Kolmas luku: Joulutanssiaiset

Kolmas luku: Joulutanssiaiset


Hermoilin etukäteen, kuinka selviäisin tanssiaisillasta puhtaasti ”työorientoituneena”. Olin luvannut tehdä tanssiaisista jutun yliopistolehteen. Kaivoin kiireisesti pukupussin esille ahtaasta komerostani ja avasin sen huokaisten. Siinä se oli, äitini minulle viime keväänä ompelema satiininen iltapuku. Puku oli helmasta hieman rypyssä, joten menin yhteishuoneeseemme laittamaan silitysraudan päälle. Äitini oli ommellut puvun isäni 50-vuotisjuhliin viime keväänä ja päätin käyttää sitä talvesta huolimatta. Puku oli malliltaan vartaloa myötäilevä ja kapea. Oikeassa sivussa oli hieman polven yläpuolelle oleva halkio helpottamassa kävelyä kapeassa iltapuvussa. Leninki itsessään oli kuusenvihreä, joten korviini ripustin isältä valmistujaislahjaksi saamani mustat kyyneleenmuotoiset hematiittikorvakorut ja ranteeseeni yhteensopivan rannekorun. Nämä saivat luvan kelvata asusteiksi. Kiharapilveni olin koonnut päälaelle kuohkeaksi nutturaksi, josta riippui muutama kihara luomassa keveämmän vaikutelman. Meikin päätin tehdä klassisen mukaan, joten maalasin huuleni punaiseksi, rajasin silmäni mustalla ja ryntäsin etsimään Susanin pöydällä lojuvasta meikkipussista punaista kynsilakkaa. Mukaan otin myös lehtiötä ja kynää varten mustan kirjekuorilaukkuni. Olin tuhlannut tälläytymiseen luvattoman paljon aikaa, joten heitin harmaan villakangastakkini päälle ja ahdoin jalkaani saappaat vilkuillen seinäkelloa, joka raksutti piinaavasti. Muistin juuri ovella, että tarvitsisin myös toiset kengät, sillä saappaat eivät mitenkään sopineet iltapukuni kanssa. Naurahdin itsekseni muotianalyysilleni ja kaivoin mustat korkokenkäni kaapista. Taksi odottikin minua jo asuntolan edessä rynniessäni ulos ovista.

”Kenanin stadionille kiitos!” henkäisin taksikuskille ja kaivoin puhelimen laukustani. Susan vastasikin heti ja tiedusteli sijaintiani, sillä hän oli odottanut minua paikanpäällä jo kaksikymmentä minuuttia.
”Olet Bryce toivoton! Asumme samassa huoneistossa ja silti et ehdi mukaani minnekään.” Susan moitti nauraen.
”Anteeksi, tosiaan unohduin kirjastolle lukemaan Kiinan sananvapaudesta, enkä tajunnut, että tanssiaisiin valmistautuminen veisi näin paljon aikaa. Olit fiksu, kun kävit kampaajalla ja meikattavana eikä sinun tarvinnut väsätä kädet puuduksissa hiuksiasi.” Tuskastelin puhelimeen.
”Uhm, neiti, olemme perillä…” taksikuski keskeytti puhelumme.
”Olen siellä, nähdään kohta!” Suhahdin puhelimeen ja läpsäytin sen kiinni. Ojensin kuskille ryppyisen setelin ja kiitin kyydistä rientäen stadionin pääsisäänkäyntiä kohti.

Pääsisäänkäynnille oli tehty soihduista valopolku sinisellä pitkällä matolla höystettynä ja ovea varjosti jääpuikkomainen katos. Henkäisin syvään tuon nähdessäni ja tallensin kuvan mieleeni. Minun täytyisi pyytää Janea kuvaamaan sisäänkäynti myöhemmin. Jane oli toisen vuosikurssin opiskelija ja lehden valokuvaaja. Jane Eckhardtia ei koskaan nähnyt paikan päällä ilman kameraa, hän onnistui tallentamaan joka ikisen tilanteen ajan tasalla ja siksi Daniel luottikin aina häneen isojen juttujen tullen.

Astelin sisään stadionille ja näin muutaman ensimmäisen vuosikurssin pojan olevan palkattu töihin aulahenkilöiksi. He tervehtivät minua tärkeän näköisenä ja ottivat takkini odottaen kärsivällisesti vaihtaessani kengät. Korkokenkäni olivat korkeat ja ne jalassa olin 181 cm pitkä. Hyvä pituus kuikkia ihmisten päitten yli, naureskelin mielessäni.

”Bryce!” kuulin tutun äänen huudahtavan takaani. Käännähdin ympäri ja näin Susanin, Brennanin ja Kathlynin kiiruhtavan luokseni.
”Oletpa pitkä!” Brennan kauhisteli ”Onko sinun pakko käyttää korkokenkiä miesten läsnäollessa?” Hän kysyi kiusoitellen
”Hah, olen sinua pitempi ilman näitä kenkiäkin!” tuhahdin tuolle mukavalle pojalle hymyillen.
”Ihan totta Bryce, kuinka pitkä sinä oikeasti olet?” Kathlyn kysyi hämmentyneenä. Kathlyn oli Susanin sairaanhoitajaopiskelijaystävä ja meidän tutorimme. Hieman pyöreä silmälasipäinen Kathlyn oli pukeutunut mustaan mekkoon, jonka helma ulottui hieman hänen polviensa alapuolelle. Jalassaan hänelläkin oli korkokengät, tosin ei niin hurjilla koroilla kuin omani.
”Olen tasan 172 cm pitkä, kuten ennenkin.” Totesin kyllästyneenä Kathlynille.

Olin saanut kuulla pituudestani pienestä lähtien ja siksi oli vaivaannuttavaa kuulla siitä edelleen. Seuraavaksi varmaan minulle ehdotettaisiin liittymistä yliopiston koripallojoukkueeseen, jossa tosin olisin lyhyimmästä päästä. Vilkaisin sisälle kävellessämme peilikuvaani käytävän peileistä ja huomasin näyttäväni yllättävän hyvältä. Kuulin vierestäni ihastuneita huokauksia astuessani juhlasaliin. Sali oli kuin jääveistos ja sen takaseinää hallitsi esiintymislava. Tila ei näyttänyt lainkaan siltä samalta stadionilta, jossa Chapel Hillin urheilujoukkueet tapasivat harjoitella. Tila oli katettu suurella valkoisella teltalla ja keskellä telttaa oli suuri pata, jossa roihusi tuli. Vasen sivusta oli täynnä valkoisin liinoin ja jääveistoksin peiteltyjä pöytiä ja valkoisin taljoin peiteltyjä nojatuoleja. Astorilla oli todellakin rahaa eikä salin lumoa edes vähentänyt se, että lämmittimiä oli siroteltu sinne tänne pitämään joulukuisen viiman ulkopuolella. Ilta alkoi puheilla, joista mielenkiintoisin oli ilman muuta itse juhlien sponsorin; J.J. Astorin puhe. Etsin katseellani Janea ja saatuani hänet näköpiiriini riensin lavan eteen hänen viereensä. Hymyilin hänelle ja kaivoin lehtiöni esiin. Oli aika saada haastatteluun lisää informaatiota. Päätin myös kuvata juhlia, joten pyysin Janea ottamaan juhlatilasta mahdollisimman paljon kuvia. Hän kääntyi virnistäen minuunpäin ja nappasi kuvan. Ilta sujui kuin siivillä, mutta mieleni ei voinut olla palaamatta yhä uudelleen Nathanieliin; häntä ei ollut näkynyt koko iltana. En huomannut lainkaan, että viereeni ilmestyi miespuolinen henkilö.

”Hei, olet ilmeisemmin töissä täällä?” Ääni sanoi vierestäni.
”Oh, ai hei... Kirjoitan juttua yliopiston lehteen.” Vastasin hämmentyneenä. Vieressäni seisoi hauskannäköinen mies, joka esitteli itsensä Anthonyksi. Hän vaatikin saada tarjota minulle shampanjaa. Suostuin hänen pyyntöönsä ja suunnistimme jääveistoksin koristeltuun shampanjabaariin.

Anthony osoittautui mukavaksi sauraksi ja unohdin Nathanielin hetkeksi. Aloin olla hiprakassa, kun Anthony ehdotti minulle siirtymistä johonkin hiljaisempaan paikkaan. Emmin hetken, mutta suostuin lähtemään hänen mukaansa. Menimme hänen asunnolleen, joka sijaitsi kampuksen kupeessa. Aloin tuntea oloni hyvin epävakaaksi enkä tajunnut ollenkaan, kuinka Anthonyn elkeet ja kosketukset kävivät yhä ahnaimmiksi. Hetkeä myöhemmin makasinkin hänen sängyllään alusvaatteisillani hänen käsiensä sivellessä vartaloani joka puolelta. Huokasin ja suutelin hänen kaulaansa. Oloni oli euforinen ja huuliltani pääsi parahdus.

”Nathaniel...” Huokasin, ja samassa Anthonyn kädet pysähtyivät.
”Öhm, mitä sanoitkaan?” Hän kysyi suudellessaan kaulaani. Samassa mieleni kirkastui ja tajusin mitä olin tekemässä.
”Ei... Ei! Tämä ei... Ei!” Parkaisin ja työnsin häntä kauemmas.

Hän ei kuitenkaan liikkunut, vaan lukitsi käteni pääni yläpuolelle. Tuijotin kauhuissani hänen ahnaisiin silmiinsä ja manasin mielessäni omaa typeryyttäni. Jatkoin rimpuilua, mutta Anthonyn ote ei antanut periksi. Hän oli selkeästi päättänyt ottaa minut, vaikka väkisin. Päässäni pyöri ja vatsani heitti ympyrää. Olin aivan varma että oksentaisin hänen päälleen. Samassa kädet kiskaisivat Anthonyn päältäni ja hän päätyi rysähtäen päin kaappia. Silmissäni musteni ja päässäni pyöri. Tunsin kuinka minut nostettiin ylös sängyltä ja tämän jälkeen menetin tajuntani.

Kun tulin tajuihini, olin jossain muualla.

”Bryce? Oletko hereillä, millainen on olosi?” Tumma pehmeä ääni kysyi yläpuoleltani. Raotin varovaisesti silmiäni.
”Mmm... Oksettaa ja ottaa päähän...” Mumisin vastaukseksi.
”Pysy vain makuulla, tässä on vettä ja aspiriini, jos tunnet olevasi kykenevä nielemään mitään.” Ääni jatkoi huolestuneena.
”Kiitos...” Huokasin ja suljin silmäni uudestaan.

Havahduin omaan huutooni ja nousin istumaan. Katselin hämmentyneenä ympärilleni; tämä ei ollut Anthonyn asunto. Katseeni nauliutui vastakkaisella seinällä roikkuvaan tauluun, joka esitti Venuksen syntymää. Huone oli avara ja valoisa ja sänky iso ja pehmeä. Ikkunoiden eteen oli vedetty raskaat vaaleat verhot ja antiikkisella yöpöydällä vieressäni oli iso lasi vettä ja päänsärkytabletti. Tämän huoneen omistajalla oli poikkeuksellisen hyvä sisustusmaku ja hän oli selkeästi rikas. Iltapukuni ja laukkuni lojuivat vaalean nahkanojatuolin selkämyksellä. Olin edelleen alusvaatteisillani ja meikit, tai niiden rippeet, naamassa, hiukseni olivat auki ja varmasti kuin harakanpesä. Nousin hitaasti ylös sängystä ja tunsin päässäni sumenevan. Ei hyvä idea. Istuin takaisin sängylle ja hörppäsin vesilasista. Kärsin kammottavasta olosta ja edellisillan muistikuvat olivat hyvin hataria. Samassa oven ulkopuolelta kuului askelia ja kahva painui alas. Henkeni hyppäsi kurkkuuni.

”S-sinä!” Huudahdin epäuskoisena sisääntulijalle.
”Kas, olet hereillä.” Nathaniel sanoi huvittuneena ja asteli ovesta sisään.
”Missä minä olen ja mitä sinä teet täällä?” Kysyin ajattelematta.
”Asun täällä, joten loogisesti minulla on luonnollinen syy olla täällä. Se, miten sinä päädyit tänne onkin toinen tarina.” Nathaniel jatkoi edelleen hymyillen.
”Hmph...” Tuhahdin ja tajusin sitten istuvani alusvaatteisillani Nathanielin polttavan katseen alla.
”Olet hämmentynyt, mutta usko pois että tulin paikalle kreivin aikaan. Anthony on liero.” Nathaniel sanoi vakavoituen. ”Hänellä on naistenmiehen maine ja hän todellakin olisi käyttänyt sinua hyväkseen. Tosin enpä voi syyttää häntä, näytit aika tyrmäävältä.” Hän lisäsi ruskeat silmät tuikkien hymyillen jälleen.
”Mistä tiesit missä olin ja mistä tunnet Anthonyn?” Kysyin kiskoen peiton suojakseni ohittaen Nathanielin viimeisen vihjauksen.
”Tunnen Anthonyn isäni kautta ja saavuin tanssiaisiin, kun olitte lähdössä.” Hän selitti.
”Ah... Kiitos. Tulit tosiaan kreivin aikaan. En tajua mitä ajattelin ja miksi lähdin hänen mukaansa.” Sanoin päätäni puistellen. ”Au, tuota ei olisi pitänyt tehdä.” Jatkoin ja irvistin kun päässäni vellova kipu humahti vasten otsaani.

Nathaniel ojensi vesilasin ja aspiriinin minulle ja nielin lääkkeen yhdellä kulauksella. En voinut olla huomaamatta hänen käsiensä sulavaa liikettä, kun hän nappasi vesilasin yöpöydältä enkä voinut olla tuntematta hänen ihonsa viileyttä ottaessani lääkkeen hänen kourastaan. Tunsin kuinka väristykset vavisuttivat koko ruumistani. Katsoin hänen silmiinsä ja hän hymyili. Hymyilin tahtomattani vastaukseksi ja taistelin haluani vastaan. Halusin rynnätä hänen kaulaansa ja kiittää häntä kunnolla, mutta pidin itsehillintäni. Nathaniel katseli minua kun nousin varovasti ylös. Olin edelleen alusvaatteisillani, mutta toisaalta hän oli jo nähnyt minut niin, joten en vaivautunut peittelemään itseäni.

”Hmm... Näytät edelleen tyrmäävältä.” Nathaniel sanoi äkkiä. Mulkaisin häntä ja hymyilin hiljaa itsekseni. Hän siis oli kuin olikin huomannut minut. Puin iltapukuni päälleni ja pyysin päästä kylpyhuoneeseen siistiytymään. Tullessani kylpyhuoneesta, päätin katsella tarkemmin ympärilleni. Sama hienostunut tyyli jatkui myös muualla.
”Pidätkö näkemästäsi?” Nathaniel kysyi portaiden yläpäästä hymyillen.
”Riippuu mitä tarkoitat näkemälläni.” Vastasin ja katsoin nyt ensimmäistä kertaa häntä tarkemmin. Hän oli pukeutunut valkoiseen pitkähihaiseen paitaan ja sinisiin farkkuihin. Paita myötäili hänen hoikkaa ja kiinteää vartaloaan ja farkut istuivat hyvin. Hän näytti kuolettavan hyvältä.
”Puhuin talosta, mutta olen utelias kuulemaan mitä mielessäsi liikkuu. Taisin kuulla eilen jotain odottamatonta Anthonyn asunnolla.” Nathaniel vastasi silmät kiiluen.

Mietin kuumeisesti mitä olin sanonut, sillä muistikuvani olivat hyvin hataria. Samassa muistin, kuinka olin voihkaissut hänen nimensä Anthonyn käpälöidessä minua. Nielaisin ja naurahdin hermostuneesti.

”Niin... No taisit kuulla ihan oikein...” Tunnustin ja käänsin katseeni poispäin.
”Hmm... Vai sellaista sinulla oli mielessä.” Hän sanoi paljon puhuva virne kasvoillaan. ”Mitäs sanoisit, jos lähtisimme kampukselle kahville ja vaihtamaan sinulle jotain hieman soveliaampaa päälle, vaikka kieltämättä pidänkin nykyisestä asustasi?” Hän ehdotti ja lähti laskeutumaan portaita alas.
”Kuulostaa hyvältä.” Vastasin häkeltyneenä ja seurasin häntä alas.

Nathaniel johdatti minut alakerran halki ovelle ja autolle. Liukastelin korkokengissäni kohti hänen mustaa Chevrolet Camaroaan. Henkäisin nähdessäni auton; se oli uusi ja kiiltävä ja lyönpä vetoa, että se kulki kunnolla, siis tosiaan kunnolla. Hän avasi minulle pelkääjänpuoleisen oven ja istuutui ratin taakse. Hymyillen hän polkaisi auton käyntiin ja stereot napsahtivat päälle. Radiosta tulvi Kings Of Leonia. Nojasin penkin nahkaista selkänojaa vasten ja suljin silmäni nauttien musiikista ja moottorin tasaisesta kehräyksestä. Muutamaa minuuttia myöhemmin saavuttuamme kampukselle, riensin kohti asuntolaani Nathanielin seuratessa perässä. Huoneistoni ovella hän kuitenkin pysähtyi kuin seinään eikä astunut avoimesta ovesta sisälle. Seisoin hämmentyneenä olohuoneessa ja tuijotin häntä; hän näytti vaivaantuneelta.

”Öhm... Etkö aio tulla sisään?” Kysyin hämmentyneeltä Nathanielilta.
”Kiitos.” Nathaniel henkäisi ja astui sisään. Kummastelin mielessäni hänen reaktiotaan mutten sanonut mitään. ”Jaksatko odottaa, jos käyn suihkussa?” Kysyin sen sijaan nojatuolissa istuvalta Nathanielilta.
”Toki, käy rauhassa. Odotan täällä.” Hän vastasi ja mittaili katseellaan kylpytakkiani.

Vilahdin kylpyhuoneeseen ja avasin suihkun hanan. Päätin suoriutua nopeasti, jottei tuon jumalaisen olennon tarvitsisi odottaa minua turhan kauaa. Suoriuduin suihkusta ennätysvauhtia. Tullessani kylpyhuoneesta Nathaniel selasi hajamielisenä sohvapöydällä lojuvaa Draculaani. Hymyilin hänelle ja pujahdin huoneeseeni pukemaan. Päätin pukea päälleni lyhyen punaisen farkkuhameen ja valkoisen pooloneulevillapaitani. Huoneestani tullessani Nathaniel seisoi ikkunan ääressä ulos katsellen. Ihailin hetken hänen täydellistä ulkomuotoaan ja astelin sitten hiljaa hänen taakseen. Hän kääntyi ympäri ja veti syvään henkeä.

”Hmm, Kaunis.” Hän sanoi ja väläytti hymynsä. Upposin syvälle hänen katseeseensa enkä hetkeen osannut sanoa mitään.
”Itse olet uskomaton” Henkäsin sitten voimatta muuta kuin tuijottaa hänen kasvojaan.
”Hah, tietäisitpä vain!” Hän vastasi ja vakavoitui. ”Mennäänkö?” Hän jatkoi ja silmän räpäyksessä hän jo piteli ovea minulle auki.
”Mennään.” Sanoin ja kirosin hitaita hoksottimiani; minun olisi pitänyt suudella häntä.
”Pidätkö asuntolassa asumisesta?” Nathaniel kysyi äkkiä kävellessämme katoksen suojissa kohti kahvilaa.
”Onhan siinä puolensa... Toki mieluummin asuisin 1920-luvun kivitalossa.” Vastasin nauraen.
”Ah, J.J. … Isäni... osti talon viisi vuotta sitten. Se kuulemma kuului jollekin varakkaalle suvulle.” Nathaniel selitti ja pysähtyi kahvilalinjaston eteen. ”Tuplalatte?” Hän kysyi hymyillen. Nyökkäsin ja nappasin tiskiltä muutaman servetin. Hän tilasi minulle vakiojuomani ja juustosämpylän, vaikken ollut sitä pyytänytkään. Katsoin häntä hämmentyneenä, mutta henkäisin sitten:
”Kiitos... Minä... unohdin, että pitäisi ehkä syödä.”
”Arvelinkin sinun olevan nälkäinen.” Nathaniel vastasi nauraen ja ohjasi minut sohvalle istumaan.
”Et tilannut itsellesi mitään?” Kysyin huomatessani ettei Nathaniel tosiaan olut tilannut itselleen kahvia.
”Ehmm, juuri nyt ei tee mieli kahvia. Söin sinun nukkuessasi.” Hän vastasi hajamielisenä.

Hörpin kahviani hiljaisuuden vallitessa ja katselin vaivihkaa tuota komeaa miestä, joka oli pelastanut minut ikävästä tilanteesta edellisiltana. Mieleeni muistui etten ollut kiittänyt häntä lainkaan.

”Nathaniel minä...” Aloitin, mutta hänen pehmeä katseensa keskeytti minut.
”Ei tarvitse kiittää. Kuten sanoin, Anthony on liero. Hän nauttii pelehtimisestä naisten kanssa ja osaa olla hurmaava, vaikka tosiasiassa hän on kaukana siitä. Hän on saanut usein nyrkistä käytöksensä takia.” Hän sanoi sametinpehmeällä äänellä ja pyyhkäisi hiussuortuvan poskeltani sivuun. Värähdin hänen viileää kosketustaan ja hän vetäisi kätensä pois.

Päätin pitää keskustelun yllä, joten juttelin niitä näitä ja kerroin hänelle toimittajan työstäni. Hän vaikutti oikeasti kiinnostuneelta ja naureskeli innostukselleni. Hän jopa lupasi auttaa minua mönkään menneen haastatteluni kanssa. Aika kului kuin siivillä ja huomasin kellon lähentelevän yhtätoista. Ulkona sateli hiljakseen lunta. Istuimme vielä hetken aulassa, kunnes haukottelin leveästi ja Nathaniel nousi pystyyn anteeksipyytävä ilme kasvoillaan.

”Oh, Bryce, anteeksi. Unohdin, että viime yö ei ehkä ollut tasaisinta unta sinulle. Olen valvottanut sinua jo pitkään.” Hän sanoi ja auttoi minut ylös sohvalta.
”Voi ei, en minä...” Aloitin ja haukottelin taas. ”Tai ehkä minun pitäisi tosiaan mennä nukkumaan.” Naurahdin sitten surullisesti. En halunnut erota hänestä, en halunnut mennä huoneeseeni nukkumaan yksin.
”Näemme huomenna varmasti.” Nathaniel vakuutti ja saattoi minut takaisin asuntolaani.
”Luennot ovat käytännössä ohi, joten ellemme sovi treffejä, et varmastikaan ilmesty kampukselle...” Totesin lakonisesti.
”Usko pois, että ilmestyn. Meidänhän piti tehdä haastattelusi valmiiksi.” Hän vastasi nauraen. Hymyilin hieman ja käännyin oveltani vielä katsomaan häntä.
”Voisithan sinä toki tulla sisällekin...” Hymyilin vetoavasti.
”Voisin, mutta se ei taida olla hyvä idea...” Nathaniel vastasi vakavana ja suuteli minua poskelle. ”Huomiseen.” Hän toivotti ja katosi käytävältä ennenkuin ehdin sanoa sanaakaan. Raahauduin huokaisten kylpyhuoneeseen pesemään hampaani.

Tajusin vasta kylpyhuoneesta tullessani olevani rättiväsynyt. Huomasin myös ettei Susan ollut huoneessaaan. Itseasiassa tajusin vasta nyt ettei hän ollut edes käynyt siellä tanssiaisten jälkeen. Ryntäsin kaivamaan kännykkäni laukusta; kaksi puhelua ja yksi viesti. Kirosin itsekseni. Olin unohtanut kokonaan, että olin lähtenyt Anthonyn kanssa enkä sanonut muille mitään. Viestin mukaan Susan oli mennyt Kathlynin huoneeseen jatkoille ja oletti minun päätyneen Anthonylle eikä siis odottanut minua edes takaisin. Huokasin ja nakutin viestin hänelle, jonka jälkeen käperryin sänkyyni peiton alle ja nukahdin Nathanielin kosketus ihollani. Uneksin koko yön hänen kosketuksestaaan, äänestään ja kasvoistaan.

Heräsin aamulla virkeämpänä kuin aikoihin. Susan oli tullut kotiin ja saatoin kuulla hänen hiippailunsa olohuoneestamme. Kömmin peittojeni alta ja tassuttelin olohuoneeseen.
”Huomenta!” Toivotin Susanille venytellen makeasti.
”Huomenta. Hmm... Näytät... tyytyväiseltä!” Susan hihitti ja virnisti. Irvistin hänelle ja ryntäsin jääkaapille.
”Syy tyytyväisyyteeni ei todellakaan ole Anthony.” Puuskahdin kulauttaessani loput tuoremehut suoraan tölkistä.
”Ai?” Susan vastasi hölmistyneenä.
”Juu ei. Se mies on täysi kusipää.” Sähähdin ja istuuduin nojatuoliini.
”Huh? Kerro ihmeessä mitä tapahtui? Oletin sinun viettäneen viikonlopun hänen kanssaan, kun en kuullut sinusta mitään.” Hän ihmetteli croissantia mutustellen.
”Lähdinkin hänen mukaansa, mutta osottautui että hän on täysi sika.” Vastasin ja jatkoin: ”Itseasiassa päädyin Astorien kartanoon.” Susanin suu loksahti auki.
”Siis...Vietit eilisen Astorien talossa Nathanielin kanssa?!” Hän huudahti.
”Tai itseasiassa Nathaniel lähinnä pelasti minut typerältä virheeltä.” Sanoin ja virnistin. ”Mutta kyllä, vietin eilisen Nathaniel Astorin kanssa.” Lisäsin haaveillen.
”Oh, Bryce! Miksi et kertonut?!?!” Susan huudahti pompaten seisomaan.
”Rauhoitu. Mitään ei tapahtunut. Nathaniel oli täysi herrasmies; hän tarjosi minulle yöpaikan, kun olin vähän huonossa kunnossa ja toi minut sitten aamulla tänne. Kävimme eilen kahvilla ja juttelimme koko päivän. Ei sen kummempaa.” Selitin ja hymyilin eilisen tapahtumien tulviessa mieleeni.
”Mutta...” Susan aloitti mutta keskeytin hänet.
”Näen hänet tänään...ehkä. Ja luulen, että välillämme on jotain. Ainakin toivon niin!” Henkäisin vastaukseksi ja hymyilin leveästi. ”Mitä muuta voin kun toivoa, hän sentään näki minut alusvaatteisillani.” Puuskahdin kikatuksen lomasta. Susan kikatti kanssani ja pyöritteli päätään.

Päätimme lähteä aamiaiselle Bear Rockiin, sillä luentoja ei ollut, mutta päivä oli saatava käyntiin ja minulla oli vielä yksi essee viimeistelemättä, jonka lisäksi J.J. Astorin haastattelu ja syväluotaava analyysi joulutanssiaisista tekemättä. Artikkelin muistaessani ryntäsin koneelleni tarkistamaan sähköpostit. Daniel oli kuin olikin muistanut minua deadlinella. Artikkelin tekemiseen oli aikaa tasan 36 tuntia. Kaivoin vaatekaapistani ruskeat samettihousuni, vetäisin hupparin päälleni ja sidoin pörröiset hiukseni ponnarille ja rynnistin Susanin seuraamana Bear Rockiin. Minulla oli sudennälkä.

Päivä oli jo kääntynyt pitkälle iltapäivään eikä Nathanielista näkynyt jälkeäkään. Päivällistimme myöhemmin Susanin kanssa olohuoneessamme pakkasesta löytyvillä eväillä, jonka jälkeen suunnistin kannettavani kanssa kirjastoon. Kokosin ajatuksiani tovin ja aloin etsimään faktaa J.J. Astorista.

----- jatkuu!-----