häntä edelleen sanattomana. Jatkoimme kävelyämme pitkin katuja kevyiden lumihiutaleiden leijaillessa hiljaa yllemme. Hämärä verhosi meidät höyhenillä sävytettyyn vaippaansa, kun saavuimme takaisin vanhempieni talolle.

Joulu sujui kuin siivillä. Vietimme Nathanielin kanssa aikaamme enimmäkseen sisällä lukuunottamatta iltaisia kävelyretkiämme ulos ja satunnaisia visiittejämme Astorien kartanolle. Oli melkein uusi vuosi, kun pakkasin tavarani ja ajoimme takaisin kampukselle.

*Hearts of chocolate = Suklaiset sydämet (:D)

----------------------
Magical Yule / Christmas everyone! Let there be love and... fangs! :D