Kolmastoista luku: Pois paha onni

Kolmastoista luku: Pois paha onni

Heräsin lauantaiaamuna virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen. Katsoin puhelintani ja huomasin äitini laittaneen minulle viestin: hän oli tehnyt lasagnea. Hymyilin itsekseni ja nakuttelin vastauksen. Oli vielä aikainen ja minulla olisi viitisen tuntia aikaa ennenkuin minun täytyisi kiiruhtaa bussilleni Durhamiin. Nousin ylös ja avasin koneeni; sähköpostiviesti Janelta. Hän oli liittänyt viestiin mukaan ottamansa kuvan minusta Kings Of Leonin kanssa. Päätin tulostaa kuvan ja laittaa sen seinälle; yksi ikimuistoisimmista hetkistäni. Loikin innoissani olohuoneeseen ja näin Susanin seisovan keskellä olohuonettamme vaikean näköisenä.

”Mitä nyt?” Kysyin pysähtyen kuin seinään.
”Sait kirjeen... Se...No lue...” Hän änkytti ja ojensi kirjekuoren minulle.
”Mitä...?” Kysyin hämmentyneenä ja käänsin kirjeen ympäri; se oli Nathanielilta.. Nielaisin ja istuin sohvalle avatessani kuoren vapisevin käsin.

"Bryce rakas,

Olen pahoillani, miten asiat menivät... Olen Saksassa, mutta tulossa ystäväni kanssa takaisin Chapel Hilliin. Tämä voi kuulostaa tökeröltä ja tiedän, että todennäköisesti vihaat minua nyt, mutta jos haluat jutella niin tässä uusi numeroni: 214 344 8654

Ajattelen sinua,

N"

Tavasin kirjeen uudestaan; hän oli oikeassa, tämä oli tökeröä. En voinut uskoa silmiäni.

”Hemmetti että sillä on otsaa!” Kiljuin puristaessani kirjettä kädessäni.
”Mitä siinä...” Susan aloitti, mutta keskeytin hänet raivoissani.
”ENSIN HÄN LÄHTEE POIS JA SELITTÄÄ KUINKA SE ON PAREMPI NIIN. SITTEN KUN ALAN OLLA JALOILLANI JA HYVÄKSYNYT ETTÄ HÄN EI TULE TAKAISIN, HÄN ILMOITTAAKIN OLEVANSA OLEMASSA?!?! MIKÄ HEMMETTI MIEHIÄ VAIVAA?!” Huusin ja marssin takaisin huoneeseeni hyvän tuuleni valuessa lattialankkujen väliin. Nappasin puhisten puhelimeni ja näppäilin numeron.
”Haloo?” Tuttua tutumpi pehmeä ääni vastasi.
”HEMMETIN NATHANIEL! SAIN TYPERÄN KIRJEESI! OLET PÄÄTTÄNYT SITTEN KIDUTTAA MINUA KUNNOLLA, VOI KUINKA MUKAVAA!” Huusin puhelimeen ja puhkesin kyyneliin.
”Bryce... Anteeksi, minä... Oli pakko... Voidaanko jutella kun tulen takaisin?” Hän kysyi ääni käheänä.
”E-E-Ei... mi-mi-minä... Miksi Nathaniel? Rakastan...sinua edelleen.” Sopersin kiukkuni vaihtuessa epätoivoon, pettymykseen ja ikävään.
”Rakas... Minun oli pakko lähteä suojellakseni sinua. Ole kiltti ja ymmärrä. Ymmärrän, jos et halua nähdä minua, mutta... En voi elää ilman sinua. Tiedän, olen itsekäs, mutta...” Hän sanoi hiljaa.
”Nathaniel... Minun täytyy miettiä asiaa... Tarvitsen aikaa ajatella. Ko-koska palaat?” Kysyin nieleskellen.
”Olen jo kartanolla...” Hän tunnusti.
”Tulen sinne nyt!” Vastasin ja ryntäsin hakemaan takkini katkaisin puhelun. Susan katsoi perääni muttei sanonut mitään.

En jäänyt odottamaan bussia, vaan nappasin lennosta taksin. Saapuessani Astorien talolle tajusin vasta mitä olin tekemässä. Minulla ei ollut harmainta aavistusta mitä sanoisin hänelle. Ovella seisoi minua vastassa tuttu henkilö. Nielaisin nähdessäni tuon täydellisen olennon jälleen edessäni. Pysähdyin askeleen päähän hänestä; hän tuijotti kenkiään ja nosti sitten katseensa minuun.

”Bryce... Näytät...hyvältä.” Hän sanoi hiljaa.
”Niin. Kiitos... Mitä haluat?” Kysyin ääni täristen.
”Selittää.. Olla...ystävä.” Hän vastasi nielaisten.
”Y-y-ystävä...” Toistin epäuskoisena kyynelien pyrkiessä silmiini.
”Niin...siis jos haluat.” Hän vastasi takellellen. Hän ojensi kättään aivan kuin pyyhkiäkseen kyyneleeni, mutta veti sitten kätensä takaisin.
”Mi-mi-minun täytyy mennä!” Kuiskasin äkkiä ja lähin juoksemaan kohti bussipysäkkiä.

Onnekseni bussi kaartoi pysäkille juuri kun ryntäsin kyynelten sokaisemana katoksen alle ja edelleen bussiin. En kuitenkaan ehtinyt yhtä pysäkkiä pidemmälle, kun päätin hypätä ulos. Tunsi pääni pyörivän, en ollut koskaan ollut niin sekaisin kuin olin astuessani takaisin kadulle. Minun olisi saatava puhua Nathanielin kanssa vielä samana päivänä. Kaivoin puhelimeni esille ja soitin äidilleni; ilmoitin tulevani vasta illalla vedoten esseetehtäviin. Kävelin hitaasti ajatuksiani kooten takaisin Astorien talolle; hän ei ollut enää ulkona. Avasin ulko-oven hiljaa ja astuin sisään. Kuulin henkäisyn takkahuoneesta ja matalaa murinaa. Peräännyin muutaman askeleen, kunnes Nathaniel ilmestyi käytävälle.

”Dianne... Rauhoitu, se on Bryce.” Hän sanoi hiljaa ja murina lakkasi.
”Mitä...Kuka hän on?” Kysyin levottomana.
”Dianne... On ystäväni ja hän vain suojeli Alexia, normaalisti kukaan ei kävele ovesta sisään noin vain...Anteeksi...Tule sisään.” Hän selitti ja pyysi minut peremmälle. Hän johdatti minut portaita ullakkohuoneeseensa ja sulki oven perässään.
”Selitä.” Sanoin hiljaa ja istuin sängylle.
”Bryce... Joulun jälkeen tapahtui jotain kamalaa, jota en halua sinun muistavan ja siksi käytin sinuun muistinpyyhkimiskykyäni. Pääsit melkein hengestäsi ja ajattelin, että paras tapa suojella sinua on lähteä pois luotasi... En kuitenkaan kyennyt olemaan hetkeäkään ajattelematta sinua ja sitten kun Alex ja Dianne joutuivat vaaraan, päätin palata. John Jacob ei tule takaisin... Mikä on sinun kannaltasi hyvä, usko minua, mutta...” Hän selitti kävellen edestakaisin levottomana.
”Siksi tuo lehtiuutinen...hän myi yrityksensä.” Sanoin hiljaa.
”Niin... Dianne taasen tulee opiskelemaan sosiaalipuolelle, hän...” Nathaniel jatkoi vilkaisten minuun levottomana.
”On vampyyri...” Täydensin hänen lauseensa.
”Niin ja Alex oli käytännössä samassa vaarassa kuin sinä ja siksi toimme hänet tänne...” Hän jatkoi. Nousin ylös sängyltä ja kävelin häntä kohti. Hän jäykistyi.
”Olisit voinut selittää... minä...” Aloitin, mutta samassa hän kietoi kätensä ympärilleni suudellen minua rajusti. En voinut enää pidätellä itseäni, vaan kiedoin käteni hänen kaulaansa ja vastasin suudelmaan yhtä ahnaasti. Hitaasti työnsin hänet sänkyä kohti ja hän kaatui alleni nielaisten silmät suurina.
”Bryce... minä...” Hän aloitti, mutta keskeytin hänet painaen sormeni kevyesti hänen viileille huulilleen. Tuijotin hänen syvänruskeisiin silmiinsä ja tunsin sammuneen liekin sisälläni roihahtavan jälleen iloisesti.
”Rakastan sinua, en koskaan lakannut rakastamasta sinua. Elättelin toivoa, että palaisit, mutta... Nyt kun olet siinä en tiedä...” Sanoin hiljaa. Hän sulki tuskaisena silmänsä ja nielaisi. ”En tarkoittanut sitä! En kykene olemaan vain ystävä. Ota tai jätä.” Sanoin sitten ja odotin hiljaa. Hän avasi silmänsä ja katsoi minua hetken.
”Totta puhuakseni en minäkään... Oletko varma, että...” Hän sanoi sitten hiljaa.
”Olen.” Vastasin ja suutelin häntä. Hän kietoi viileät kätensä ympärilleni ja rutisti minut hellästi itseään vasten. Tunsin olevani elossa, tunsin kaiken olevan jälleen kohdallaan. Painauduin häntä vasten ja tunsin kuinka hän suuteli päälakeani ja silitti selkääni.
”Bryce, anteeksi.” Hän kuiskasi.
”Nathaniel, rakastan sinua.” Vastasin hiljaa ja hän huokasi. Nostin päätäni ja katsoin hänen kasvojaan; hän hymyili jumalaista hymyään ja hänen simänsä loistivat suklaisen ruskeina. Tunsin sydämeni sulavan ja kaiken negatiivisen energian valuvan ulos. Hän oli siinä, minun jumalainen olentoni, minun petoni. Puistelin päätäni ja nauroin ääneen.
”Mitä?” Hän kysyi hymyillen.
”Ei mitään, tämä on vain niin absurdia... En voi uskoa, että olet siinä. Olet siinä, minun...” Vastasin ja hymyilin.
”Sinun. Ikuisesti.” Hän sanoi käheästi ja nousi kevyesti istumaan kiepauttaen minut syliinsä. Painauduin häntä vasten ja hän huokaisi painaen poskensa hiuksiini. Istuimme sylikkäin hetken, kunnes muistin, että olin luvannut mennä vanhempieni luokse Durhamiin.
”Nathaniel... Minun pitäisi mennä Durhamiin... Lupasin äidille...” Sanoin hetken kuluttua.
”Tietenkin, mene vain ellet halua että tulen mukaasi?” Hän vastasi hymyillen.
”En tiedä... Äiti on siinä luulossa että olet poissa ja minun täytyy...” Aloitin.
”Bryce, en katoa mihinkään sillä välin. Mene vain, tulen luoksesi sunnuntaina kun palaat. Minun täytyy tehdä järjestelyjä nyt kun J.J. On poissa kuvioista ja meidän jääkaappimme...” Hän selitti, mutta vaikeni sitten.
”On tyhjä? Oh, unohdin. Nähdään sunnuntaina, soitan sinulle vielä illalla.” Sanoin ja suutelin häntä kevyesti. ”Muistathan ostaa Alexillekin ruokaa hankkiessasi teille varastoa.” Muistutin virnistäen. Hän nauroi letkautukselleni ja saattoi minut alakertaan ja edelleen ulko-ovelle.
”Haluatko kyydin?” Hän kysyi minun astuessa ulos ovesta.
”Ei sinun tarvitse ajaa edestakaisin...” Vastasin, mutta hän keskeytti minut.
”Olen tosissani... Voin viedä sinut Durhamiin asti. En haluaisi päästää sinua vielä menemään...” Hän tunnusti hieman nolostuen.
”Hmm... Jos vaadit.” Vastasin hetken mietittyäni ja hymyilin. Hän näytti niin inhimilliseltä nolostuessaan ja tosiaan halusi hyvittää kaiken.

En silti tiennyt uskalsinko luottaa ettei hän lähtisi jälleen pois yhden takaiskun vuoksi. Halusin kuitenkin uskoa siihen, että hän rakasti minua niinkuin minä häntä. Kävelin haltioissani tutun mustan Camarron luokse ja Nathaniel kiiruhti vampyyrimaisella nopeudellaan avaamaan minulle oven. Ajoimme Nathanielille tutunomaista vauhtia kampukselle ja hän jäi odottamaan minua autoon minun hakiessani tavarani viikonloppua varten. Susan katsoi minuun merkitsevästi kun loikin sekopäisenä ympäri huoneistoamme kerätessäni tavaroitani. Kiiruhdin ulos huoneesta kymmenisen minuuttia myöhemmin ja näin Nathanielin nojaamassa autoonsa ja Evelynin juttelemassa hänen kanssaan. Henkäisin syvään ja valmistauduin sähisemään kunnolla, mikäli Evelyn yrittäisi jotain.

”Ah siinä hän tuleekin. Mennänkö?” Nathaniel hymyili henkeäsalpaavasti ja kietoi kätensä hartioitteni ympärille. Evelynin ilme muuttui myrkylliseksi ja hän kääntyi kannoillaan ja keikutteli tiehensä.
”Mitäs hänellä oli?” Kysyin uteliaana.
”Sitä samaa, selitti kuinka omituinen olet ja olit minun lähtiessäni. Annoin hänelle muutaman nasevan kommentin... Täytyy sanoa, että minulla oli tätä kaikkea ikävä. Etenkin sinua kaunokaiseni.” Hän kähisi korvaani ja suuteli päälakeani.
”Ja minulla sinua hirviöni.” Vastasin nauraen. Saatoin vain kuvitella Evelynin ilmeet Nathanielin napauttaessa hänen egoaan. ”Tiedätkö, ajattelin jos menisin huomenna päiväseltään Durhamiin ja viettäisinkin tämän illan kainalossasi?” Sanoin äkkiä päähänpistosta ja kaivoin puhelimeni esille.
”Oletko nyt aivan varma?” Nathaniel kysyi epäröivästi.
”En itseasiassa nyt kun reaktiosi on tuo...” Vastasin ja purin huultani estääkseni itkua, joka puristi kurkkuani.
”Bryce... En tarkoittanut loukata, tottakai mielelläni vietän kanssani päivän, mutta ajattelin, että äitisi...” Nathaniel selitti ja tarttui minua leuasta kääntäen kasvoni itseensä päin.
”Hän ymmärtää kyllä. Sain sinut vasta takaisin ja...” Sopersin painaen pääni.
”Selvä sitten, kauppaan siis. Ihmisille ruokaa, muistathan?” Hän sanoi ja silitti poskeani. Ilmeeni kirkastui ja naputtelin nopeasti viestin äidilleni, joka vastasi samantien. Olin kertonut hänelle totuuden, jotta säästyisin myöhemmiltä selittelyiltä. Hän oli onnellinen, että olin saanut Nathanielin takaisin elämääni. Hymyilin autoon rennostti nojaavalle vampyyrille aurinkoisesti ja hän nauroi. Meillä olisi hieman opettelemista yhdessäolemisessa takaiskun jälkeen, mutta tunsin, että tällä kertaa kaikki järjestyisi.

”Ihmisruokaa siis. Kerrohan, kuka tämä Alex on? Hän ei voi olla 16 vuotta enempää...” Kysyin ajaessamme supermarketin pihaan.
”Hän ei olekaan, täytti kuusitoista kesällä. Dianne taasen on 17... tai oli kun hänestä tehtiin kuolematon, vampyyriksi hän on nuori; vain 73-vuotias.” Nathaniel selitti ja nappasi näppärästi ostoskärryn kärrykatoksesta.
”Hmmm... Muroja! Sokerihuurrettuja mielellään ja maitoa luonnollisestikin sekä croisantteja ja kahvia ja ja jotain mitä syödä päivällä.” Selitin kävellessämme loputtomia käytäviä.
”Suklaata.” Nathaniel sanoi ja nappasi tumman suklaalevyn hyllystä. Katsoin häneen hämmästyneenä ja hän iski minulle silmää ja virnisti.
”Suklaata.” Toistin ja hymyilin. Ladoimme ostokset kassahihnalle ja edelleen muovikasseihin. Nathaniel kantoi yksin viisi kassillista ruokaa autolle. Istuuduin tyytyväisenä Nathanielin viereen pelkääjänpaikalle ja kiinnitin turvavyöni. Äkkiä Nathaniel tarttui käteeni.
”Olet näemmä käynyt Myran luona.” Hän sanoi ja siveli hopeista rannerengastani.
”Huh?” Katsoin häneen ällistyneenä.
”Myra on... vanha tuttuni, hän kertoi minulle liikkeen perustamisesta Chapel Hilliin; Kelttidruidien koruja.” Hän jatkoi selitystään ja laski käteni käynnistäen moottorin.
”Ah, tämä suojelee pahalta ja poistaa painajaisia, toistaiseksi ne ovatkin pysyneet poissa...” Mumisin ja tuijotin koruani.
”Painajaisia?” Nathaniel kysyi kaartaessaan parkkipaikalta.
”Niin... siitä lähtien kun lähdit... Violetit silmät ja kamalaan irveeseen vääntynyt suu... Joka kerta sama uni ja herään siitä kirkuen keuhkoni pihalle. Koru on ilmeisemmin tehnyt tehtävänsä, sillä en ole nähnyt niitä enää.” Naurahdin selittäessäni painajaistani.
”Silmät?! Miten sinä... Minä pyyhin muistosi...” Nathaniel mumisi kauhuissaan.
”Mitä?! Minä tapasin tuon violettisilmäisen hirviön?!?! Sinä et voinut...” Huudahdin kauhuissani.
”Rauhoitu...” Nathaniel sanoi ja selitti sitten lyhyesti unohtamani viikon tapahtumat. Istuin paikallani lamaantuneena ja haukoin henkeäni.
”Nathaniel... Minä... Tarvitsen aikaa ajatella...” Sain sanotuksi kun hän ajoi Astorien kartanon pihaan.
”Haluatko, että vien sinut takaisin asuntolaan?” Hän kysyi hiljaa.
”Ei... Jos voin hetken olla yksin huoneessasi...” Vastasin ja nielaisin.
”Toki...” Hän sanoi ja kaivoi ostokset autosta. Astuimme sisään hiljaisuuden vallitessa.

Dianne nousi sohvalta meidät nähdessään, mutta pysähtyi sitten Nathanielin luodessa häneen varoittavan katseen. Suunnistin suoraan Nathanielin huoneeseen ja kävelin hetken edestakaisin, kunnes sain koottua ajatukseni. Olin ollut hengenvaarassa, olin keskellä kauhulokuvaa, paitsi että tämä elokuva perustui tositapahtumiin. Nathaniel oli kertonut myös sen kuinka hän oli melkein menettänyt hillintänsä metsässä ollessamme. En silti voinut ajatella häntä hirviönä. En voinut antaa hänen mennä. Jollain maagisella tavalla hän oli sitonut itsensä minuun, vienyt sydämeni. Tunsin tukehtuvani ajatellessani hänen lähtevän jälleen. En kuullut kuinka ovi narahti ja Alex livahti sisään.

”He-hei...” Hän sanoi hiljaa.
”Oh, hei Alex...” Vastasin ja istahdin sängylle.
”Tämä on outoa vai mitä? Samassa talossa vampyyrien kanssa.” Hän sanoi ja istui nojatuoliin.
”Niin...” Minä sanoin hämmentyneenä.
”Juu, sinä asut Nathanielin kanssa?” Hän kysyi.
”Oh, ei en minä... siis asun yliopistolla, en täällä...” Kiiruhdin korjaamaan.
”Ai... Olisi ollut mukavaa, jos täällä olisi ollut ihminenkin... Siis ovathan he mukavia, mutta...” Alex sanoi pettyneenä.
”Ymmärrän, mutta hei, en minä kuitenkaan ole kaukana ja tulen olemaan täällä paljon kuitenkin, joten...” Vastasin pettyneelle Alexille ja nousin ylös. Olin tehnyt päätökseni. Alexkin tarvitsi minua, joten en voinut jättää Nathanielia. En myöskään itseni vuoksi.
”Krhm... Täällä olisi ruokaa...” Nathaniel köhäisi ovelta ja katsoi minuun kysyvästi.
”Tulemme... Itseasiassa, mene Alex sinä jo, tulemme perässä.” Sanoin ja vedin Nathanielin sisään.
”Mitä nyt?” Nathaniel kysyi rypistäen kulmiaan.
”Halusin... Minä... Siis, minä en kestäisi, jos lähtisit jälleen pois. Tiedän, että kanssasi olen vaarassa, mutta itseni, mielenterveyteni, ja Alexin vuoksi en voi päästää sinua lähtemään.” Selitin ja työnsin hänet nojatuoliin.
”Luulit, että lähden?” Hän kysyi hämmentyneenä.
”Jos lähdet... Minä... Olen valmis kohtaamaan mitä vain niin kauan kun tiedän sinun olevan olemassa.” Vastasin ja istuuduin hänen syliinsä.
”Kuulehan nainen...” Nathaniel aloitti, mutta keskeytin hänet vaativalla suudelmalla.
”Kuulen... Mutta nyt syömään.” Sanoin ja vedin hänet mukanani ylös. Nathaniel nauroi ja nappasi minut syliinsä ja kiisi portaat alas keittiöön.
”Kas siinähän te olette. Tohtori Michaels sanoi lähettävänsä meille... ruokaa.” Dianne sanoi nähdessään meidät ja hymyili Alexille, joka popsi tyytyväisen näköisenä murojaan. Samassa ovikello soi.
”Tuo on varmaan tohtori Michaels.” Nathaniel sanoi ja kiiruhti ovelle. Tohtori Michaels astui sisään kylmälaukun kanssa ja hymyili Diannelle ja minulle astuessaan sisään. Näin kuinka Diannen silmät kiiluivat ja hänen hampaansa välkkyivät. Vasta nyt kiinnitin huomiota niiden terävyyteen. Nielaisin ja huomasin kuinka Nathaniel loi terävän katseen tuohon tummaan naisvampyyriin, joka nappasi laukun tohtorilta ja katosi kellariin. Nathaniel antoi tohtori Michaelsille shekin ja saattoi hänet ulos.

”Minun...meidän täytyy syödä... Joten...” Hän sanoi hiljaa ja katsoi minuun anteeksipyytävästi.
”Toki, emme halua välttämättä todistaa tapahtumia, kun olette nälkäisiä...” Sanoin naurahtaen ja tajusin vasta sitten typerän lauseeni. Alex lopetti murojensa syömisen kuin seinään ja katsoi minuun silmät suurina.
”Bryce!” Nathaniel karjaisi kauhuissaan.
”Anteeksi... siis tietenkään ei ole mitään hätää, syö vain aamiaisesi Alex.” Sanoin hätäisesti ja menin lataamaan kahvinkeittimen. Kirosin mielessäni itseni alimpaan helvettiin.
”Nath?” Alex sanoi hädissään pudottaen lusikan kädestään.
”Alex, tietenkään emme tekisi mitään sellaista. Brycella on vain... kiero huumorintaju.” Nathaniel sanoi pehmeästi ja katosi kellariin.
”Anteeksi Alex, että pelottelin sinua. Nathaniel ja Dianne eivät koskaan satuttaisi meitä. Voin taata sinulle, että otteeni Nathanielista on pysyvä ja hän ei kykenisi siihen.” Sanoin ja hymyilin Alexille, joka näytti toipuneen shokista.

Nathanielin ja Diannen saapuessa kellarista olimme Alexin kanssa siivonneet pöydän ja istuksimme katsomassa televisiota sohvalla. Alex hymyili Diannelle, joka nuoleskeli tyytyväisenä huuliaan. Huomasin pojan katseessa muutakin kuin pelkkää sisarellista kiintymystä; tuo poika oli menettänyt sydämensä tuolle ruskeahiuksiselle vampyyrineidolle. Tarkemmin ajateltuna he olisivatkin mitä sopivin pari; ikäeroakaan ei ollut kun vuosi, ihmisiässä laskettuna. Nathaniel asteli Diannen perässä hieman ajatuksissaan, käännyin sohvalla häneen päin ja hän nosti katseensa minuun. Hän hymyili jumalaista hymyään ja hänen silmänsä paloivat, kuten aina hänen katsoessaan hymyilleen minuun. Tunsin liekkini roihahtavan jälleen. Nousin ylös ja astelin hänen luokseen ja hän levitti kätensä sulkeakseen minut syleilyynsä. Suutelin hänen kaulaansa ja hautasin pääni hänen rintaansa vasten, tuntui jumalaisen uskomattomalta painautua jälleen tuota viileää vartaloa vasten. Aistimus sai minut värähtämään ja Nathanielin silmät porautuivat samassa omiini. Vilkaisin Diannea ja Alexia, jotka näkyivät katselevan televisiota, tai ainakin Dianne esitti katsovansa, vaikka tiesin hänen olevan täysin tietoinen kaikesta mitä huoneessa tapahtui. Nathaniel lähti johdattamaan minua takaisin yläkertaan Diannen vilkaistessa meitä merkitsevästi. Ullakkohuoneeseen päästyämme Nathaniel veti minut itseään vasten ja suuteli minua ahnaasti. Hän kietoutui ympärilleni kuin viileä satiininen lakana; hänen kosketuksensa olivat silkinkevyitä ja saivat joka soluni roihahtamaan liekkiin. Sujautin käteni hänen paitansa alle ja hän murahti mielihyvästä.

”Unohdin kuinka tuo lämpö saa minut liekkeihin... Unohdin kosketuksesi, vaikka tiesin janoavani sitä.” Hän sanoi hiljaa ja näykki hellästi huuliani. Siirryin avaamaan hänen vyönsä kun toppini putosi päältäni.
”Unohdin, että en koskaan ehdi tajuamaan ennenkuin vaatteeni löytyvät lattialta.” Vastasin hymyillen ja vedin paidan hänen yltään. Ihastelin jälleen hänen kiinteää vartaloaan ja sulavalinjaista profiiliaan. ”Unohdin myös kuinka jumalaisen komea olet.” Jatkoin käheästi suudellen hänen rintalihaksiensa rajoja.
”Unohdin kuinka paljon haluan sinua.” Hän sanoi huokaisten ja kantoi minut sängylle. Hänen hyväilynsä täyttivät tajuntani ja viileät kosketukset sisäreisilläni ja hänen ahnaat huulensa rinnoillani saivat minut haukkomaan henkeäni. Menetin ajantajunnan kokonaan Nathanielin tuoksun, kosketuksen ja äänen täyttäessä pääni. Hän oli jokaisessa solussani, hän oli minun.
”Unohdin kuinka paljon rakastan sinua.” Kuiskasin hiljaa ja antauduin tuon lempeän pedon armoille. Olimme jälleen täydellisesti yhtä.

Tällä kertaa rakastelumme tuntui erilaiselta; siinä oli mukana intohimoa ja kaipausta, jonka tukahduttamiseen en koskaan uskonut olevan lääkettä. Nathaniel oli kyltymätön, hän jaksoi ylistää täydellisyyttäni yhtä lailla kuin minä ihmettelin hänen. Rakastin ja halusin häntä enemmän kuin mitään koko olemassaolossani ja hän vastasi siihen koko sielullaan.

_________
A/N Oli pakko... Ei tästä tule mitään ilman vampyyreja! Ja lisää siirappia luvassa. Tosin vampyyrit ovat vastustamattomia ja tihkuvat erotiikkaa, joten can't help myself, sorry! Hope you enjoy!